Lukijan mielipide: Voisimmeko keskittyä hyvään?

Opettaja-lehden lukeminen on omalta kohdaltani vähentynyt viime vuosien aikana. Toisinaan kierrätän lehden lyhyen silmäilyn jälkeen.

Arvostan kuitenkin, että Opettajaa tehdään, ja koen ammattiylpeyttä aina lehden kolahdettua postiluukusta.

Tiedän astuvani itsekin siihen kuoppaan, jonka tässä kirjoituksessani kaivan. Nostan nimittäin esiin epäkohdan, joka saa minut jättämään lehden lukemisen vähemmälle.

 

En jaksa lukea lehteä, koska mielestäni siinä keskitytään liikaa epäkohtien esiinnostamiseen. Tämä piirre leimaa koulukeskustelua mielestäni muutoinkin.

Keskusteluissa tuodaan esille paljon esimerkiksi seuraavia epäkohtia: opettajan palkka on huono, opetussuunnitelma on huono, digi on huono ja ilmiö on huono.

Mutta onko kaikki kuitenkaan ihan niin huonosti? Entäpä jos palkka onkin oikeastaan ihan ok. Ops on puolestaan tämänhetkisistä paras. Digi voi olla hauskaa. Ilmiöt saattavat olla jees.

Voisimmeko ammentaa ennemmin tyytyväisyydestä kuin tyytymättömyydestä?

”Se kasvaa, mitä ruokitaan.

Haluaisin lukea ja kuulla, mitkä asiat ovat hyvin. Kehittyä nimittäin voi myös keskittymällä siihen, mikä toimii ja vahvistamalla sitä; se kasvaa, mitä ruokitaan. Uskon, että hyvän lisääntyessä epäkohdat alkavat korjata itse itseään.

Toki Opettaja-lehdessä on myös positiivisia juttuja. Kiitos niistä.

Voimaannuttavia kokemuksia kaipaisin lisää kolumneihin, pakinoihin ja erilaisiin kannanottoihin sekä yleisesti koko koulumaailmaa koskevaan keskusteluun.

 

Anna Vehkala-Peltola

luokanopettaja, Tampere