Matikkalasit silmille ja Turun linnaan – matikkakävelyn ideaa voi soveltaa myös museoissa

Turun linnan matikkakävelyllä voi harjoitella laskemista veistosten ja pienoismallien avulla.

Jotta matematiikan opetus ei jäisi luokkahuoneisiin, on yhdeksi ratkaisuksi kehitetty matikkakävelyitä, joista tuorein löytyy Turun linnasta.

Koulutusasiantuntija-luokanopettaja Teija Laine on ollut rakentamassa matikkakävelyä linnaan yhdessä Turun yliopiston matematiikan oppimisen ja opetuksen tutkimusryhmän tutkijoiden kanssa.

− Tarkoituksena on hauskalla tavalla yhdistää historia ja matematiikka. Matikkakävelyllä avaamme silmät näkemään matematiikkaa eli laitamme matikkalasit silmille, Pansion koulussa Turussa työskentelevä Laine kertoo.

Kierroksella ensimmäisenä tehtävänä on huomata, kun jotakin asiaa on kolme, ja sanoa se ääneen. Myöhemmin pitää laskea esimerkiksi veistosten päihin tarvittavien lakkien määrää ja pienoismallien pinta-alaa. Eritasoisista tehtävistä löytyy pohdittavaa monenikäisille.

Linnan huoneisiin liittyvät kysymykset vaativat miettimistä, ja oikeita vastauksia voi joskus olla useita. Ongelmanratkaisu, ajattelu ja perustelut ovat kierroksella tärkeämpiä kuin täsmälleen oikeat vastaukset. Ajatuksena on oppia havainnointia matemaattisesta näkökulmasta ja jakaa oivalluksia.

− Oppilaiden kanssa voi mennä myös kauppaan tai metsäkävelylle matikkalasit päässä, Laine sanoo.

Kun havaintoja tehdään ensin ohjatusti, oppilaat alkavat tehdä niitä pian itse. Laine kertoo esimerkin, että jos koulussa on harjoiteltu kertolaskua, voidaan matikkakävelyllä pohtia, kuinka monella tavalla ikkunaruutuja voisi laskea kertolaskun avulla.

Matikkakävely onnistuu museossakin

  • Matikkakävelyt Turun linnassa ovat Turun yliopiston matematiikan oppimisen ja opetuksen tutkimusryhmän hanke, jossa opetellaan havainnoimaan matematiikkaa ympäristöstä laskemalla linnasta löytyviä asioita.
  • Ryhmän kanssa voi kiertää linnassa lipunmyynnistä tai internetistä saatavan opastemonisteen avulla. Matikkakävelyn ideaa voi soveltaa myös esimerkiksi oman kotipaikan museossa.

turku.fi/turun-linna/opi-ja-koe/kouluille