Miksi meidän poika sai liikunnasta vain kasin, vaikka hän pelaa futista Suomen junnumaajoukkueessa?
Tähän ja vastaaviin huoltajien kysymyksiin on helsinkiläinen liikunnanopettaja Virpi Jyry joutunut vastaamaan yli 30-vuotisen uransa aikana.
Liikunnan arvosanan arviointiperusteet hämmentävät Jyryn mukaan vanhempia vuodesta toiseen.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa linjattiin jo vuonna 2016, että liikunnan numeroon vaikuttavat sekä oppilaan osaaminen että työskentely.
Osaamista ovat esimerkiksi liikuntataidot ja välineenkäsittelytaidot, työskentelyä muun muassa aktiivinen osallistuminen ja rakentava vuorovaikutus. Fyysisen kunnon mittaamiseen tarkoitettuja testejä ei enää käytetä arvioinnin perusteena.
Numeroon saavat vaikuttaa vain ne asiat, jotka tapahtuvat oppitunneilla.
Siksi liikuntatunneilla seinään nojailevalle huippujalkapalloilijalle ei kymppiä tipu – vaikka vanhemmat lähettäisivät opettajalle liudan videoita bundesliigatoivonsa suorituksista.
Samaan aikaan pyörätuolin avulla liikkuva oppilas voi saada kympin, jos hänen asenteensa ja osaamisensa ovat kunnossa ja hän osoittaa kiinnostusta kaikkia liikuntalajeja kohtaan.
Jyryn mukaan päättöarvioinnin kriteerit auttavat opettajia perustelemaan arvosanoja vanhemmille. Hän kuitenkin muistuttaa, että ne ovat ensisijaisesti opettajan työkalu.
Jyry kertoo, että yksittäiset sanamuodot tekevät ohjeista kuitenkin turhan tulkinnanvaraisia kaikille osapuolille.
Esimerkiksi vuosiluokkien 7–9 arviointiohjeissa lukee, että saadakseen arvosanan 8 “oppilas osallistuu liikuntatuntien toimintaan yleensä aktiivisesti kokeillen ja harjoitellen erilaisia liikuntamuotoja”.
– Mitähän nuo “yleensä” ja “erilaisia liikuntamuotoja” siellä välissä tarkoittavat, Jyry miettii.
Liikuntatunneilla seinään nojailevalle huippujalkapalloilijalle ei kymppiä tipu.
Myös kuvataiteen päättöarvioinnin kriteereissä vilisee tulkinnanvaraisuuksia. Loviisalainen kuvataiteenopettaja Anni Halonen ihmettelee, miksi niiden pitää olla niin ympäripyöreitä.
Saadakseen arvosanan kahdeksan oppilaan pitää pystyä ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti erilaisen työvälineiden tai -tapojen avulla. Lisäksi tämän pitää pystyä sanallistamaan havaintojaan taiteesta ja ympäristöstään.
– Minusta esimerkiksi kuva-analyysien kirjoittaminen ei ole oppilaille kauhean mielekästä. Niissä asian käsittely jää pintapuoliseksi ja vaikeasti arvioitavaksi.
Jos Halonen saisi päättää, kuvataidetta arvioitaisiin kuvallisen osaamisen eli kuvan tekemisen keinojen hallitsemisen perusteella. Näitä taitoja voidaan opettaa.
Toisena kriteerinä olisivat ajattelutaidot kuten omaperäisen ideat ja luova ajattelu. Kolmas arviointiperuste olisivat työskentelytaidot.
– Kolme selkeää kriteeriä tarkennuksineen olisi parempi kuin tämänhetkiset monet monitulkintaiset kriteerit.
Kriteerit toden totta jättävät paljon opettajien tulkinnan varaan. Näin asian näkee myös OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo.
Hänen mukaansa ongelma tunnistettiin jo 2020, kun kriteerejä laadittiin.
Salon mukaan järjestö pyrkii vaikuttamaan seuraavaan opsiin siten, että oppiaineiden tavoitteet sekä sisällöt ja niiden myötä arviointikriteerit kirjattaisiin yksiselitteisemmin.
Anni Halosen mukaan on silti hyvä, että kriteerit ylipäätään ovat olemassa, vaikka vaikeaselkoisia ovatkin.
Samaa mieltä on koulutuksen arvioinnin apulaisprofessori Najat Ouakrim-Soivio Jyväskylän yliopistosta.
Hänen mukaansa ilman yhteisiä päättöarvioinnin kriteerejä opettajilla ei ollut mitään mahdollisuuksia verrata oppilaidensa osaamistasoa mihinkään valtakunnallisesti määriteltyyn.
– Silloin esimerkiksi toisen asteen opettajat kohtasivat hyvin eritasoisia opiskelijoita, vaikka näillä oli päättötodistuksissa samat numerot.