Syksyn yo-kirjoituksista lisää työtä opettajille

Ylioppilaskirjoituksiin liittyvä työ on lisääntynyt jo pitkään. Opettajille maksettavat korvaukset eivät ole pysyneet kasvun mukana.

Syksyn ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautui noin 7 000 kokelasta enemmän kuin vuosi sitten. Kirjoittajia on yhteensä 46 500.

Koekohtaiset ilmoittautumiset lisääntyivät yli 20 000:lla. Jo viime syksynä ilmoittautumismäärät kasvoivat jonkin verran.

Erityisasiantuntija Tuomo Laakso OAJ:stä näkee kasvuun useita syitä: lisääntyneet uusimismahdollisuudet, korkeakoulujen opiskelijavalintauudistus ja se, että tänä syksynä osa kokelaista voi uusia tiettyjä kokeita maksutta viime kevään kirjoitusten tiivistettyjen aikataulujen vuoksi.

Opettajille tämä tietää aiempaa enemmän alustavasti arvioitavia kokeita. Lisäksi koronapandemian takia kokeita on hajautettu aiempaa useammalle päivälle eli valvottavaa on enemmän.

Matemaattisten aineiden opettajan Janne Tapiovaara Rauman lyseon lukiosta arvelee, että kasvanut työmäärä näkyy erityisesti isojen lukioiden opettajilla.

– Meillä ei ole kauhean paljoa eroa viime vuoteen.

Tapiovaaran mielestä ylioppilaskokeiden teettämä työmäärä on kasvanut kokeiden digitalisoitumisen ja yksilöllisten koejärjestelyjen lisääntymisen takia.

Useita syitä työkuorman kasaantumiseen näkee myös Laakso. Hänestä olisi syytä tarkastella, miten korvaukset ja lisääntynyt työmäärä saadaan vastaamaan toisiaan.

 

Korvauksiin tarvitaan lisää rahaa

  • Korvaus yo-kokeiden korjaamisesta maksetaan opettajille yleensä lukioresurssista eli samasta potista, jota käytetään lukioissa esimerkiksi kehitystyöhön.
  • OAJ vaati opetusministeriön koronatukea myös yo-kokeen kuluihin. Järjestö myös varoitti lukiolakia uudistettaessa rajattoman uusimisoikeuden seurauksista.
  • Opetusministerin mukaan ministeriö esittää syksyn lisätalousarviossa lisärahoitusta koronasta johtuviin kokeiden uusimiskertoihin.