Tämä toimii: Kehittämiskoulutus rohkaisi uudistumaan

Hakalantalon koulun välitunneilla oli tungosta. Rehtori Johanna Heikkilä jalosti ratkaisua Kunteko-koulutuksessa.

Mitä tehdä, kun koulun piha käy ahtaaksi oppilasmäärän kasvun ja kahden koulun yhdistymisen vuoksi?

Hakalantalon koulussa Hyvinkäällä henkilökunta alkoi purkaa ongelmaa oppilaita ja vanhempia kuunnellen.

Samaan aikaan uusi rehtori Johanna Heikkilä osallistui Kuntekon sisäisten kehittäjien valmennukseen, jota kaupunki tarjosi oppilaitosten henkilökunnalle.

– Ryhmä kokoontui kolmesti. Käsittelimme ensimmäisen tapaamisen aikana kehittämisideoitamme. Seuraavissa tapaamisissa kävimme läpi jo tekemiämme uudistuksia ja uusimpia ideoita.

Osallistujia evästettiin työyhteisön kehittämiseen sopivilla harjoituksilla. Koulutus rohkaisi Heikkilää viemään läpi uudistuksia.

Vanhemmat olivat toivoneet pienille oppilaille varhaisempia kouluaamuja. Tämän takia koulun alkamista porrastettiin, ja näin perushuoli, pihan tungos välitunneilla, helpottui.

 

Nyt alkuopetuksen luokat ja pidennetyn oppivelvollisuuden erityisluokat saapuvat kouluun muita aikaisemmin. Välitunnilla ollaan kolmessa eri aikataulussa, pienimpien oppilaiden ruokatunti ja yksi välitunneista piteni, ja koulukyydillä kulkevien koulupäivä sopii aiempaa paremmin bussien aikatauluihin.

– Liikuntasalivuorojakin riittää nyt kaikille.

Heikkilän mukaan muutoksia olisi varmaan tehty ilman Kunteko-koulutustakin, mutta ei näin monipuolisesti.

Seuraavana koulun toivelistalla on pihan elävöittäminen, oppilaiden toiveita kuunnellen.

 

Valmennuksia kuntien työntekijöille

  • Kunteko 2020 -ohjelma tarjoaa kuntien työpaikoille kehittämispalveluja kuten konsultointeja, valmennuksia ja työpajoja.
  • Tekojen tori -alustalla työyhteisöt voivat kertoa omista kehittämisteoistaan.
  • Hyvinkään kaupunki on tarjonnut työntekijöilleen sisäisten kehittäjien valmennusta, jonka järjestää Hyria koulutus.

 

Lue lisää Hakalantalon koulun arjen uudistamisesta:

kunteko.fi/katso/1156