Open tarina: Ei auta kuin sopeutua

Karanteenissa olevaa Hannamaria Pienkellomäkeä vaivaa epätietoisuus. Hän ei tiedä, oliko hänen flunssaoireidensa syynä korona vai ei.

Jos joku ihminen tulee kävelyllä vastaan, vaihdan toiselle puolelle katua, sanoo koronakaranteenissa oleva luokanopettaja Hannamaria Pienkellomäki.

Helsinkiläisessä Laakavuoren ala-asteen koulussa työskentelevä Hannamaria on karanteeninsa kanssa tarkka.

– En ole käynyt kaupoissa tai muissa suljetuissa tiloissa, mies on hoitanut ruokaostokset. Se huolettaa, että esimerkiksi kaikki teini-ikäiset eivät ota karanteenikäskyjä riittävän tosissaan.

Perheessä on viisi- ja seitsemänvuotiaat lapset, joiden hoidossa isovanhemmat ovat tavallisesti aktiivisesti mukana.

– Nyt he eivät voi tulla lapsia hoitamaan, vaan meidän täytyy pärjätä perheenä tämän tilanteen yli. En halua saattaa vanhempiani ja appivanhempiani vaaraan.

 

Hannamaria Pienkellomäen ja hänen lastensa Joonan ja Saagan elämä on keskittynyt kodin seinien sisälle. – Lapset kaipaavat kavereita. Olemme yrittäneet keksiä monenlaista tekemistä kuten lautapelien pelaamista ja majan rakentelua, Hannamaria sanoo.

 

Osa Laakavuoren koulun oppilaista ja henkilöstöstä asetettiin kahden viikon karanteeniin torstaina 12.3. korona-altistuksen vuoksi.

Hannamaria on karanteeniaikana kärsinyt yskästä, lievästä kurkkukivusta ja päänsärystä – ääni oli hieman painuksissa vielä viime viikon torstaina, jolloin puhelinhaastattelu tehtiin.

Hannamaria yritti päästä testiin, mutta koska oireet olivat lievät eikä hän kuulu riskiryhmään, testiä ei otettu.

– Nyt jää arvoitukseksi, oliko tämä tauti koronaa vai ei. Toisaalta on puhuttu jälkikäteen tehtävistä vasta-ainetesteistä, ehkä ne tuovat jossain vaiheessa vastauksen.

Yhteensä Laakavuoresta joutui karanteeniin 13 aikuista ja 73 lasta.

– Työkavereilta saan vertaistukea. Enimmäkseen on juteltu puhelimessa siitä, minkälaisia oireita kenelläkin on.

 

Kun Hannamaria jäi kotiin, perheen lapset otettiin välittömästi pois päiväkodista ja koulusta.

– Halusin ehdottomasti varmistaa, että mahdollinen tartunta ei leviäsi lapsista eteenpäin. Muihin perheenjäseniin ei tautini ole ainakaan vielä tarttunut, tosin pienemmällä on ollut yskää jo pidempään.

Välillä päivät ovat tuntuneet raskailta.

– Yritän hoitaa etäopetusta oppilailleni, huolehtia siitä, että oma koululainen tekee koulutehtävänsä ja keksiä pienemmällekin jotain tekemistä.

 

Karanteenin aikana Hannamarian ekaluokassa on työskennellyt resurssiopettaja tai laaja-alainen erityisopettaja.

Sen jälkeen, kun hallitus päätti etäopetukseen siirtymisestä, paikalla on ollut vain 2 oppilasta 37:stä.

Hannamaria on lähettänyt oppilaille Wilman kautta esimerkiksi aapiseen liittyviä tehtäviä ja osoitteita nettisivuista, joilla voi kuunnella lauluja tai opetella englantia.

– Oppilaat ovat tehneet matematiikan harjoituskirjaa, mutta kun tulee joku uusi asia opittavaksi, täytynee käyttää opetusvideoita. Vanhempia ei voi velvoittaa siihen, että he osaisivat opettaa kaikkia asioita omien töiden ohessa.

Hannamaria sai myös käyttöönsä koulun retkipuhelimen, jonka avulla yhteydenpito oppilaiden ja vanhempien kanssa on helpompaa.

 

Karanteeni on aiheuttanut Hannamarialle ristiriitaisia tunteita.

– Toisaalta haluan ehdottomasti suojella muita ihmisiä, ja toisaalta on vähän syyllinen olo siitä, että en ole työpaikalla – jos minulla normaalisti olisi vähän karhea kurkku ja hiukan päänsärkyä, olisin ehkä mennyt töihin.

Hannamariaa mietityttää, joutuuko hän karanteenin jälkeen palaamaan työpaikalle pitämään lähiopetusta vai voiko hän jatkaa etäopetuksen antamista kotoa.

– Ymmärrän hyvin, että esimerkiksi terveydenhuollossa työskentelevien vanhempien lapsille pitää tarjota lähiopetusta, mutta sitä ihmettelen, että joissakin kunnissa kaikki opettajat on käsketty työpaikalle pitämään etäopetusta.

Hannamarialla on ikävä normaalia arkea, omia oppilaita ja kuntosalikäyntejä.

Hannamaria ei usko, että korona on viimeinen vakava epidemia, jota ihmiskunta kohtaa.

– Se huolettaa, jos koronavirus jää jollakin tavalla pyörimään keskuuteemme ja muuttuu kausi-infuenssan tyyppiseksi, jokavuotiseksi harmiksi, jota vastaan on toistuvasti hankittava rokotus.

Hannamarialla on ikävä omaa normaalia arkea, omia oppilaita ja kuntosalikäyntejä. Isovanhempien ja muiden läheisten kanssa on vaihdettu viestejä.

– Onneksi nykyään voi ylläpitää sosiaalisia kontakteja monella eri tavalla. Olen tosi sopeutuvainen ja tiedän, että karanteeni kestää vain kaksi viikkoa. Sen ajatuksen voimalla jaksan eteenpäin.