Ystävämme ja työtoverimme Terttu Rahkonen menehtyi lyhyen vaikean sairauden murtamana 16.6.2022. Hän syntyi 2.7.1949 Nastolassa.
Terttu valmistui ylioppilaaksi Lahden Yhteiskoulusta 1969, Lahden Kauppaopistosta yo-merkonomiksi 1970 ja luokanopettajaksi Hämeenlinnan Seminaarista 1973. Hän täydensi opintojaan vielä hum.kandiksi.
Luokanopettajana Terttu aloitti Hollolan Kalliolan koulussa, sieltä hän siirtyi Lahden Mukkulan kouluun, jossa työskenteli eläkkeelle siirtymiseen asti. Terttu oli innokas, päättäväinen, ystävällinen opettaja, joka työuransa ajan kouluttautui lisää. Musiikki oli hänelle tärkeä, hän piti kantalekerhoa useita vuosia ja säesti koulun juhlien musiikkiesityksiä. Mukkulan koulussa hän toimi saksan kielen virikkeisten 1.-2.-luokkien opettajana. Hän opiskeli saksan kieltä sekä Suomessa että Saksalla kielikursseilla.
Eläkkeelle jäätyään Tertun päivät täyttyivät liikunnasta, musiikista ja kielten opiskelusta. Hän myös matkusti sekä kotimaassa että ulkomailla, usein matkoihin liittyi musiikkielämyksiä tai liikunta-aktiviteetteja. Työtovereiden kanssa sauvakävelylenkit ja tapaamiset olivat tärkeitä. Terttu oli loistava emäntä, marjapiirakat ym. herkut löytyivät Tertun pöydästä. Sibeliustalon konserteissa hän oli vakiovieras, monien vuosien kausikorttiasiakas.
Tertulla oli laaja ystäväpiiri, hänen vieraanvarainen kotinsa oli monien tapaamisten kohtaamispaikka.
Mutta kaikkein tärkeintä Tertun mielestä oli olla äiti, anoppi ja mummo. Lapset perheineen olivat rakkainta, mitä hänellä oli. Hänellä oli aina aikaa hoitaa lapsenlapsiaan, kuljettaa heitä harrastuksiin, hoitaa ja opettaa heille itse lapsena oppimiaan taitoja. Sisaret ja heidän perheensä olivat myös läheisiä.
Terttu oli karjalaisen iloinen ja sukurakas sekä samalla pohjalaisen päättäväinen. Hän suhtautui tyynesti lähestyvään kuolemaansa. Häntä jäivät kaipaamaan lapset ja sisaret perheineen sekä laaja suku ja ystäväjoukko.
Kirsti Hakkarainen
Riitta Lahnaoja
Maija Lehtinen