Erkkaluokan tv-tähti Osmo Peltola tykkää äikästä

Osmo Peltola ei keksi koulusta mitään ikävää sanottavaa. Isona hän aikoo muuttaa omilleen ja ryhtyä näyttelijäksi.

Kohta osaan, Osmo Peltola, 13, sanoo painokkaasti ja tarkoittaa lukemista.

Vieressä isä Mikko ”Peltsi” Peltola nyökkää ja vahvistaa, että viime aikoina Osmon lukutaito on edistynyt. Yksittäiset tavut avautuvat jo. Ehkä pian myös kokonaiset sanat.

– Lukutaito helpottaisi monia asioita, Peltsi toteaa.

Osmo käy seitsemättä luokkaa Helsingissä Käpylän peruskoulussa. Erityisluokalla on Osmon laskelmien mukaan kuusi oppilasta. Oppilaat ovat hieman eri-ikäisiä.

Osmo opiskelee pienessä ryhmässä, koska hänellä on Downin oireyhtymä. Hän arvioi olevansa porukan kuopus.

Samalla luokalla on myös paras koulukaveri Kalle.

– Parasta koulussa on välkällä pelata korista Kallen kanssa, Osmo kertoo.

Parivaljakko on hionut taitojaan ahkerasti. Osmo on oppinut heittämään korin viiden metrin päästä.

 

On marraskuinen tiistai, ja Osmon koulupäivä on jo ohi. Taksi on tuonut pojan kotiin kello neljän jälkeen iltapäivällä.

Läksytkin Osmo on ehtinyt tehdä. Hän esittelee matematiikan kirjasta yhteenlaskutehtävää, jossa on aivan oikeat vastaukset.

– Oli helppo. Kun on vaikea, iskä auttaa, hän sanoo.

Koulupäivän aikana Osmolla on ollut matematiikkaa ja äidinkieltä. Jälkimmäisessä hän on harjoitellut kirjainten kirjoittamista. Siitä Osmo pitää.

Hänen mielestään koulussa kaikki on kivaa. Mikään ei tunnu ikävältä. Suosikkiaineita ovat äidinkieli ja uskonto, sillä niissä pääsee tekemään vihkotöitä.

Opettajiaan Mariannea, Saria ja Siiriä Osmo kehuu mukaviksi. Sari osaa puhua hyvin eli selittää niin, että ymmärtää.

Koulunkäynti on Osmon mielestä helppoa.

Peltsin mielestä näin pitää ollakin.

– Ei kannatakaan opettaa liian vaikeita asioita, sillä ne menevät yli hilseen, ja sitten alkaa harmittaa. Mieluummin mennään semmoisella maltillisella tasolla, johon rahkeet riittävät.

Välillä Peltsi kertoo miettivänsä, onko aivan kaikkien aineiden opetus Osmolle tarpeen. Miten paljon esimerkiksi ruotsin opinnoista jää mieleen?

– Ehkä Osmon kaltaisille lapsille olisi enemmän hyötyä vaikkapa arkisten askareiden opettelusta.

Osmo selittää, että on hyvä, kun käy koulussa ja huono, jos ei käy. Kun käy koulua, saa rahaa.

Pienen selvittelyn jälkeen käy ilmi, että Osmo tarkoittaa sitä, että kouluja käymällä pääsee töihin ansaitsemaan.

Rahansa Osmo aikoo käyttää aikuisena esimerkiksi vaatteisiin.

 

Peltoloilla on ollut puhetta Osmon tulevaisuudesta.

– Osmollekin olisi jossain vaiheessa hyvä lähteä litomaan täältä kotoa ja asettua omilleen jonkinlaiseen avusteiseen asumismuotoon. Tehdä ehkäpä töitä jossain. Kasvaa yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi, Peltsi suunnittelee.

Osmo vahvistaa haluavansa muuttaa aikuisena omaan kotiin. Tällä hetkellä on haaveena koti Tahkolla. Samaan osoitteeseen voisi muuttaa myös tuleva avovaimo.

Myös ammattihaaveet ovat selvillä: Osmo haluaa näyttelijäksi tv:n sairaalasarja Sykkeeseen.

 

Mistä on kyse?

Mikko ja Osmo Peltola seikkailevat erämaissa ja kansallispuistoissa Ylen tv-sarjassa. Mikko Peltola puhuu Educassa la 24.1. klo 10.45 opettamisen ja oppimisen ilosta ja kertoo, mitä kaikkea hän on oppinut pojaltaan.