Olli Luukkainen: Saako kiittää vai pitääkö moittia?

Puheenjohtaja 17.4.2018

Politiikka on siitä mielenkiintoinen laji, että siinä vallassa olevat kehuvat aikaansaannoksiaan ja oppositiossa olevat niitä moittivat. Näin tapahtuu riippumatta siitä, kuka valtaa pitää.

Mielenkiintoisimpia ovat tilanteet, joissa oma asema muuttuu oppositiosta valtaan tai päinvastoin. Yhdessä yössä puheen moodi muuttuu.

Yleensä valtaapitävät tai heidän kannattajansa osoittavat vahvaa luovuutta perustellessaan omiensa tekemiä päätöksiä. Sama tapahtuu myös toisin päin; vallan ulkopuolella olevat arvostelevat kekseliäästi vallanpitäjien ratkaisuja. Sen täytyy olla rankkaa.

Ammattijärjestötyössä asiat ovat yksinkertaisempia. Meillä on tavoitteita, ja edistää niitä mikä poliittinen tai muu taho tahansa, me kiitämme siitä. Tavoitteidemme vastustajia me moitimme ja yritämme vahvistaa heidän ymmärrystään mielestämme oikeaan suuntaan. Luonnollisesti haemme ymmärrystä ja tukea myös muilta.

Kaikkein vaikeinta on kuitenkin kiitoksen antaminen. Jos joskus kiität istuvaa hallitusta tai jotakuta ministeriä, sinut leimataan poliittiseksi nöyristelijäksi. Jos moitit istuvaa hallitusta tai ministeriä, olet opposition asialla. Siksi onkin tärkeää sekä pitää kiinni järjestön yhdessä hyväksymistä tavoitteista että tarkastella suurta kuvaa ja kehityssuuntaa.

 

OAJ on väkevästi moittinut viime hallituksia, jotka ovat leikanneet koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen rahoitusta. Leikkaukset ovat mielestämme näkemyksettömiä ja nakertavat hyvää tulevaisuutta.

Erityisen merkityksellistä on, että ensimmäistä kertaa Suomen historiassa koulutuksesta leikkaaminen oli vallanpitäjien tekemä arvovalinta. Aikaisemmin koulutukseen ja tutkimukseen on vaikeinakin aikoina satsattu.

Toinen merkittävä ja muistettava havainto on, että leikkauksia ovat olleet tekemässä kaikki puolueet. Niinpä OAJ:nä moitimme kaikkia puolueita, ja mielestämme kaikki leikkausten puolustelu on tehtyjen arvovalintojen selittelyä.

Hyvistä ratkaisuista kiitämme tulevaisuudessakin äänekkäästi, riippumatta päättäjien jäsenkirjojen väristä.

Nyt näyttää siltä, että leikkauspäätösten tie olisi kuljettu loppuun ja olisi siirrytty lisäresursoinnin polulle. Tai ei oikeastaan vielä sinnekään, vaan resurssipalautusten suuntaan. Tarvitaan vielä monta hyvää päätöstä, jotta koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen rahoitus nousee edes leikkauksia edeltäneelle tasolle.

Poliittisesti riippumattomana ammattijärjestönä kiitämme kaikkia niitä päättäjiä, puolueita ja koulutuksen järjestäjiä, jotka muuttavat suuntaa haluamaamme ja tavoittelemaamme kohti. Siksi kiitämme maan nykyistä hallitusta sen nyt tekemistä oikeansuuntaisista talousratkaisuista. Eduskuntavaalien jälkeen hyviä rahoituspäätöksiä tarvitaan lisää.

Viime vaalien kokemuksen perusteella opettajien usko hyviin päätöksiin on heikko. Seuraava hallitus joko vahvistaa tai heikentää sitä edelleen.

Hyvistä ratkaisuista kiitämme tulevaisuudessakin äänekkäästi, riippumatta päätöksentekijöiden jäsenkirjojen väristä. Erityisesti meitä kiinnostavat rahoitus, työhyvinvoinnin edistäminen, oppivelvollisuus ja terveet työtilat.

 

Olli Luukkainen

olli.luukkainen@oaj.fi

Twitterissä @OlliLuukkainen