Suunnistusta tiedon ja herkkujen perässä

Opettajien työnkuvan laajentuminen puhutti, kun OAJ:n Kanta-Hämeen alueyhdistys järjesti syyskuussa Hämeenlinnassa jäsenilleen kaupunkisuunnistuksen, alueasiamies Katri Juvonen kertoo.

Hän on kaupunkisuunnistuksen ideoija ja piti työsuojeluvaltuutetun kanssa työhyvinvointiin keskittynyttä rastia. He puhuivat muun muassa työhyvinvoinnin lukuvuodesta ja esittelivät erilaisia OAJ:n oppaita.

Työnkuvan laajentumiseen liittyen he pohtivat, että opettajan pitää opetella sanomaan ei.

– Viime kädessä opettaja on se, joka asettaa itselleen rajoja, Juvonen sanoo.

 

Noin 70 osallistujaa suunnisti neljässä ryhmässä neljälle eri rastille, joissa teemoina olivat työhyvinvoinnin lisäksi alue- ja paikallisyhdistys, edunvalvonta ja OAJ järjestönä.

Rasteja pitivät muun muassa yhdistyksen puheenjohtajat ja luottamusmiehet. He esittelivät eri tasoilla tehtävää edunvalvontatyötä, kertoivat muista ajankohtaisista aiheista ja johtivat keskustelua.

Ohessa maisteltiin makeisia, kakkua, kahvia, olutta ja viiniä. Ilta huipentui yhteiseen illalliseen ja korttitaikurin esitykseen.

– Illan aikana ja sen lopuksi saamamme palaute oli tosi positiivista, Juvonen kertoo.

Häntä ilahdutti, että niin moni jaksoi lähteä tapahtumaan ja viettää rennon ja iloisen illan. Juvonen on kuitenkin huolissaan siitä, miten kuormittuneita opettajat ovat jo lukuvuoden alkupuolella. Syynä on hänen mukaansa työmäärä ja erityisesti kolmiportaisen tuen toteutumattomuus.