Opettajat hupenevat amiksista ja jäljelle jääneet uupuvat entisestään

Yksi opettaja vetää samanaikaisesti kolmea ryhmää. Kohtuuton työtaakka ja epävarmuus työn jatkosta saavat amisten opettajat nostamaan kytkintä.

Ammatillisiin oppilaitoksiin on vaikea saada uusia opettajia. Nuoret insinöörit käyvät ehkä kääntymässä. Nähtyään työmäärän he toteavat, että muualla pääsee helpommalla ja saa vielä parempaa palkkaakin.

– Pula pätevistä opettajista ei koske enää vain teknologiaa, vaan kaikkia muitakin toisen asteen ammatillisia aloja. Tilanne on tosi huolestuttava, puheenjohtaja Maarit Rahkola Aikuisopettajien liitto Akolista sanoo.

Syitä opettajapulaan on monia. Uusille opettajille tarjotaan pätkätöitä ilman varmaa tietoa tuntimääristä ja toimeentulosta. Työ on entistä vaativampaa ja yhä isompi osa siitä kuluu muuhun kuin opettamiseen.

 

OAJ:n ammatillisten opettajien liiton puheenjohtaja Helena Kahl kertoo, että hallinnollisen työn määrä on paisunut huomattavasti opintojen henkilökohtaistamisen ja amisreformin jälkeen.

Oppivelvollisuuden laajentumisen myötä opettajan täytyy nyt seurata tiiviimmin opiskelijoiden läsnäoloja ja pitää yhteyttä vanhempiin sekä muihin opiskelijan verkostoihin ja sidosryhmiin.

Osaamisen tunnistaminen vie paljon aikaa.

Myös osaamisen tunnistaminen vie paljon aikaa. On tarkistettava, mikä todistus on milloinkin käyttökelpoinen esimerkiksi yhteiseen tutkinnon osaan kuuluvissa yto-aineissa.

– Ryhmissä on nyt kaikenikäisiä ja hyvin erilaisia opiskelijoita. Jatkuva haku aiheuttaa sen, että opiskelijoita tulee ja menee pitkin vuotta, Rahkola kertoo.

 

Syksyn budjettiriihessä ammatilliseen koulutukseen myönnettiin ensi vuodelle 70 miljoonaa euroa opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen sekä opetuksen ja ohjauksen tukitoimiin. Raha on kuitenkin määräaikainen. Opettajien työn jatkoa ei ole turvattu.

– Ellei resurssia saada lisää, opiskelijat tungetaan ylisuuriin ryhmiin ja opetuksen laatu kärsii. Jos opettaja sairastuu, sijaista on mahdotonta saada. Opiskelijoiden eteneminen, tuki ja ohjaus jäävät toteutumatta, Maarit Rahkola sanoo.

Helena Kahl kertoo, että jo nyt yhdessä ryhmässä voi olla jopa 30–40 opiskelijaa. Opettaja saattaa joutua opettamaan kolmea ryhmää yhtä aikaa ja suunnittelemaan kullekin erilaiset ohjelmat.

Lue lisää osoitteesta Painava sana: Osaajien lisäksi Suomessa on huutava pula osaajien tekijöistä

 

Päivitys 29.9. klo 10.30 Lisätty linkkivinkki jutun loppuun.