Riitta Silénin kaikilla viidellä lapsella on ollut mielenterveysongelmia, mutta hän ei suostu syyllistymään

Kun seuraa vierellä läheisen psyykkistä tuskaa, oppii suhtautumistapoja, joista on iloa muillekin mielenterveysomaisille. Riitta Silénin mielestä vertaistuki on vertaansa vailla.

Millaista on seurata äitinä oman lapsen vaipumista masennukseen, kuunnella itsemurha-ajatuksia tai tilata ambulanssia psykoosiin joutuneelle? Elää mukana toiveiden, romahdusten ja uusien alkujen aallokossa?

Ylöjärveläisen Kauraslammen koulun englanninopettaja Riitta Silén sen tietää. Hänellä on viisi 17–33-vuotiasta psyykellään rankasti kipuilevaa lasta, ja myös aviomies on sairastanut masennuksen.

Perheen elämä mullistui vuonna 2006, kun esikoistytär sairastui 21-vuotiaana kesken opiskelupaineidensa psykoosiin ja yritti seuraavana vuonna itsemurhaa.

– Silloin ajattelin, että tämä aika on jonain päivänä taakse jäänyttä elämää.

Kun muutkin lapset ovat yksi toisensa jälkeen sairastuneet, Riitta on alkanut tajuta, että psyykkisistä sairauksista ei kovin usein parannuta täysin – niiden kanssa on vain tultava sinuiksi.

– Olen ymmärtänyt, että minulla on kaksi vaihtoehtoa: katkeroitua tai päättää elää tätä elämää.

 

Riitta istuu Pirkanmaan Finfamin toimiston vastaanottohuoneen pehmeässä nojatuolissa ja tuntee olonsa hyväksi juuri nyt.

Mielenterveysomaisten keskusliitto Finfami tarjoaa tietoa, tukea ja neuvontaa mielenterveyskuntoutujien omaisille. Toimisto on Riitan rakas kotipesä, jossa hän on kouluttautunut kokemusasiantuntijaksi. Täällä hän kuuntelee toisten mielenterveysomaisten huolia ja peilaa niitä omaan tarinaansa.

– Joskus terapiassa käyvät omaiset sanovat, että näistä kohtaamisista on enemmän hyötyä kuin terapiasta.

Vertaisuus kolahti Riitalle, kun hän hakeutui omaisyhdistykseen saamaan tietoa psyyken sairauksista.

– Oli ihmisiä, jotka tiesivät, mitä on hätä ja huoli. En halunnut kuormittaa esimerkiksi työkavereita murheillani. Jotkut eivät kestäneet kuulla, kun puhun itsetuhoisuudesta tai psykoosista. Finfamista löysin ihmisiä, jotka kestivät kuulla tarinamme.

Riitta ei ole suostunut syyllistymään tai syyllistämään, koska syyllisyyden kantaminen vie mielettömästi voimavaroja.

Yhdistyksen kursseilla Riitalle on kirkastunut, että hän on erillinen ihminen, ei perheensä sairauksien summa. Senkin hän on oppinut, että omaisen täytyy pitää huolta myös omista tarpeistaan.

Aiemmin kävi usein niin, että lapsi tarvitsi apua juuri silloin, kun Riitta oli suunnitellut itselleen jotain kivaa. Silloin harmitti niin, että piti itkeä ulvomalla ja raivota maailmankaikkeudelle.

– Kun muksu nyt soittaa, en hyppää heti avuksi vaan annan vaikka tukihenkilön tai sisarusten ottaa tilanteesta koppia. He ovat toisilleen mielenterveysomaisia, jotka tietävät itsekin, miltä psyyken heilahtelu tuntuu.

Lapsistaan Riitta on oppinut löytämään paljon vahvuuksia.

– Vanhin tytär, joka nyt elää hyvää, tavallista arkea, muisti aina huolehtia laskujen maksusta, vaikka olisi ollut vahva psykoosi päällä. Toisessa tyttäressä on herkkyyttä ja taiteellista luovuutta vaikka muille jakaa. Kaikki kolme poikaa osaavat havainnoida tarkalla silmällä perheen vuorovaikutuksen kiemuroita ja uskaltavat kertoa havaintonsa myös ääneen.

Voimia Riitalle antaa myös rivitanssiharrastus. Ja hyvä oma äiti.

– Äitini on viisas ihminen ja tukipilarini. Olen perinyt häneltä lempeän asenteen elämää ja itseäni kohtaan. Sain myös mahtavat unenlahjat, ja se on pitänyt minut järjissäni.

 

Kun lapsi sairastuu psyykkisesti, vanhempia osoitetaan usein sormella.

Riitta ei ole suostunut syyllistymään tai syyllistämään, koska syyllisyyden kantaminen vie mielettömästi voimavaroja.

– Meillä suurin tekijä sairauksien taustalla ovat geneettiset alttiudet, vaikka olemme tehneet mieheni kanssa virheitäkin. Olen vain sitkeyttäni päättänyt, että sitoudun loppuelämäkseni näiden virheiden jälkien korjaamiseen, enkä hylkää omiani.

Vanhemmilta vaaditaan välillä sinnikästä ponnistelua, että lapset saavat tarvitsemaansa hoitoa ja toimivan lääkityksen. Tänä päivänä Riitan lapset ovat mielenterveyskuntoutujia, jotka ottavat itse vastuuta pärjäämisestään.

– Se on meidän perheen juttu, että kaikki ovat ahdistuneita. Toisaalta olemme aina olleet keskusteleva perhe, joka on terapeuttien kanssa ja perhetyön avulla pyrkinyt sitkeästi parantamaan tilannettaan.

Kun lapsella on paha olla, Riitta juttelee mielellään. Jos puhe menee loputtomaksi vatvomiseksi, siitä ei ole enää hyötyä.

– Joskus hyvä miehinen tapa ratkaista asioita on se, että lopetetaan puhuminen ja ryhdytään tekemään, vaikkapa rakentamaan yhdessä saunaa. Tällaista suoraviivaisuutta olen oppinut mieheltäni.

Välillä lapset ovat katkaisseet välit kotiin, sitten on tultu takaisin. Viimeksi äitienpäivän aattona Riitta sai koolle koko lapsiparven, ja tapaaminen sujui suhteellisen kivuttomasti.

– Olen oppinut antamaan arvoa pienille hyville hetkille. Kun olemme lähteneet yhdessä jonnekin viikoksi, seurauksena on usein ollut katastrofi.

Joskus tuntuu vielä siltä, että opettajat eivät ota ahdistusta ja masennusta tosissaan ja tyytyvät pelkästään tsemppaamaan.

Koulussa Riitta tunnistaa helposti oireilevat nuoret. Oppilas voi olla vetäytyvä tai ylitouhukas, tai hänen katseessaan on jotakin kovin surullista.

– Saatan kysyä, miten sinulla menee, ja onko sinulla joku huoli. En ryhdy itse hoivaamaan oppilasta, vaan ohjaan hänet esimerkiksi kuraattorin luo. Kun lupaan viedä asian eteenpäin, annan oppilaalle toivon kipinän siitä, että aikuiset voivat auttaa häntä.

Valitettavasti kouluissa on liian vähän voimavaroja varhaiseen puuttumiseen ja jonot erikoissairaanhoitoon kasvavat.

Nuorten keskuudessa mielenterveysongelmat eivät ole enää tabu: monet puhuvat keskenään jo luontevasti ahdistuksesta, masennuksesta ja esimerkiksi viiltelystä.

– Joskus tuntuu vielä siltä, että opettajat eivät ota ahdistusta ja masennusta tosissaan ja tyytyvät pelkästään tsemppaamaan.

Kokemusasiantuntijana Riitta vie eteenpäin tietoa siitä, että mielenterveyden ongelmat ovat todellisia, eivät teeskentelyä. Ne ovat samanlaisia sairauksia kuin esimerkiksi reuma tai diabetes. Niiden pitäisi myös nykyistä helpommin oikeuttaa tukitoimiin ja esimerkiksi opintojen keventämiseen.

Vaikka kuinka haluaisin, en voi elää omaisen elämää hänen puolestaan. Ahdistunut ihminen oppii hallitsemaan ahdistustaan, vaikka se on pitkä matka, kokemusasiantuntija Riitta Silén sanoo. Vierellä Pirkanmaan Finfamin toiminnanjohtaja Oili Huhtala.

Omaisena Riitta tietää, että yksin lääkkeet eivät paranna ketään, ja niiden rinnalle tarvitaan terapiaa.

– Olen kuitenkin hyvin kiitollinen lääkkeiden kehittelijöille, sillä ilman psyykenlääkkeitä meidän perheemme olisi vähintään hajonnut, mutta luultavasti myös hengiltä. Niin miehelläni kuin lapsillani on ollut paljon itsetuhoisia ajatuksia.

Riitta on joutunut kymmenkunta viime vuotta olemaan jatkuvasti varuillaan myös töissä. Joskus kännykkä on täytynyt pitää päällä oppitunneillakin siltä varalta, että lapsille tulee hätä.

– Alkuun työ antoi voimia, mutta kun vanhimman tyttären ongelmat pitkittyivät ja tuli tieto toisenkin tyttären sairastumisesta, tuntui siltä, että ei olisi jaksanut töissäkään. Se oli musta hetki, kun tajusin, että kaikki täytyy taas aloittaa alusta.

Töissä on ollut rankkaa, kun ei ole voinut tehdä työtään niin hyvin kuin haluaa: kun on suunnitellut jotain huolella ja sitten onkin joutunut ottamaan sijaisen.

 

Nyt Riitan lapset alkavat olla jo kiinni elämänsyrjässä ja työelämässä – kuka vahvemmin, kuka vielä hyvin heiveröisesti.

– Vieläkin on hetkiä, jolloin toivoisin, että voisi juosta karkuun. Mutta tässä ollaan ja näillä mennään, Riitta sanoo huulillaan paljon elämää nähneen ihmisen hymy.

Mennyt kesä on ollut suurten muutosten aikaa, kun viimeisetkin lapset ovat muuttaneet kotoa.

Uuden lukuvuoden kynnyksellä Riitta lähettää tekstiviestin Tallinnasta, jossa hän on leivoskahveilla miehensä kanssa.

– Uskallamme jo ajatella omaakin elämäämme, ja olo on varovaisen luottavainen. Syksyä odotan kevyemmällä mielellä kuin aikoihin.

Riitta Silén

  • 52-vuotias englanninopettaja Ylöjärveltä.

  • Kouluttanut mielenterveysomaisten järjestön Finfamin kokemusasiantuntijaksi.

  • Mieli rauhoittuu tekemällä haastavia sudokuja ja keskittymällä rivitanssin koreografioihin.

  • Päivän paras hetki on illalla, kun voi todeta, että tästä päivästä selvittiin.

Lue samasta aiheesta