Vipu auttaa työajan rajaamisessa

Vipu tuo esiin näkymättömän, mutta kuormittavan osan opettajan työstä. Siksi Marko Blomqvist suosittelee kaikille opettajille työajan seuraamista Vivun avulla.

Vaikka tein töitä pitkälle iltapäivään, minua vaivasi tunne, että jotain on tekemättä. Se tuntui ahdistavalta ja kuormittavalta. Myös puoliso ihmetteli, miten voin olla aina töissä, luokanopettaja Marko Blomqvist kertoo.

Kun Marko aloitti syksyllä työaikansa seuraamisen OAJ:n kehittämän Vipu-sovelluksen avulla, tilanne helpottui. Marko on kirjannut Vipuun esimerkiksi työsähköpostien lukemiseen sekä koulun ja kodin yhteistyöhön käyttämänsä ajan.

− Vipu on vapauttanut ahdistuksesta. On helpottavaa tiedostaa, että kollegoiden väliset pedagogiset keskustelut ja yhteistyö muiden tahojen kanssa kuuluvat ammattiini ja palkkaani.

Marko on kirjannut Vipuun työsähköpostien lukemisen sekä koulun ja kodin yhteistyön.

Marko kiittää Vipua palkitsevaksi, koska sen avulla aikaisempi näkymätön työ näyttäytyy kasvavana tehdyn työn palkkina ja vähenevänä vuotuisen yhteissuunnitteluajan palkkina.

− Olen kannustanut myös kollegoita vipuilemaan. On turha ihmetellä väsymystä, jos koko vuoden ys-aika on lähes lopussa jo joulukuussa.

Marko uskoo, että helppokäyttöisen Vipu-sovelluksen avulla opettajat huomaisivat tekevänsä enemmän yhteissuunnitteluaikaan kuuluvaa työtä.

− Nuorena opettajana olen kokenut Vivun käytön erittäin hyödylliseksi, koska se on auttanut hahmottamaan ja rajaamaan muun työn osuutta.

Marko Blomqvist

Luokanopettaja Kaarilan koulussa Tampereella. Valmistunut kasvatustieteen maisteriksi Aikama-koulutusohjelmasta, joka koulutti matematiikan aineenopettajaksi pääaineena kasvatustiede.

Vipu-sovellus

Auttaa opettajaa suunnittelemaan työaikaansa niin, että se riittää eri tehtäviin koko lukuvuoden tai työkauden ajan. Toimii tietokoneella ja mobiililaitteilla. Vipua voivat käyttää OAJ:n jäsenet. Sovellukseen kirjaudutaan OAJ:n jäsentunnuksilla.

 

Katso Instagramista, millaisen selfien Marko nappasi