Katariina Kattelus: Sosiaalisesti rohkea on työpaikan ritari

Muistatko hetken, kun uskalsit avata suusi juuri oikeaan aikaan? Puolustit ehkä työkaveriasi tai nostit esille työyhteisössäsi piilleen ongelman. Työkaverisi kenties ajattelivat, että vihdoinkin joku uskalsi ottaa asian puheeksi.

Tekosi vaati sosiaalista rohkeutta.

Sosiaalinen rohkeus on yhteisen hyvän eteen toimimista. Sosiaalisesti rohkea on työpaikan ritari, joka ei yritä muuttaa työpaikkaa omaksi edukseen, vaan välittää kaikkien työyhteisön jäsenten onnellisuudesta.

Sosiaalinen rohkeus on työyhteisöjen tärkeä voimavara, mutta silti se on huonosti tunnettu.

 

Viime kevään lakkoja edeltävä aika oli useassa koulussa ja oppilaitoksessa sosiaalisen rohkeuden aikaa. Moni uskalsi ottaa esille asioita, joista ei arjessa puhuta, vaikka ne lähes kaikkien mielessä pyörivätkin. Opettajien taukotiloissa käytiin keskustelua omasta työstä ja työkaverin sanat avasivat uusia näkökulmia omaan työhön.

Sosiaalinen rohkeus ei vaadi ammattijärjestön jäsenyyttä. Asioita on kuitenkin helpompi nostaa esille, jos on tarkistanut niiden taustat.

Kilautus luottamusmiehelle ei ole menetetty oljenkorsi vaan merkittävä tuki selkärangalle. Samalla tekosi voi osoittautua laajemmaksikin sosiaaliseksi rohkeudeksi. Oletkin nostanut esille epäkohdan, joka koskee työnantajasi muidenkin oppilaitosten opettajia, kenties vieläkin laajempaa joukkoa.

Vihdoinkin joku uskalsi ottaa asian puheeksi.

Joskus sosiaalinen rohkeus saattaa tarkoittaa jopa oikeusprossiin suostumista. Työelämässä on paljon asioita, joiden tulkinta ratkeaa vasta oikeudenkäynnin kautta.

Asia saattaa olla omistajalle hyvinkin pieni, mutta oikeuden tulkinnan jälkeen tuottaa suurta hyötyä lukuisille muille vastaavassa tilanteessa oleville. Harva meistä haluaa lähteä oikeuteen omin voimin, mutta järjestön turvin rohkeus kasvaa.

 

Vaikka aika on muuttanut opettajan työtä, on se edelleen upea tulevaisuutta rakentava tehtävä. Työ, joka ansaitsee rohkeutemme.

Rohkeutta on myös uskallus kuulua järjestöön, joka työtämme puolustaa. Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta.

 

Katariina Kattelus on OAJ:n ensimmäinen varapuheenjohtaja.

katariina.kattelus@gmail.com

Twitterissä @KataKattelus

Lue samasta aiheesta