Pääkirjoitus: Palkkana pelto

Opettajien työhön antaa huikeaa perspektiiviä tänä vuonna 120 vuotta täyttävä Opettaja-lehti. Ensimmäinen numero ilmestyi tammikuussa 1906 – siis keisarilliseen Suomeen, suuriruhtinaskuntaan. Samana vuonna Suomen naiset saivat äänioikeuden.

Ensimmäisen vuosikerran sivuilla avautuu kuva kansakoulujen oloista. Kehittämistahto on valtava ja työtä paljon.

Lähellekään kaikki eivät käyneet koulua, ja opettajien palkastakin iso osa oli kunnan päättäjien hyväntahtoisuuden varassa. Väiteltiin, pitääkö mies- ja nais- opettajalla olla sama palkka ja entä maalla ja kaupungeissa.

Ja kuinka huomioidaan, että ”luonnossa maksettava palkka on eri vuosina ja eri seuduilla eriarvoinen”? Vaikkapa ”heinäkilo toisaalla saattaa olla 4–5 pennin arvoinen, kun toisaalla samaan aikaan 8–10 penniä”.

Sama ongelma on palkkana saadun peltopalstan viljelyoikeudessa: sadot ja kyvyt viljellä vaihtelivat.

Lähes joka numerossa pohditaan järjestäytymistä. Opettajayhdistykset ovat voimissaan, mutta samalla ymmärretään, että ”opettajiston on liityttävä yhteen järjestöksi ja lausuttava sanansa elinkysymyksissään ja tehtävä se painolla, joka osottaa totta eikä leikkiä, joksi koko palkankorotusasia tahdottiin eräillä valtiopäivillä tehdä.”

 

Opettajiston on lausuttava sanansa elinkysymyksissään.

 

120 vuoteen piirtyy koko suomalaisen koulunlaitoksen kehitys. Muutos on ollut valtava, ja se on opettajien aktiivisuuden ja yhteisten yhdistysten ja järjestön ansiota.

Näin se on edelleen. Iso järjestö on vahvempi neuvottelija kuin kukaan meistä yksin sekä kunnissa, oppilaitoksissa että valtakunnallisella tasolla.

Myös keskeinen voimanlähde on sama. 1906 se sanoitettiin näin: ”juuri kansan pohjakerrosten kohottaminen valistukseen meidän oloissamme on kansallisen elämämme paras turva ja siis kansallisen sivistystyön tärkein tehtävä”.

Edelleen koulutuksessa on tulevaisuutemme, ja opettajat ovat tulevaisuuden tekijöitä.

 

Educassa on Open Loungessa näyttely Opettajan vuosikymmeniltä. Piipahda myös OAJ:n osastolla jututtamassa toimituksen jäseniä ja kertomassa juttuideoita.

 

Hanna Ottman
» [email protected]