Paimiolainen metsänhoidon lehtori Tapani Jalmari Jääoja menehtyi 74-vuotiaana TYKS:ssa 27.4.2022. Hän oli syntynyt 7.2.1948 Yläneellä, pääsi Turun iltalukiosta ylioppilaaksi 1974 ja lähti 1975 opiskelemaan matematiikkaa Turun yliopistoon. Vuoden kuluttua hän vaihtoi opinnot Tuomarniemen metsäoppilaitokseen, josta valmistui metsäteknikoksi 1979 ja 2007 Tampereella metsätalousinsinööri AMK:ksi.
Tapani aloitti opetuksen metsäkoulussa Laitilassa, mutta siirtyi muutaman vuoden kuluttua Paimioon. Hän toimi myös opettajien luottamusmiehenä, metsätalouden peruslinjan yleisjakson johtajana ja jonkin aikaa oppilaitoksen vararehtorina. Liviaksi nimensä muuttaneesta oppilaitoksesta Tapani jäi eläkkeelle 68-vuotiaana 2016.
Vastapainoa koulutyöhön Tapani haki monilukuisista paikallisista ja valtakunnallisista järjestötoimista elämänsä loppuun. Hän kertoi maksaneensa parhaimmillaan lähes 20 yhdistyksen ja seuran jäsenmaksut. Tapani oli myös metsänomistaja ja kuului vuodesta 2016 Turun Seudun Metsänomistajat ry:n hallitukseen. Vaikka koronarajoitusten vuoksi jouduttiin välillä toimimaan Teamsin avulla etänä, hän hyvin seurallisena aina kaipasi lähitapaamisia.
Tapani avioitui 1979 Vähäkyröstä kotoisin olevan Anneli Hannulan kanssa. Eläkkeelle jäännin jo häämöttäessä keuhkosairaus vei miehen kuoleman portille, mutta viime hetkellä 2012 uudet keuhkot antoivat kymmenisen vuotta elinaikaa lisää. Seuraavana vuonna kuoli Anneli.
Tapani liikkui paljon ja teki elämänsä loppuun saakka hämmästyttäviä matka-autoretkiä ympäri maata, Lappiin, Pohjois-Norjaan ja Pohjois-Ruotsiin. Siitä, mihin autotie päättyi, hän jatkoi polkupyörällä.
Tapani siunattiin 14.5. Paimion kirkossa suuren joukon läsnäollessa.
Heikki Mäkelä, Turun Seudun metsänomistajat ry:n pj,
Kaarinan aikuislukion rehtori emer.