Turvallisesti töihin ja töistä kotiin

Matka kotoa työpaikalle on osa työturvallisuutta. Kolme opettajaa kertoo, miten he taittavat työmatkansa ja mitä arkinen taival heille merkitsee.

Työturvallisuus ei rajaudu vain työpaikalle. Myös kodin ja työpaikan välinen säännöllinen matka kuuluu sen piiriin.

Työmatkalla sattuneen tapaturman korvaukset maksetaan pakollisesta työtapaturmavakuutuksesta.

– Myös työpaikan riskienarvioinnissa pitää ottaa työmatkat huomioon ja pohtia, mitkä ovat mahdollisia vaaranpaikkoja ja miten niihin voi puuttua, työelämäedunvalvonnan erityisasiantuntija Teija Golnick OAJ:stä huomauttaa.

Korona-aikaan työmatkalla saattavat vaania aivan uudenlaiset vaarat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelee kasvomaskien käyttöä julkisessa liikenteessä koronatartuntojen välttämiseksi. Osa työnantajista on varautunut työmatkojen tartuntariskiin jakamalla henkilöstölle suunenäsuojuksia.

Moni työmatkalainen on vaihtanut julkisen liikenteen omaan autoon tai vaikkapa polkupyörään. Omin lihasvoimin taitettu työmatka on hyvä keino vaalia hyvinvointia ja fyysistä kuntoa.

– Työnantaja voi kannustaa henkilöstöä kulkemaan työmatkat esimerkiksi jalan tai polkupyörällä. Samalla pitää muistaa, että työntekijöitä ei saa asettaa keskenään eriarvoiseen asemaan. Pyörälenkki voi olla mahdoton vaikkapa sairauden vuoksi, Golnick huomauttaa.

 

Potkulauta tai muut renkaat alla

Nina Räty, työsuojeluvaltuutettu ja luottamusmies, OAJ Pohjois-Karjalan alueasiamies, Liperi

Kuljen yli kymmenen kilometrin matkan kotoa töihin omalla autolla. Luottamustehtävieni vuoksi liikun paljon eri toimipisteiden välillä työpäivieni aikana. Nämä lyhyet matkat taitan scootilla eli potkulaudalla. Etenkin kun potkuttelen pitkät helmat liehuen, ihmisten suupielet kääntyvät hymyyn. Minulle potkulautailu on tapa ammentaa arkeen iloa ja virkistystä itselleni, hyvässä lykyssä muillekin. Nautin vauhdin hurmasta, kun pyörät rullaavat allani. Kerran olen unohtanut laittaa kypärän päähäni. Siitä sain heti kuulla – työsuojeluvaltuutettu huristelee ilman kypärää. Lupasin ottaa opikseni.

 

Veden varassa perille

Titta Väyrynen, luokanopettaja Beckerin koulu, Kangasniemi

Arjen luksusta, sitä tämä on, kun voi soutaa, meloa, sup-lautailla tai ajaa moottoroidulla laiturilla puolentoista kilometrin työmatkan kouluun. Etenkin aamuisin tyyni ja usvainen Puulavesi on huikea näky. Monesti poimin matkalta myös ideoita oppitunneille. Saatan kertoa oppilaille jostakin työmatkalla tekemästäni havainnosta tai näytän vaikkapa ottamiani valokuvia usvasta tai pilvistä. Turvallisuus on työmatkalla kunnossa, sillä ruuhkaa ei ole, ja pelastusliivit puen tietysti aina ylleni. Meillä on muitakin työmatkat vetten halki kulkevia opettajia. Liivit ja melat tuomme parkkiin opettajahuoneeseen.

 

Juoksujalkaa, ilman kiirettä

Hanna-Maija Koski, luokanopettaja Vatialan koulu, Kangasala

Näin sulan aikaan juoksen yhteen suuntaan työmatkani metsäpolkuja pitkin. Talvella vaihdan lenkkarit suksiin. Tavallisesti saan autokyydin puolisoltani jompaankumpaan suuntaan. Tietä pitkin työmatkani on noin viisi kilometriä, mutta juostessa teen yleensä vähän pidemmän lenkin. Ajankäytöllisesti työmatkan juokseminen tai hiihtäminen on tehokasta. Saan siinä kätevästi päivittäisen liikunta-annokseni. Iltaisin lasten harrastusrumbalta ei ehtisi kuntoilla. Työmatkat ovat myös hyvää nollausta, siirtymistä töistä vapaalle. Toisaalta joskus juostessa mieli löytää kuin itsestään ratkaisun johonkin kinkkiseen työasiaan.