Täydennystehtävä: Kekseliästä kekeilyä

Koulu on luonteva kestävän kehityksen opettaja, sanoo Heli Aaltonen. Hänen työpaikkansa Länkipohjan koulu pokkasi Vihreä lippu -tunnustuspalkinnon.

Koulumme sai Vihreä lippu -palkinnon… tunnustuksena esimerkillisen korkeatasoisesta kestävän kehityksen kasvatuksesta ja ympäristötyöstä. Koulumme on kymmenen vuoden ajan tehnyt töitä ympäristökuormituksen vähentämiseksi.

Kestävä kehitys näkyy arjessamme… joka päivä. Seuraamme biojätteen määrää sekä sähkön, öljyn ja veden kulutusta. Kerran kuussa on hävikkiviikko, jolloin havainnollistamme taululle kertakäyttölautasilla, kuinka monta annosta ruokaa jäi yli. Vähiten biojätettä tuottanut luokka saa palkinnoksi kivaa yhteistä tekemistä, esimerkiksi laavutunnin.

Oppilaat ovat päässeet… itse suunnittelemaan Vihreään lippuun liittyviä tapahtumia, kuten pihamaalauksen ja jäädiskon.

Kyläyhteisömme on osallistunut… kekeilyyn kannustamalla päästöttömyyteen. Äskettäin kyläyhdistys haastoi kyläläiset liikkumaan jalan ja merkitsemään kilometrit muistiin. Tavoitteena on kävellä heinäkuun loppuun mennessä Japaniin asti.

Koulu on luonteva ympäristökasvattaja… koska koulussa voimme oppia yhdessä yli oppiainerajojen asettamalla kestävälle kehitykselle jokapäiväiset tavoitteet. Esimerkiksi: sammutan valot lähtiessäni huoneesta.

Jokaisen opettajan pitäisi… vähintään viedä oppilaat metsän hiljaisuuteen miettimään, miltä haluamme ympäristömme näyttävän, kun olemme vanhoja.

Kunniaa kasvattajille

  • Koulujen ja päiväkotien kestävän kehityksen ohjelma Vihreä lippu jakoi toukokuussa kolme tunnustuspalkintoa ansiokkaasta ympäristötyöstä.
  • Jämsän Länkipohjan koulun lisäksi palkinnon saivat oululainen Pilke Kanttarellin päiväkoti ja Armfeltin koulu Salon Halikosta.