Luokanopettaja löysi supliikin savolaisen verenperintönsä

Kuka olen, keneltä olen perinyt luonteenpiirteeni, mistä esivanhempani olivat lähtöisin?

Omat juuret alkavat usein kiinnostaa etenkin keski-ikään kypsynyttä ihmistä. Näin kävi hattulalaiselle luokanopettajalle Pirkko Lokinperälle.

– Viipurissa syntyneen äitini sukuhaara alkoi kiinnostaa minua. Olen syntynyt Riihimäellä mutta en ole koskaan sopinut hiljaisen hämäläisen muottiin. Puheliaana ihmisenä olen aina epäillyt minussa olevan myös supliikin savolaisen perimää.

Pirkon isovaari oli kotoisin Etelä-Savosta nykyisen Heinäveden alueelta, josta hän oli päätynyt perheineen Riihimäen seudulle. Lokinperän perheen Heinävedellä sijaitsevasta kesämökistä tulikin Pirkon sukututkimuksen tukikohta 12 vuotta sitten. Koulujen loma-aikoina hän viihtyi Heinäveden kirkkoherranvirastossa mikrokortteja ja vanhoja kirkonkirjoja tutkien.

Pirkko teki sukutaulujen luonnoksia ruutupaperille ja siirsi ne tietokoneohjelman avulla digitaaliseksi aineistoksi. Suurin osa vanhoista asiakirjoista on edelleen perinteisessä paperimuodossa, mutta Kansallisarkiston digitoimaa aineistoa löytyy nykyään myös verkosta.

– Kun tein tutkimusta kotikoneellani ja löysin hyvän polun, sen seuraaminen saattoi viedä aamuyön tunneille.

Pirkon vuosien uurastus päätyi Savon Poutiaiset -sukututkimusteoksen kansien väliin. Kirjaprojektista yhteistyönä oli päätetty Poutiaisten sukukokouksessa, joka kutsutaan koolle kolmen vuoden välein.

– Oli todella juhlava hetki, kun kirja julkaistiin sukukokouksessamme Kuopiossa kaksi vuotta sitten. Koko toimituskunta oli läsnä noin sadan muun Poutiaisten eri sukuhaaroihin kuuluvan kanssa.

Tie Tuusniemeltä Riihimäelle -otsikon alla Pirkko kertoo oman sukuhaaransa tarinaa aina 1600-luvulta lähtien. Hän halusi tuoda esille naisnäkökulmaa, joka muutoin jäi yli 700 sivun teoksessa vähäiseksi. Kansikuvassakin komeilee kolme miestä.

Pirkko iloitsee siitä, että häntä on pyydetty useaan tilaisuuteen avaamaan naisnäkökulmaa ja kuvailemaan isomummonsa vaiheita Suomen itsenäistymisen murroksessa.

– Isomummoni oli kirjoittanut omalle äidilleen ja sisaruksilleen 1900-luvun alkupuolella kirjeitä, joiden sisältö avasi sen ajan perheenäidin arkea ja elämää.

Pirkon isomummo Eva Poutiainen jäi 1918 yksin kuuden lapsensa kanssa. Vanhin oli 11-vuotias ja nuorin syntyi neljä kuukautta sen jälkeen, kun lasten isä, Riihimäen työväen vallankumouksellisen neuvoston puheenjohtajistoon kuulunut Anshelm Poutiainen, oli teloitettu.

Pirkon mielestä Evan tarina ansaitsee tulla tallennetuksi. Aineistoa ja intoa opettajalla riittää, kunhan järjestyisi myös aikaa syventyä kirjoittamiseen.

– Välillä tuntuu houkuttelevalta ottaa vuosi vapaata koulutyöstä.

Päätös ei ole helppo, sillä Pirkko on pienten lasten luokanopettaja suurella sydämellä. Kolmiopettajaisessa Nihattulan koulussa on 58 oppilasta, joista Pirkon vastuulla on ykkösten ja kakkosten yhdysluokka.

Kuormittavana Pirkko pitää sitä, että työ- ja vapaa-ajan rajasta on tullut häilyvä. Oppilaan vanhempi saattaa soittaa opettajalle kahdeksalta illalla tai odotella pikaista vastausta viikonlopulla lähettämäänsä sähköpostiin.

Työn ohella ei juuri jää saumaa kynäillä tarinaa, mutta sukukirjaa tehdessä Pirkko koki niin vahvan kirjoittamisen ilon, että tuskin malttaa odottaa eläkeikään kirjaprojektinsa kanssa.

Omien taustojen penkominen muistutti Pirkkoa myös tämän urheilullisesta perimästä. Suvusta on noussut monta maineikasta urheilijaa etenkin viime vuosisadan puolivälin jälkeen. Pirkollakin on palkintoja opettajien yleisurheilun suomenmestaruuskisoista vuosilta 1987–2005.

– Koko suku oli liikunnallista porukkaa ja vaarini oli kenttämestarina Riihimäen urheilukentällä, siellä opin kävelemäänkin, Pirkko Lokinperä naurahtaa.