Johanna Mäki, erityisluokanopettaja, Sakarinmäen peruskoulu, Helsinki
Tämän muistan aina
Oppiminen voi onnistua, vaikka lukeminen olisi vaikeaa. Pyrin joka päivä löytämään keinot, joilla tukea jokaista oppilasta hänelle parhaalla tavalla.
Oppimisessa pitää nähdä maali, jota kohti mennään. Kun oppilas etenee, hän saattaa tarvita seuraavassa vaiheessa erilaista tukea. Työstä saa palkinnon, kun oppilas osallistuu, oivaltaa ja oppii uutta.
Tämän oivalsin
Selkokielistä ja kuvatuettua oppimateriaalia ei juuri ole. Opettajilta kuluu sellaisen etsimiseen ja tekemiseen kohtuuttoman paljon aikaa.
Halusin lisätä digitaalisten oppimateriaalien kuvatukia. Tulin miettineeksi, mitä jos veisi kursorin sanan päälle, ja siitä aukeaisi kuva, joka auttaisi oppilasta ymmärtämään opetettavaa asiaa.
Esittelin ideani saavutettavuuskirjasto Celialle ja pääsin mukaan tekemään 3.–4.-luokkalaisille ympäristöopin selkokielistä digitaalista oppikirjaa, jota voi kuunnella, katsoa ja lukea yhtä aikaa.
Juuri nyt
Tänä vuonna opetan valmistavassa luokassa yläkouluikäisiä, joille suomi on uusi kieli. Käsittelimme historiassa diktatuureja ja löysin englanninkielisen videon, jossa avattiin propagandan käsitettä esimerkiksi näyttämällä lehtileikkeitä Hitlerin ajan sanomalehdistä.
Oppilaat ymmärsivät asian nopeasti ja kysyivät, miksi suomenkielisiä lyhyitä opetusvideoita ei juuri ole.
Tällaisille muutaman minuutin suomenkielisille videoille olisi tarve. Toivottavasti saavutettavaa oppimateriaalia olisi jatkossa tarjolla nykyistä enemmän.