Rehtori Jerkko Antola kuoli 2.5.2022 Laitilassa. Hän oli 86-vuotias, syntynyt Laitilassa 22.11.1935.
Jerkko Antola teki elämäntyönsä Meri-Porin lukiossa. Lukio perustettiin 1971 ja Antola toimi sen ensimmäisenä rehtorina vuoteen 1996 asti, jolloin hän jäi eläkkeelle. Rehtorin toimensa ohella Antola opetti ruotsin kieltä. Merkittävin tapahtuma lukion historiassa oli uuden koulun rakentaminen Pihlavan Rieskalaan 1983. Siihen asti lukio oli toiminut ahtaissa Enäjärven koulun tiloissa ja lukion opiskelijamäärän kasvaessa uusien, nykyaikaisten tilojen rakentaminen nähtiin parhaaksi ratkaisuksi.
Jerkko Antolan ollessa rehtorina lukiokoulutuksessa toteutettiin isoja uudistuksia: siirryttiin luokattomaan ja kurssimuotoiseen lukioon. Meri-Porin lukiossa aloitettiin ilmaisutaidon ja ympäristötieteiden opetus, ja lukio saikin valtakunnallisen erityistehtävän ympäristötieteiden lukiona. Näiden kaikkien uudistusten toteuttamisessa Antolalla oli merkittävä rooli.
Jerkko Antola nautti suurta arvostusta opettajien, henkilökunnan ja lukiolaisten keskuudessa. Hän oli rauhallinen ja kuunteleva esimies, huumorintajuinen myös. Lukion opettajat olivat varsin edistyksellisiä ja kekseliäitä, ja rehtoriltaan he saivat kannustusta ja tukea opetuksensa kehittämiseen. Meri-Porin lukiossa koettiin alusta asti yhteisöllisyyttä: rehtori, opettajat ja opiskelijat tekivät asioita yhdessä ja rehtori vaikutti toiminnallaan ja positiivisella asenteellaan suuresti tämän yhteishengen luomiseen ja ylläpitämiseen.
Koko Meri-Porin lukion yhteisö muistaa Jerkko Antolaa ja hänen rehtorikauttaan lämmöllä.
Jerkkoa jäivät kaipaamaan vaimo Helena ja pojat Janne ja Ville perheineen.
Katri Ylitalo
Meri-Porin lukion opettaja ja viimeinen rehtori