Vertaistukihenkilönä kana – Taina Mannilan kotieläimet tukevat perheen lisäksi Liperin alueen asukkaita

Kun kevätaurinko paistaa, kanafrouvat löytävät pihalta kuopan, löyhyttelevät kuristen siipiään ja polkevat hiekkaa höyhentensä alle.

– Eläimet opettavat arvostamaan yksinkertaisia asioita kuten aurinkoa ja lämpöä, niistä nauttimista, Joensuun yhteiskoulun lukion kuvataideopettaja Taina Mannila kertoo.

Tainan kodin pihapiirissä Vaiviossa asuu kaksi kukkoa ja seitsemän kanaa, neljä vuohta, 30-vuotias suomenhevonen Ruusu sekä kaksi koiraa. Kanoja hoitavat pääasiassa perheen tyttäret, yhdeksänvuotias Luna ja seitsenvuotias Lempi.

– Eläimet ovat lasten leikkikavereita, sisaruksia, joiden kanssa he ovat kasvaneet, Taina kertoo.

Jos tyttöjen tunteet kiehahtavat, puuhastelu kanalassa purkaa harmin ja palauttaa ilon.

– Olen kanoille kiitollinen kasvatuksen tuesta, siitä mitä ne opettavat lapsille vain olemisellaan: yhteyttä luontoon ja ruokaketjuun, sitä miten eläimiä hoidetaan, Taina sanoo.

Pihamaata yhteistuumin tutkiva, potpottava parvi heijastaa Tainalle ihmisten käyttäytymistä. Kanan kohtaaminen jättää jälkiä, vaikka toisen kokemusmaailmaa ei tavoittaisi.

– Voinko ymmärtää sen enempää lajitoveristani? En yhtään tiedä miten kana elää tämän hetken, mutta voin silti olla sen katseen alla, ja minussa tapahtuu asioita.

Eläimet mahdollistavat myös kuoleman kohtaamisen. Parisen vuotta sitten lasten paras ystävä, Sadepilvi-vuohi, kuoli vanhuuttaan. Ja kun kettu käy vieraisilla, pihalta löytyy verisiä myttyjä.

– Kuoleman läsnäolo näyttää elämän toisen puolen, tekee siitä arvokasta, Taina pohtii.

Päällimmäiseksi nousee juurevuus, kokemus osallisuudesta.

– Olen osa kanojen, heinäpellon, pihaan tulevien metsän eläinten elämää, ja ne ovat osa minun elämääni, Taina kuvailee.

Tainan työpaikalla, 600 oppilaan yhteisössä, myllertävät niin nuorten kuin aikuistenkin ajatukset ja tunteet. Eläimet palauttavat kuitenkin opettajan perusasioiden äärelle ja muistuttavat häntä siitä, mikä on olennaista.

– Kontakti eläimeen on suora. Sinä olet siinä ja minä olen tässä. Jos sinulla on jano, annan sinulle vettä. Ne ovat vakaita suhteita, jotka eivät heilahda väärinkäsityksestä tai loukkaantumisesta.

Tainan perheen lisäksi eläimet tukevat myös muuta yhteisöä Liperin alueella. Hoivakodissa vieraillut Ruusu-hevonen toi vanhusten mieleen lapsuuden. Pipitzi-kanan kuulumisia kyselevät puolestaan niin tyttöjen luokkatoverit kuin seurakunnan kerholaisetkin.

– Viime kesänä Kaisa- ja Höyry- vuohet olivat vertaistukihenkilöinä lastenleirillä. Hoitaessaan ikävissään määkiviä vuohia, lapset hoitivat myös omaa koti-ikäväänsä.

Kuvataideopettajana Taina usuttaa opiskelijoitaan matkalle tuntemattomaan – tekemään asioita, joita he eivät vielä osaa, pyöräyttämään tutut asiat ympäri.

– Opiskelijoille on tuttua, että seinällä on tauluja, mutta taide voi olla myös sitä että maalaat itsesi punaiseksi ja kävelet paikasta A paikkaan B, hän kuvaa.

Oivallukset näkyvät töissä. Joku leipoo kuvanveistokurssilla kakun juhliinsa. Toinen ajaa tehtävän ruohonleikkurilla nurmikkoon ja ottaa siitä kuvan.

Eläimet tarjoavat helposti lähestyttävän samastumispinnan. Taina on ollut usein todistamassa, kuinka opiskelija uppoutuu työhönsä ja käsittelee eläimen kautta jotain monimutkaista, väkevää asiaa.

Jos opiskelija ei itse ota tekemistä tosissaan, Taina ottaa. Haastaminen kantaa hedelmää, kun nuori alkaa nähdä uudella tavalla.

– Yritän huijata opiskelijani tulemaan pois pään sisältä ja ajattelemaan käsillään. Joskus melkein pakahdun, kun huomaan, että luokassa on uppoutunut hiljaisuus.