Yllättäviä ylitöitä ja tuurauksia. Koko ajan kiire. Jos ei itse ole työuupumuksen partaalla, pelkää kollegansa jaksamisen puolesta. Surkea palkka ei motivoi.
Nämä asiat nousivat esiin OAJ:n työhyvinvoinnin lukuvuoden työvälineeksi lanseeratusta Fiilismittarista. Harmittavan monella opettajalla työhyvinvointi on kääntynyt työpahoinvoinniksi.
Varhaiskasvatuksen opettaja Kaarina tunnistaa työn kipukohdat. Kymmenisen vuotta alalla olleen Kaarinan nimi on jutussa muutettu hänen yksityisyytensä suojaamiseksi.
Kaarinan mielestä työ tuntuu kiireiseltä siksi, että varhaiskasvatukseen on tullut koko ajan lisää tehtäviä, mutta esimerkiksi rahoitusta ei ole lisätty. Moni uudistus, kuten varhaiskasvatussuunnitelmat, ovat tervetulleita, mutta työtunnit eivät tunnu riittävän.
– Työtehtävät ja työn prosessit pitäisi selkeyttää siten, että suunnitteluajalla voi työskennellä ilman huolta siitä, että työkaverit uupuvat sillä välin, kun vakaopettaja on poissa lapsiryhmästä.
Jokaisessa työyhteisössä pitäisi Kaarinan mielestä tarkastella, mikä toimii pedagogisesti ja mikä ei. Myös työyhteisön ja esimiehen tukea tarvitaan.
Aina tukea ei kuitenkaan ole tullut. ”Te olette aikuisia, koittakaa pärjätä siellä”, sanoi pomo Kaarinalle, kun hän kysyi apua ristiriitatilanteen ratkomiseen.
Sopikaa keskenänne, Kaarinan työpaikalla sanotaan, kun pitää miettiä, miten työvuorot menevät, kuka jää ylitöihin tai milloin voi pitää vapaapäivän – vaikka tiimikavereilla ei ole valtaa päättää näistä asioista.
Vakaopettajille sanotaan usein: ”Olkaa kovempia. Taistelkaa.”
Kaarina pitää kohtuuttomana vaatimuksena, että yksittäisen työntekijän pitäisi toistuvasti sanoa töille ei, jos häntä velvoitetaan jatkuvasti jäämään ylitöihin.
– Illalla työkaveri soittaa, kertoo olevansa ripulissa ja pyytää paikkaamaan vuoroaan aamulla. Sitä ajattelee, että lasten turvallisuuden vuoksi on mentävä, hän sanoo.
Kaarina pohtii, että peiliinkin kannattaa katsoa: OAJ:n paikallisyhdistyksissä voisi olla ahkerammin mukana vakaväkeä ajamassa oman ryhmän etuja.
Kaarina toivoisi, että varhaiskasvatuksen johtajat rakentaisivat avoimia ja oppivia työyhteisöjä. Ei sellaisia, joissa työntekijä tarvitsee rohkeutta puuttuakseen epäkohtiin, vaan sellaisia, jossa ratkaisut perustellaan avoimesti, pedagogisesti ja tutkimusperustaisesti.
Tähän johtajatkin tarvitsevat esimiestensä tukea.
Kaarina huomauttaa, että oppivassa työyhteisössä myös nuorille vakaopeille annetaan tilaa tehdä ja toteuttaa tuoreita ideoita ja pedagogiikkaa.
– Pahimmillaan nuoret leivotaan väkisin kivikautiseen työkulttuuriin. Moni lannistuu, kun osaamista ei halutakaan työpaikalla.
Uunituoreiden opettajien tiedoilla voisi kuitenkin korvata monet koulutukset, Kaarina miettii.
Yleisesti keskustelussa pitäisi muistaa, että kuka tahansa ei pysty opettamaan lapsia. Varhaiskasvatusta tehdään vankalla, tutkimukseen perustuvalla ammattitaidolla, ei mutulla. Siksi alan ympärillä käytävässä keskustelussa pitäisi korostaa ammattitaitoa.
– Meidän pitäisi puhua enemmän siitä, mikä on kenenkin ydiosaamista. Lastenhoitajat tarvitsevat myös arvostusta, tukea ja mahdollisuuksia kehittyä.
Lisäksi puheet kutsumusammatista ja työn tekemisestä oma persoona ojossa pitäisi lopettaa tykkänään koko opetusalalla.
– Työntekijöiden motivaatiota ei pidä käyttää verukkeena repiä kaikkea selkänahasta irti.
Parempi työn organisoiminen ja osaamisen lisääminen eivät kuitenkaan paikkaa rahoitusvajetta ja huonoa palkkatasoa.
– Kuntatyönantajalle ja päättäjille kysymys: millaisessa hyvinvointivaltiossa haluamme elää?
Lisärahakaan ei silti riitä, Kaarina huomauttaa. Rahojen käyttöä pitäisi arvioida nykyistä paremmin.
– Oppimisen tukea ei pidä viskoa sinne tänne. Aina pitäisi arvioida, minkälaista tukea tiimi tarvitsee. Ei ole pedagogista hyötyä laittaa ryhmään ylimääräistä aikuista, jos hänen osaamisensa ei ole sitä, mitä tarvitaan.
Vastaavia ajatuksia resurssien järkevästä jaosta on myös 53-vuotiaalla luokanopettajalla Marialla. Mariakaan ei esiinny jutussa oikealla nimellään.
Hänen mielestään luokan kokoa pitää tarkastella tapauskohtaisesti. Luokka voisi hyvin olla OAJ:n ehdottamat 18 oppilasta per opettaja, jos tukea tarvitsevia ei ole useita.
Marian edellisessä ekaluokassa oli 13 oppilasta, ja opettajalla oli aikaa tukea kaikkia heitä henkilökohtaisesti.
Nyt ekaluokkalaisia on 20 ja vain neljä heistä pärjää itsenäisesti tehtävien parissa. Loput tarvitsevat tukea.
– Hiljaiset hukkuvat massaan, ja muutamat vievät taivasosuuden aktiivisella toiminnalla kuten huutamalla. Aika kuluu ryhmän hallintaan, Maria harmittelee.
Hän huomauttaa, että koulua aloittaessaan lapset tarvitsevat pientä ryhmää ja aikuisen läsnäoloa. Pienessä ryhmässä lapsella on tilaa olla ja opettajasta tulee ikään kuin turva-aikuinen.
Maria on puhki työpäivien jälkeen, mutta on saanut stressin kuriin keskittymällä olennaiseen, äidinkielen ja matematiikan perustaitojen opettamiseen.
Tästä on ilo jo kaukana
”Rakastan työtäni yli kaiken, mutta en totta puhuen tiedä, kuinka kauan jaksan tällaista.”
Näin tiivistää yksi Fiilismittarin vastaajista, ja kymmenet muutkin vastaajat näyttävät harkitsevan ammatinvaihtoa.
”Päivät venyy ja paukkuu, kun yritän toteuttaa opsin tavoitteita ja räätälöidä erilaisia opetuspaketteja erilaisille oppilaille. Vielä jaksan, mutta on tästä jo ilo kaukana”, toinen kirjoittaa.
Kaikki OAJ:n jäsenet kutsuttiin elokuussa rekisteröitymään Fiilismittariin, ja tähän mennessä jo noin 9 000 opettajaa vastaa verkossa anonyymisti viikoittain vaihtuviin kysymyksiin.
Jotkut vastaajat kertovat työn merkityksellisyydestä, työssä onnistumisista, mahtavista oppilaista ja kannustavista työtovereista. Monen opettajan tunnelmat ovat kuitenkin vahvasti pakkasen puolella.
Opettajia riivaa kiire, sillä uusia tehtäviä puskee ovista ja ikkunoista.
”Koulutyö on sitä, että yritetään selviytyä päivästä toiseen ja sammutellaan tulipaloja.”
Monella on yleisopetuksen luokissa haastavia oppilaita, mutta ei erityisopettajan koulutusta.
”Ennen luokassa oli noin viisi oppilasta, jotka tarvitsivat opettajan apua tavallista enemmän – nyt luokassa on viisi oppilasta, jotka selviävät ilman ylimääräistä tukea”, yksi vastaajista kiteyttää.
Opettajalle erityisoppilaiden suuri määrä luokassa merkitsee tuen hakemusten loputonta täyttämistä sekä palaverien sumaa esimerkiksi erityisopettajan, kouluterveydenhoitajan ja psykologin kanssa. Jotkut vanhemmat vaativat lapsilleen erityiskohtelua, ja sekin kuormittaa opettajia.
OAJ:n työmarkkina-asiamies Sari Melkko seuraa Fiilismittarin keskustelua.
– Opettajan työn erityispiirre on se, että työt tulevat kotiin, ja vanhemmat saattavat ottaa yhteyttä kaikkina vuorokaudenaikoina, hän kommentoi.
Opettajat ymmärtävät tekevänsä todella merkityksellistä työtä, mutta päättäjät eivät näytä sitä arvostavan. Opetusryhmät ovat liian suuria ja palkka monen mielestä kehno varsinkin aloittavilla luokanopettajilla ja varhaiskasvatuksen opettajilla. Fiilismittariin vastanneiden mielestä ei ole reilua, että vastuullisesta ja kuormittavasta työstä maksetaan niin vähän.
Sadat vastaajat raportoivat pelon ilmapiiristä, väkivallan uhasta ja väkivaltatilanteista.
”Olen tälläkin hetkellä mustelmilla, koska ekaluokkalainen on potkinut.”
Opettajien osaaminen jää vajaakäytölle, kun työaika tuhraantuu tehtäväsälään. Aikaa laadukkaalle opetuksen suunnittelulle ja toteuttamiselle jää niukasti. Kuormittuneet opettajat eivät jaksa kehittää ammattitaitoaan.
Opettajia jää eläkkeelle lähivuosina iso liuta, ja moni näyttää epäilevän, ettei jaksa olla tehtävässä eläkeikään asti.
– Onko meillä varaa menettää koulutettuja opettajia? Ketkä kasvattavat lapsemme, jos opettajat lähtevät muihin hommiin? Sari Melkko kysyy.
Osallistu Fiilismittariin
Fiilismittarilla seurataan opetus- ja kasvatusalan työntekijöiden hyvinvointia. Kirjautumalla palveluun ja vastaamalla viikon kysymykseen pääset seuraamaan, mitä alueesi opettajille kuuluu. Fiilismittarin kautta saatava tieto auttaa myös OAJ:tä toimimaan työhyvinvoinnin parantamiseksi.