Jouluun on aikaa tovi, mutta piipahdetaan hetkeksi jouluaaton tarinaan, jonka kuulin vuosia sitten enkä ole päässyt siitä sen koomin eroon.
Tarinassa mies kertoo suvun miesten (ja poikien) perinteestä, jossa jouluaattona lähdetään hakemaan joulukuusta metsästä.
Retkellä ei ole kiire mihinkään, nautitaan luonnosta, juodaan kahvit kiireettömästi ulkotulilla ja palataan maalaistalolle. Eteisessä karistetaan lumet olkapäiltä ja istahdetaan jouluaterialle tunnelmalliseen tupaan pöydän notkuessa herkuista.
Idyllistä, eikö?
Talossa naiset (ja tytöt) värkkäävät pitopöytää kuntoon, keittävät, paistavat ja laittavat siinä sivussa paikat tunnelmallisiksi. Jouluaterialle voisi istahtaa, ellei pitäisi pitää huolta pöydän antimista myös ruokailun aikana.
Tutkaillaan perustarinan taakse jäävää todellisuutta.
Tätä kärpäsmäistä katseen siirtämistä kutsun Samanaikaisesti jossain muualla -pedagogiikaksi.
Siinä katse siirretään päälavalta sivulavoille ja tutkaillaan perustarinan takana olevaa piiloon jäävää todellisuutta joko kuvittelemalla tai tutkimalla.
Otetaan vielä toinen esimerkki.
Sadussa Kolme pientä porsasta tarinan pahis on paatunut susi, joka yrittää syödä possut. Jos kuitenkin yritämme ymmärtää suden toimintaa, huomaamme hänen olevan vailla ystäviä, työtä ja ruokaa. Asuntokin on melkoinen murju etäällä kaikesta.
Nykyisin susi diagnosoitaisiin syrjäytyneeksi laitapuolen kulkijaksi. Se ei oikeuta suden murhanhimoisuutta mutta kenties auttaa ymmärtämään hänen ankeaa yhteiskunnallista tilaansa.
Katseen siirtämisessä kyse ei ole vaihtoehtoisesta totuudesta, vaan työkalusta sitä vastaan. Sen opiskeluun riittää uteliaisuus ja kysymys: miltä tämä näyttää sivulavalta katsottuna?
Matti Rautiainen on opettajankouluttaja Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella.