Terveisiä arjesta: Väärinkuulemisen lumous

”Mä seivaan tän”, opiskelijani totesi erään pienryhmässä tehdyn työn päätteeksi.

En ollut sen tarkemmin kyyläillyt, mitä ryhmä oli saanut aikaan, mutta odotin kiinnostuneena siistittyä versiota, jossa pahin karvoitus, siis barbarismi, oli ajettu pois. Kuulin nimittäin alun perin, että opiskelija olisi sanonut ”mä sheivaan tän”.

Odotin kiinnostuneena versiota, jossa pahin karvoitus oli ajettu pois.

Vaikka seilailin eri ulapalla kuin opiskelijani, väärinkuulemisestani huolimatta pystyin sujuvasti yhdistämään sanomisen ja tekemisen.

Pieni sheivaus tekee aina hyvää jokaiselle esitelmälle, tuumasin ja hymyilin nokkeluudelleni yhdistää ennen kuulematon ilmaus mielessäni olevaan maisemaan.

Ratkaisin siis asian tekemällä ympärilleni kuplan ja tuudittauduin näppärän yhdistelyni myötä hyvänolon tunteeseeni.

Myöhemmin, kun sana toistui, tajusin olleeni väärässä kuplassa. Omassa suljetussa lokerossa oli helppo tuntea tyytyväisyyttä tuntemattoman ilmauksen selittämisestä.

 

Sen sijaan, että yhdistin uutta vanhaan, olisi kuitenkin pitänyt avata itsensä uudelle ja kysyä, mitä ilmaisu, jota en ymmärtänyt, tarkoitti. Sillä saa nimittäin molemmat. Sekä oikean sisällön, että itse hahmotellun sanaselitysversion.

Niinpä kerroin tästä väärin kuulemisestani opiskelijoilleni ja sanoin heille olleeni hetken aikaa ihan ”tonnin setelinä” kuullessani seivaamisesta. Varmuuden vuoksi laitoin chattiin linkin Kummeli-videoon, josta tuo edelleen puhekielessä elävä ilmaisu tulee.

Näin käytettynä väärinkuuleminen käy mitä parhaasta luovuusharjoituksesta. Se on luonnollisesti erotettava väärin ymmärtämisestä sekä kuulematta jättämisestä. Lumouksen sijaan ne johtavat turmioon, tai vähintään pienimuotoisiin katastrofeihin.

 

Matti Rautiainen on opettajankouluttaja Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella.