Lahjakkaiden huomioiminen voi parantaa luokan työrauhaa – Loviisassa pohditaan, mistä lahjakkaan tunnistaa

Anna Palasmaa tekee töitä, jotta lahjakkaat oppilaat pääsevät loistamaan.

Onko luokallasi oppilas, jonka käytös jää usein kummasti vaivaamaan mieltäsi?

Luokanopettaja ja kehittäjä Anna Palasmaan mukaan hämmennys voi johtua lapsen lahjakkuudesta.

– Lahjakas ei välttämättä ole aina viittaamassa ja vastaamassa kysymyksiin oikein, vaan hän saattaa olla se oppilas, joka esittää visaisia kysymyksiä. Lahjakas voi olla poikkeuksellisen nopea ja taitava tai hän voi olla tylsistynyt ja häärätä jotain aivan muuta kuin pitäisi, Anna sanoo.

Ikäluokasta lahjakkaita on noin 2–5 prosenttia.

Anna on virkavapaalla luokanopettajan työstä ja työskentelee nyt kehittäjänä Loviisan kaupungin hankkeessa, joka auttaa opettajia tukemaan lahjakkaita oppilaita.

– Tukea tarjotaan oppimisvaikeuksiin, mutta tasavertaisuuden vuoksi pitää tukea myös lahjakkaita. Kun lahjakkuus otetaan koulussa huomioon, tulee koulunkäynnistä lahjakkaille mielekkäämpää. Toisaalta luokassa työrauha voi parantua. Muutkin oppilaat voivat innostua yhden esimerkistä.

Loviisan hankkeessa ei ole keksitty pyörää uudelleen. Annan mukaan parhaimpia keinoja lahjakkaiden tuen edistämisessä ovat olleet opettajille järjestetyt asiantuntijaluennot sekä kahdenkeskiset keskustelut hankkeen kehittäjien kanssa.

– Opettajat ovat kaivanneet tukea etenkin lahjakkaiden tunnistamiseen. Usein olemme yhdessä miettineet, voisiko oppilaan käytös johtua erityisestä lahjakkuudesta. Samoin kykyjen huomioiminen puhuttaa, Anna Palasmaa kertoo.

Kurkota tähtiin -hanke

  • Loviisan kaupunki on perustanut Opetushallituksen tuella projektin, jonka tarkoitus on auttaa opettajia tunnistamaan ja tukemaan jollain tapaa erityisen lahjakkaita peruskoululaisia.
  • Projekti alkoi elokuussa 2018 ja päättyy vuoden 2019 lopussa. Hankkeessa työskentelee täysipäiväisesti kaksi kehittäjää, jotka ovat taustaltaan opettajia.