Opettajien järjestötoimintaa vahvistetaan ja ay-oikeuksia puolustetaan lähivuosina Eswatinissa, Mosambikissa, Etelä-Afrikassa, Nepalissa ja Filippiineillä.
OAJ:n ja Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen Saskin yhteiset hankkeet Afrikassa ja Aasiassa saivat hyvän alun, kun ulkoministeriö myönsi niille neljän vuoden rahoituksen.
Hankekuulumisia seurataan esimerkiksi Facebookissa OAJ:n solidaarisuustyön kotimaan verkostossa, jossa on jo yli 550 jäsentä.
– Huoli Ukrainasta on tuonut verkostoon yli sata jäsentä lisää, järjestöpäällikkö Jenni Arnkil kertoo.
Yksi osa auttamistyötä onkin hätäapu. OAJ on lahjoittanut Ukrainan lapsille ja opettajille parikymmentätuhatta euroa eri keräysten kautta.
Facebook-ryhmässä kerrotaan myös opettajien mahdollisuuksista päästä osallistumaan solidaarisuustyöhön. Esimerkiksi Opettajat ilman rajoja -järjestö hakee parhaillaan väkeä vapaaehtoistehtäviin.
Tulevaisuudessa verkostoon on tarkoitus rakentaa yhteyksiä suomalaisten opettajien ja kehitysyhteistyökohteiden opettajajärjestöjen välille.
Arnkilia motivoi ajatus siitä, että globaalissa maailmassa haasteet eivät pysähdy valtioiden rajoille.
– Koulutus vahvistaa demokratiaa. Laadukasta koulutusta ei voi olla ilman, että opettajilla on työolosuhteet kunnossa. Tämä on meidän viestimme ydin.