Muistokirjoitus Pentti Salpakivi 1932–2022

Vuosisadan kasvattaja eli niin kuin opetti

Pentti Veli ”Pena” Salpakivi kuoli lyhyen sairauden jälkeen juuri ennen 90-vuotispäiviään 3.8.2022 Hatanpään sairaalassa Tampereella. Hän oli arvostettu nuorisokasvattaja ja toimi opettajana, valmentajana ja rehtorina. Hän oli syntynyt Helsingissä 4.8.1932. Sotilasarvoltaan Pena oli kapteeni.

Lapsuutensa Pena asui Puu-Käpylässä. Lähikorttelien poikajoukon mieluisin leikkipaikka oli Taivaskallio, joka oli sodan aikana myös ilmatorjunta-asema. Sinne Pena vietiin suoraan koulusta pakoon ensimmäistä ilmahälytystä loppuvuonna 1939. Hän piti nuoruusvuosiensa kohokohtina sekä talvi- että jatkosodan rauhan tuloa.

Koulun jälkeen Pena lähti opettajakorkeakouluun. Samalla kurssilla hän tutustui Annaliisaan, jonka kanssa asettui Kuusankoskelle, perusti perheen, toimi siellä viidellä vuosikymmenellä opettajana, ja näki koululaitoksen muutoksen avoimemmaksi ja oppilaskeskeisemmäksi. Pena työskenteli viimeiset kymmenen vuotta rehtorina silloisen Kymen läänin suurimmassa koulussa, Keskustan ala-asteella.

Kun Kuusankoski-Seura listasi viime vuosisadan vaikuttajia paikkakunnalla, Pena valittiin listalle koulumiehenä ja nuorisokasvattajana. Hänellä oli taito innostaa nuoria poikia, oli itsekin poikamainen veijari ja aina uuden tiedon perään. Hän katsoi pojankoltiaisten tekoja oikealla tavalla kunkin lapsen taustaa vasten, ja myös läpi sormien. Hän ohjasi useita nuoria koulun jälkeisellä elämäntiellä, ja seurasi heidän myöhäisempiä vaiheitaan.

Hän oli nuorten esikuva, ruohonjuuritason kasvattaja ja eli oppiensa mukaisesti. Pertunmaalla mökkisaaressa hän sai elää nuoruudessaan haaveilemaansa leiri- ja erämaaelämää myös lastenlasten kanssa. Oman lapsen kuolema oli yksi kovimmista elämän käänteistä ja aiheutti muuton eläkeiässä Tampereelle.

Penaa jäivät kaipaamaan puolison, lasten, lastenlasten ja heidän perheidensä lisäksi entiset oppilaat, valmennettavat ja partiolaiset.

 

Tapio Nikkanen

Päivi Salpakivi-Salomaa

Kirjoittajat ovat Pentti Salpakiven kummipoika ja tytär