Terveisiä arjesta: Miehen mallia ja kilttejä tyttöjä

Ajattelin kirjoituksessani ratkaista kaksi opettajankoulutuksen peruskysymystä eli kuinka saadaan lisää miesopettajia ja vähemmän kympin tyttöjä ensin opettajankoulutukseen ja sitten opettajainhuoneisiin.

Nimittäin kun jokin asia, ihan sama mikä, pitää yhteiskunnassa korjata, pelastus löytyy miehistä. Ja päinvastoin; kun syyllisiä on löydettävä, sylttytehdas sijaitsee kilttien kympin tyttöjen kerhossa.

Ainakin mikäli on uskominen julkiseen keskusteluun ja joihinkin päättäjiin.

Mutta mehän emme usko, sillä ajatus on absurdi, suorastaan nolo. Pääministeriämme Sanna Marinia siteeraten voisi kovaäänisimmille kuitata: eikö teitä hävetä?

Kun jokin asia yhteiskunnassa pitää korjata, pelastus löytyy miehistä.

Jos tässä jotakin kaivataan, niin ihmisenä olemisen mallia. Siihen kiltti tyttö (ei tarkoita samaa kuin alistuminen) on parasta lääkettä, ei sen vastakohta – ilkeä tyttö.

Minna Canth kysyi vuonna 1885 ”Vapaus, tasa-arvo, rakkaus – toteutuvatko ne koskaan tässä matoisessa maailmassa?” Opettaja, ja opettajankouluttaja, joka antaa itsensä tuo kysymyksen vietäväksi, on opettajuuden ytimessä. Se ei katso sukupuolta.

 

Tässä kuitenkin muutama vinkki miehen mallista kouluihin.

Avoin punttisali, jossa on vain penkki ja muutama käsipaino, houkuttanee säästeliäitä miehiä koululle pitämään huolta lihaksistaan.

Käytävien tv-ruuduilla voitaisiin pyörittää uutiskuvia 1960- ja 1970-luvun suomalaisesta politiikasta – ei puutu sieltä miehen mallia.

Myös pahvikuvat on keksitty. Käytävillä voisi seistä tai köllötellä vihaisia vakavikkoja, kuten Lalli ja Jaakko Ilkka, tai velttoja vääräleukoja, kuten Juutas Käkriäinen tai Havukka-ahon ajattelija.

Ei enää aika, vaan liian velikultia?

 

Matti Rautiainen on opettajankouluttaja Jyväskylän yliopiston Opettajankoulutuslaitoksella.