Lukuvuoden määräaikaisuudesta on reilua maksaa koko lukuvuoden palkka

Helsinki ja iso osa kunnista maksaa määräaikaisille opettajille koko lukuvuoden palkan. Hyvä työnantaja pääsee valitsemaan palvelukseensa parhaat opettajat.

Helsingin kaupungin perusopetukseen tulee syksyllä 1 500 uutta lasta ja uusia opettajia tarvitaan paljon.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialapäällikkö Liisa Pohjolaisen mukaan reilun työsuhteen tarjoaminen helpottaa työntekijöiden saamista.

Siksi onkin myös kaupungin etu, että lukuvuoden kestävissä määräaikaisuuksissa opettajat saavat palkan koko lukuvuodelta eli myös kesäkeskeytyksen ajalta.

– Tämä on hyvää työnantajapolitiikkaa ja saamme todella hyviä opettajia, Pohjolainen sanoo.

 

Ei Helsinki suinkaan ainoa reilu kunta ole, jos mittarina on määräaikaisten opettajien kesäajan palkka.

– Onneksi iso osa kunnista toimii asiallisesti ja palkkaa opettajat koko lukuvuodeksi. Opettajien palkkaaminen elokuun alusta heinäkuun loppuun on vakiintunut käytäntö, josta vain osa kunnista lipsuu, työmarkkinaedunvalvonnan erityisasiantuntija Laura Nurminen OAJ:stä sanoo.

Hyöty työnantajalle on Nurmisenkin mukaan se, että näin toimimalla se saa parhaat mahdolliset hakijat.

– Työntekijät hakeutuvat sinne, mistä he saavat parhaat palvelussuhteen ehdot.

Koronan vuoksi kuntatalouden näkymät ovat heikentyneet dramaattisesti. Nurmisen mukaan hyvä työnantajuus ja kuntien henkilöstöpolitiikan arvovalinnat jatkossa vain korostuvat.

Pohjolainen ei usko Helsingin muuttavan politiikkaansa, vaikka talous alkaisikin huojua. Säästö kesän ajalta olisi hänen mukaansa suhteellisen pieni.

 

Määräaikaisille kesäpalkka

  • OAJ:n näkemys on, että koko lukuvuoden työmäärän tehneelle henkilölle kuuluu luonnollisesti myös palkka koko vuodelta, 1.8. alkaen koko kesäkeskeytyksen ajaksi eli 31.7. saakka.
  • Ei ole systemaattisesti koottua tietoa siitä, miten kunnat yleensä palkkaavat määräaikaiset opettajat.
  • Osa kunnista katkaisee määräaikaisten opettajien työsuhteen lukuvuoden loppuun. Opettajien työttömyydessä on usein selvä piikki kesän alkaessa.