Juuri nyt: Tulisiko minusta tutkija? Koulu on tiedekasvatuksen tärkein kanava

Peruskoulun kuudesluokkalaisia innostetaan syttymään tieteelle ja arvioimaan, mikä on luotettavaa tietoa.

Mitä tähdet ovat? Miksi pyramidit rakennettiin? Miksi ruoho on vihreää?

Tiedekasvatuksen ydintä on lapsen luontaisen ihmettelyn ja uteliaisuuden ylläpitäminen. Sitä toteutetaan Tiedetestaajat-hankkeessa, jossa halutaan saada oppilaat innostumaan tieteestä.

Joukko Keski-Suomen ja Varsinais-Suomen kuudesluokkalaisia pääsee kevään aikana tekemään pieniä tieteellisiä kokeita työpajoissa, joiden ohjaajina on Turun ja Jyväskylän yliopiston tutkijoita.

– Esittelemme, miten tieteellisiä tuloksia saadaan aikaan ja pohdimme oppilaiden kanssa, miten tietoa voi arvioida, hankekoordinaattori Henna Rouhiainen Turun yliopistosta linjaa.

Samalla on tarkoitus kehittää yliopistojen ja koulujen tiedekasvatuksen yhteistyötä ja selvittää, miten tutkijat voivat tukea opettajia.

– Opettajathan ovat merkittäviä tiedekasvattajia. Koulu on lasten ja nuorten tiedekasvatuksen tärkein kanava ja paikka.

Kun oppilas tekee työpajatehtäviä tutkijoiden kanssa, hän huomaa, että nämä ovat ihan tavallisia aikuisia.

– Ehkä silloin herää ajatus, voisiko minustakin tulla tutkija, Rouhiainen pohtii.

Oppilaiden osallistumista tieteeseen näyttää edistävän esimerkiksi se, että perhe käy usein museossa tai tiedekeskuksessa. Tätä oppilaiden tiedepääomaa Tiedetestaajat kartoittaa kyselyllä.

 

Kuutoset tiedetestaajina

  • Tiedetestaaja-hankkeessa oppilaat osallistuvat Jyväskylän ja Turun yliopiston tutkijoiden järjestämään ohjelmaan, johon kuuluu tiedetehtäviä ja -luentoja, tutkijavierailuja ja työpajoja.
  • Tutkitun tiedon vuonna toteutettavan hankkeen rahoittaa Suomen kulttuurirahasto.