Kestävyystaidot ovat lasten ja nuorten tulevaisuuden perustaitoja, mutta onko kaikilla tasavertainen mahdollisuus niiden oppimiseen? Entä pystyvätkö opettajat opettamaan niitä?
Opettajat tunnistavat kestävyysmurroksen tärkeyden eli tarpeen hallitulle, sosiaalisesti oikeudenmukaiselle siirtymälle kohti ekologisesti kestävää yhteiskuntaa.
Moni ei kuitenkaan tiedä, mitä oikein pitäisi tehdä. Samaan aikaan kestävyyskasvatus koetaan osassa kouluja irrallisena, jopa ylimääräisenä.
Näin arvioi ympäristökasvatuksen yliopistonlehtori Essi Aarnio-Linnanvuori Tampereen yliopistosta.
Vaikka perusteet kestävän yhteiskunnan edistämiselle löytyvät opetussuunnitelmista, toteutus jää yksittäisten opettajien, rehtorien ja kuntien kiinnostuksen varaan.
– Kouluja, joissa kestävyysnäkökulma on viety pitkälle, yhdistää asiaan sitoutunut rehtori. Myös silloin kun yksittäiset opettajat ovat saaneet liikkeelle asioita, opettajilla on ollut rehtorin tuki, Aarnio-Linnanvuori toteaa.
Suomen kestävän kehityksen toimikunta julkaisi viime vuonna strategian, jonka ideana on muokata yhteiskuntaa kestäväksi kuuden muutosalueeksi nimetyn kokonaisuuden alla. Kokonaisuuksia ovat esimerkiksi Sivistys, osaaminen ja kestävät elämäntavat sekä Hyvinvointia edistävä ruokajärjestelmä.
Muutosalueet eivät ole toisistaan irrallisia. Kouluruoka on hyvä esimerkki. Oppilaan lautasella kohtaavat ravitsemussuositukset, lasten ja nuorten sosiaaliset tarpeet, ruokakasvatus, globaalit materiaalivirrat ja kuntatalous.
Jotta opettajat pystyvät kehittämään kasvatusta ja opetusta mutta myös muuta toimintaa kestäväksi, he tarvitsevat resursseja ja tukea – esimerkiksi työaikaa, helposti käytettäviä aineistoja sekä täydennyskoulutusta, joka ei riipu opettajan omasta ehtimisestä tai jaksamisesta.
OAJ:n näkemys on, että tuen ja resurssien tarjoamiseksi tarvitaan valtakunnallinen ohjelma. Sen lisäksi tarvitaan ratkaisukeskeistä keskustelua siitä, mitä asioita kasvatuksessa ja opetuksessa priorisoidaan, koska tällä hetkellä opettajilla on liikaa tehtäviä.
Hallitusneuvotteluissa selviää, mitä seuraavan neljän vuoden aikana painotetaan ja resursoidaan. Asiantuntijat poimivat hallitusohjelmaa odotellessa kolme konkreettista esimerkkiä, miten kasvatus ja opetus voi edistää kestävyysmurrosta.
Ensinnäkin Essi Aarnio-Linnanvuori kertoo, että vaikuttava kestävyyskasvatus on pitkäjänteistä. Siihen päästään suunnittelemalla, miten osaaminen karttuu varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.
– Varhaiskasvatuksessa keskeisintä on myönteisen luontosuhteen tukeminen, ammatillisessa koulutuksessa omaan alaan liittyvät kysymykset.
Aarnio-Linnanvuoren mielestä opinpolut kannattaa suunnitella kuntatasolla. Silloin opetukseen saadaan mukaan paikalliset erityispiirteet, jotka ovat lähellä lasten ja nuorten elämää – niin olemassa olevat ratkaisut kuin ratkaisuvaihtoehtoja kaipaavat kipukohdatkin.
Kouluja, joissa kestävyysnäkökulma on viety pitkälle, yhdistää asiaan sitoutunut rehtori.
Toiseksi: kestävyysosaaminen on tietojen lisäksi ajattelun taitoja sekä kykyä toimia yksin ja yhdessä. Opettajan työkalupakkiin kuuluu myös pedagogiikka.
– Keskeisiä ovat pedagogiset valinnat, jotka tukevat opiskelijoiden tulevaisuusorientaatiota ja systeemiosaamista, eli kykyä hahmottaa asioiden välisiä vuorovaikutussuhteita isommassa kokonaisuudessa, Tampereen ammatillisen opettajakorkeakoulun lehtori Eveliina Asikainen avaa.
Asikainen johtaa kansainvälistä hanketta, jossa määritellään kriteerit opettajien kestävyysosaamiselle, valmistetaan koulutusmateriaalia ja verkossa suoritettavat osaamismerkit. Kaikki pohjautuu EU:n kestävyysosaamisen Green Comp -viitekehykseen.
Joskus oman toiminnan kehittämiseen riittää pieni oivallus. Asikainen antaa vinkin: Pysähdy hetkeksi tarkastelemaan sekä itseäsi että ympäristöäsi. Etsi yksi asia, jolle haluaisit tehdä jotain tai josta haluaisit oppilaidesi oppivan.
– Ala havainnoida vaikkapa vaatteita. Mistä materiaaleista paitani on valmistettu? Millainen tarina sillä on? Mitä tapahtuu, kun en enää käytä sitä? Miksi olen pukeutunut juuri näin? Asikainen johdattelee.
Opettajan ja oppilaiden yhteinen havainnointi voi aueta materiaalivirtoihin, kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin sekä toimintaan, jolla juuri meidän porukkamme voi edistää kestävää pukeutumista.
Kolmanneksi: ekologisesti kestävän ja reilun hyvinvointivaltion rakentamiseksi tarvitaan innostavia tulevaisuusvisioita, jotka luovat toivoa.
Miltä kotikaupunkisi keskusta näyttäisi, jos shoppailu ei olisi tapa viettää aikaa? Millaisia osaajia kaivattaisiin, jos elinkeinoelämän päätavoite olisi ekosysteemien elinvoimaisuuden varmistaminen?
– Ilman myönteisiä tulevaisuuskuvia kukaan ei motivoidu tekemään mitään tai tekemämme muutokset ovat liian pieniä, sanoo Suomen kestävän kehityksen toimikunnan pääsihteeri Eeva Furman.
Tulevaisuuskuvien luomiseen tarvitaan kaikkia. Siksi 30-vuotias toimikunta kutsuu tänä vuonna niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin kuvittelemaan tulevaisuutta kirjoittamalla, sarjakuvalla tai vaikka rapilla.
Toimikunta käyttää tuotoksia työssään, ja vie niitä mahdollisuuksien mukaan myös päätöksentekoon.
– Tärkeintä ei ole pohtia, millainen tulevaisuus olisi realistinen, vaan millaisen tulevaisuuden haluamme, Eeva Furman kannustaa.
-
Lisätietoa Kestävän kehityksen toimikunnan kirjoituskilpailusta 1.6. alkaen sivulla kestavakehitys.fi
Juttuun on haastateltu myös erityisasiantuntija Lauri Kurvosta OAJ:stä, ja lähteenä on käytetty useita kestävää kehitystä kasvatuksessa ja opetuksessa käsitteleviä esityksiä ja julkaisuja.