Keskiluokan huolien ympärillä pyörivä keskustelu koulujen eriytymisestä ei tavoita ongelmien ydintä, väittää kaupunkitutkija Oskar Rönnberg.
– Asuinalueiden ja koulujen eriytymisessä on kyse paljon suuremmista asioista kuin siitä, keiden lapset käyvät mitäkin koulua tai millä tavoin lasten oppimista kouluissa tuetaan, hän sanoo.
Koulun omat keinot eivät segregaatioon pure, sillä vanhemmat arvioivat koulua sijaintialueen maineen pohjalta. Alueen mainetta määrää puolestaan väestöpohja.
Siksi Rönnbergin mielestä koulua ja naapurustoa ei pitäisi tarkastella erillisinä asioina. Esimerkiksi oppilaaksi ottamisen perusteiden muuttamista hän pitää laastarina. Sillä voidaan ehkä tasoittaa oppilaspohjien eroja tilapäisesti mutta ei katkaista segregaation kierrettä.
– Koulujen vahvistaminen ei liity vain koulutukseen, lapsiin ja oppimistuloksiin. Pohjimmiltaan kyse on siitä, millainen on hyvä asuinalue, joka täyttää asukkaiden tarpeet ja toiveet.
Peräti 60 prosenttia huono-osaisimpien lähiöiden lapsiperheistä haluaa muuttaa muualle, kertoo Rönnbergin väitöstutkimus. Mutta muuttohalukkuutta eivät lietso lähikoulut vaan asuinalueiden turvattomuus.
Vain kuudesosa perusteli muuttohalujaan lähikouluun liittyvillä syillä, kuten maahanmuuttajataustaisten oppilaiden suurella määrällä.
– Yleisimpiä syitä olivat julkijuopottelu sekä huumeiden kauppa ja käyttö lähitienoilla.
Rönnberg tutki lähiöasukkaiden muuttotoiveita ja heidän näkemyksiään asuinalueensa lähikouluista. Tutkimus perustuu kahteen erilliseen asukkailta kerättyyn kyselyaineistoon.
Asukkaiden arviot omasta lähikoulusta olivat enimmäkseen positiivisia silloinkin, kun he pitivät alueen mainetta huonona.
– Haavoittuvien alueiden asukkaat ovat suunnilleen yhtä tyytyväisiä lähikouluihinsa kuin muut kaupunkilaiset ovat omiinsa.
Tyytyväisimpiä lähikouluun olivat kouluikäisten lasten vanhemmat ja tyytymättömimpiä ne, joilla on vain alle kouluikäisiä lapsia. Tulos vahvistaa Rönnbergin perusväitettä: omakohtaisen tiedon puuttuessa vanhemmat arvioivat koulua maineen perusteella.
Tuloksista voi päätellä, että koulun omat keinot eivät segregaation juurisyihin pure. Jotakin koulu voi Rönnbergin mukaan kuitenkin asian eteen tehdä: se voi yrittää olla muutakin kuin koulu.
– Maaseudulla koulut ovat aina olleet myös kyläläisten kokoontumispaikkoja. Kaupungeissa koulun rooli on ajateltu ahtaammin.
Monitoimitalokoulujen yleistymisestä huolimatta suuressa osassa kaupunkien kouluja ei tapahdu koulupäivän jälkeen mitään. Lapsena kyläkoulua käynyt Rönnberg ihmettelee kotikaupunkinsa Espoon halukkuutta pitää kalliit koulurakennukset suurimman osan ajasta tyhjillään.
– Yritimme taannoin siirtää taloyhtiön kokoukset läheiseen kouluun. Selvisi, ettei tiloja voi varata edes yhtä kokousta varten.
Koulu voisi ottaa suojiinsa vaikkapa kirjaston, nuoriso- ja liikuntatiloja tai sosiaali- ja terveyspalveluja. Lähiöiden niukka palvelutarjonta rikastuisi, ja lähikoulu tulisi tutuksi niillekin vanhemmille, joiden lapset eivät ole vielä aloittaneet koulua.
– Osallistumista ja kohtaamisia tukevia palveluja lähelle tuova koulu olisi myös luonteva paikka tukea maahanmuuttajien integraatiota suomalaiseen yhteiskuntaan.
Mitä on kyse?
Kaupunkitutkija Oskar Rönnbergin mielestä koulua ja naapurustoa pitäisi tarkastella yhdessä. Oppilasalueiden rajojen siirtäminen on eriytymisen vähentämisessä pelkkä laastari.
Väitöskirja
Koulujen rooli eriytyvissä naapurustoissa. Helsingin yliopisto 2026.