Koulussa opitaan tukuittain tutkimusten tuottamaa tietoa. Matemaattisia kaavoja, geenien periytyvyyttä. Kemiallisia reaktioita ja joulupukkiperinteen juuria.
Mutta millä tavoin vaikkapa peruskoulussa opetetaan ja käsitellään tiedettä? Miten kutitellaan uteliaisuutta uuteen tietoon?
Villi arvaus: vastauksia on lähes yhtä monta kuin on opettajia.
Sen tiedän varmasti, että opettajat ohjaavat oppijat tutkimaan itse asioita ja ilmiöitä. Hakemaan tietoa, katsomaan mikroskooppiin, havainnoimaan ja analysoimaan.
Etsiessäni tietoa tiedeopetuksesta juutuin tiedeosaamisen ja tiedekasvatuksen käsitteisiin.
Tiivistettynä tiedeosaaminen tarkoittaa tiedon hankkimisen ja arvioimisen taitoja ja tieteen merkityksen ymmärtämistä. Tiedekasvatuksen tarkoitus taas on herättää kiinnostus tieteeseen ja vahvistaa tiedeosaamista.
Selvä. Molemmat ovat läsnä koulussa ja kietoutuvat toisiinsa.
Miten me opimme luottamaan tieteeseen?
Paketista tuntui kuitenkin puuttuvan jotakin. Miten me opimme luottamaan tieteeseen? Ja miksi jotkut eivät luota?
Löytyi termi tiedepääoma, joka on ”ihmisten ja yhteiskunnan tieteeseen liittyviä ja ajan myötä muotoutuvia käsityksiä, kokemuksia, asenteita ja resursseja”.
Pääomasta kurkistelevat ne asiat, jotka vaikuttavat siihen, miten arvioimme ja tulkitsemme tietoa. Ja tottahan koulu ja opetus osana yhteiskuntaa ovat mukana muotoilemassa tiedepääomaa.
Monimutkaistuvassa maailmassa tieteen ja tiedekasvatuksen merkitys jatkaa kasvuaan. Tiedekasvatusta on myös tutkitusta tiedosta viestiminen.
Tutkittua tietoa lähteenä käyttävät ja tutkimusaiheiset jutut ovat Opettaja-lehden peruskauraa.
Olimme tänä vuonna numerosta kolme lähtien mukana Tutkitun tiedon teemavuodessa. Merkkasimme teemavuoden täpällä sekä tutkimuksia käsittelevät jutut että ne, joissa lähteenä oli tutkimus tai selvitys. Niitä oli lähes jokaisessa numerossa.
Mistä tutkimuksesta haluaisit lukea ensi vuonna? Tai mistä aiheesta kaipaat tutkittua tietoa? Lähetä juttuvinkki.
Hyvää joulua ja uteliaisuutta uuteen vuoteen!
Minna Ängeslevä on Opettaja-lehden päätoimittaja.
Twitterissä @MAngesleva
Tekijältä
Aina ei ehdi kurkistaa aidan yli
Eri opettajaryhmien intressit pomppaavat esille, kun kevään neuvottelukierros uusista virka- ja työehtosopimuksista alkaa. Toiveita on monia ja oma etu ymmärrettävästi tärkeä. Toisaalta on hyvä tuntea muidenkin jäsenryhmien haasteet.
Erityisasiantuntija Kaj Raiskio OAJ:stä toivoo blogissaan, että opettajat näkisivät ja sanoisivat ääneen, miten korkeatasoista työtä kaikki kollegat tekevät varhaiskasvatuksesta korkeakouluun. Se olisi solidaarisuutta.
Tähän lehteen tekemissäni haastatteluissa kävi selväksi, että opettajat arvostavat toistensa työtä todella paljon. Aidan yli tulee kuitenkin kurkittua harvoin.
Omassa kuplassa pysytään ennen kaikkea käytännön syistä. Työ imee paljon aikaa ja voimia, eikä kollegoja ehdi tavata.
Korona-aikana tapaamiset ovat vaikeutuneet, mutta samalla niiden arvo on kirkastunut. Harvinaisistakin yhteisistä hetkistä kuten paikallis- ja alueyhdistysten jäsenilloista kannattaa nyt ottaa kaikki hyöty ja ilo irti.
Riitta Korkeakivi
Juttu opettajien työn ketjusta: