En tiedä nimeäsi. Enkä ehkä tuntisi sinua, jos kohtaisimme tänään kadulla. Muistan sinut kuitenkin yhä – silmälasit, pitkät hiukset ja sen, että olit noin kolmikymppinen.
Olit tullut Mikkeliin koulumme sijaiseksi ja jatkoit vuoden jälkeen matkaasi. Mutta sinun sanasi ja tekosi jäivät minuun pysyvästi.
Kohtasimme lähes viisikymmentä vuotta sitten. Olin seitsemännellä luokalla. Moni näki minut hankalana, jopa tyhmänä, usein ansaitusti.
Minua oltiin siirtämässä silloisen koulujärjestelmämme mukaisesti suppeille kursseille useassa aineessa.
Silloin sinä puolustit minua ja sanoit, että minun kannattaa yrittää.
Sanat eivät jääneet pelkäksi puheeksi. Autoit minua: järjestit tukiopetusta ja kannustit jatkamaan keski- ja laajoilla kursseilla.
En silloin osannut näyttää kiitollisuuttani, mutta nyt haluan sanoa: kiitos. Autoit minua näkemään, että en ole niin huono kuin olin luullut.
Ansiostasi en jäänyt suppealle kurssille. Päätös avasi minulle oven lukioon ja myöhemmin yliopistoon.
Se, että sain mahdollisuuden oppia ja kasvaa, vaikutti koko elämääni.
Olen saanut aikuisena elää monin tavoin onnellista ja hyvää elämää. Uskon, että sinun rohkaisusi oli yksi niistä käännekohdista, jotka tekivät tämän mahdolliseksi. Esimerkkisi muistuttaa minua siitä, kuinka suuri merkitys yhdellä ihmisellä voi olla toisen elämässä.
Kun ajattelen sinua, tunnen kiitollisuutta ja lämpöä. Kirjoittaminen herättää minussa myös haikeutta – toivon, että tietäisit, kuinka paljon merkitsit yhdelle epävarmalle yläkoululaiselle.
Toivon, että elämässäsi on ollut onnellisuutta ja että olet jatkanut nuorten kannustamista ja puolustamista. Kiitos, että näit minussa mahdollisuuden silloin, kun itse en sitä nähnyt.
Jyrki Koivikko
kouluneuvos, kappalainen
Mikkeli
Lähetä kirjoituksesi mielipidepalstalle lomakkeella, jonka löydät osoitteesta opettaja.fi/osallistu. Toimitus editoi tekstejä tarvittaessa. Julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä vain poikkeustapauksessa.