Nenäpäivä huipentaa hyvän – ”Oikeastaan hyvän tekeminen läpäisee koko opettajan työn”

Paikallisyhdistyksen porukka, päiväkodin jengi ja alueyhdistyksen poppoo näyttävät pitkää nenää itsekkyydelle ja keräävät rahaa Nenäpäivälle. Hyvää pyritään tekemään vuoden jokaisena päivänä.

Joulukorttirahat parempaan käyttöön

Heli Haaro, Ekoay:n puheenjohtajam äidinkielenopettaja, Vanttilan koulu

”Espoon ja Kauniaisten opettajien ammattiyhdistys Ekoay antaa noin 500 euron suuruisen joulurahan Nenäpäivä-keräykseen. Meistä tuntui turhalta käyttää rahaa esimerkiksi joulukortteihin, kun sille on parempaakin käyttöä.

Yhteistyökumppaneille voimme lähettää sähköisen joulukortin. Aiempina vuosina olemme lahjoittaneet joulurahaa espoolaisille toimijoille kuten Tyttöjen talolle ja SPR:n Turvatalolle.

Oikeastaan hyvän tekeminen läpäisee koko opettajan työn ja on punainen lanka myös yhdistyksen toiminnassa. Nenäpäivässä hyvän tekeminen ulottuu lähipiiriä kauemmas.

Olemme sitä mieltä, että tulevaisuuden hyvinvointi lähtee ruohonjuuritasolta eli koulusta. Pyrimme vaikuttamaan päättäjiin niin, että opettajilla olisi riittävästi resursseja työhönsä, joka tähtää lasten ja nuorten hyvään. Espoossakin on uhkailtu leikkauksilla, mutta olemme saaneet päättäjät kuuntelemaan asiaamme aika hyvin.

Kun opettajat voivat hyvin, koko koulu voi hyvin.

Meillä on yhdistyksessä innostuneita tekijöitä, joista jokaisella on omat verkostonsa. Koemme, että yhdessä tekemällä saamme aikaan tärkeitä asioita.

Yhdistyksessä pyrimme tuomaan opettajien työhön iloa, merkityksellisyyttä ja hyvää mieltä.

Työhyvinvointi on parasta edunvalvontaa ja se on koko työyhteisön asia.

Ekoay on jakanut vuosittain palkinnon työhyvinvointiaan kehittävälle koululle ja antanut avustuksia opettajien yhteisöllisyyttä kehittävään virkistystoimintaan. Yhdistys on myös myöntänyt kerhomäärärahaa erilaisiin opettajien pitämiin pedagogisiin kerhoihin, jotka liittyvät eri oppiaineisiin ja luovaan toimintaan.

Taka-ajatuksena on, että kun opettajat voivat hyvin, koko koulu voi hyvin. Silloin hyvää jaksaa jakaa laajemmalle.”

 

Purkkikenkiä ja ötököiden huiskintaa

Seikkailurataa rakentamassa Minna Kallionpää, Sirpa Haapala ja Kirsi Kuikka. Vanhempi ja lapsi valitsevat punaisesta sukasta kortin, joka johtaa heidät tehtävärastien luokse. Yhdellä rastilla askarrellaan punainen nenä ja otetaan perhepotretti.

Kirsi Kuikka, varhaiskasvatuksen opettaja, Seuravuodenkadun päiväkoti, Turku

”Nenäpäivä on vienyt minut mukanaan, koska silloin voi irrotella ja hassutella. Olemme osallistuneet Nenäpäivään jo kymmenenä vuonna. Nenäpäivänä lapset pukeutuvat punaiseen ja saavat askarrella itselleen punaiset nenät.

Olen kertonut lapsille Nenäpäivän sivuilta löytyvän tarinan ugandalaisesta Rachel-tytöstä, jonka perhe on päässyt nousemaan köyhyydestä, kun perheen isä on perustanut puutarhan hyväntekeväisyysjärjestön avustuksella. Se ei ole liian surullinen kertomus. Siinä on toivoa.

Päiväkotimme kuuluu Suomen ympäristökasvatuksen Vihreä lippu -ohjelmaan, ja lasten kanssa olemme miettineet myös Nenäpäivän ohjelmaa Vihreä lippu -raadissa.

Mehun kanssa tarjoillaan keksi per nenä.

Nenäpäivätempauksissamme on vuosien varrella ollut taidenäyttelyitä, temppurata, lasten musiikkiesityksistä koottu kahvikonsertti ja hierontaa, jossa lapset hieroivat tuttuja aikuisia pölyhuiskuilla ja pensseleillä rauhoittavan musiikin säestyksellä. Kerran meillä oli mahtavat iltamat, joissa esitettiin runoja, räppiä ja näytelmiä. Orkesteri tanssitti yleisöä ja vanhemmatkin heittäytyivät mukaan.

Tapahtumien lopuksi on juotu mehua, jonka kanssa on tarjottu keksi per nenä. Nenäpäiväkeräyksen tuotto tulee perheiltä vapaaehtoisina maksuina nenäpäivälippaaseen.

Tänä vuonna rakennamme 10-vuotisjuhlan kunniaksi seikkailuradan.

Lapset tietävät, että köyhissä maissa ei ole niin hyviä kenkiä ja katuja kuin täällä. Mietimme, miten eläytyä tähän hankalampaan kulkemiseen, ja lapset keksivät yhdeksi seikkailuradan osuudeksi kävelemisen purkkijaloilla.

Olemme myös puhuneet siitä, että monissa köyhissä maissa on moskiittoja. Seikkailuradalle syntyikin piste, jossa tehtävänä on huiskia kärpäslätkällä huoneen katosta roikkuvia leikkiötököitä. Lasten kanssa on kiva ideoida ja toteuttaa tapahtumia. Kerran pääsimme Tampereelle Nenäpäivä-show’hun.”

 

Lahjoituksena euro per opettaja

OAJ Pirkanmaa paljasti lahjoitussumman Maailman opettajien päivän juhlassa Tampereella. Korttia pitelee alueyhdistyksen puheenjohtaja Matti Helimo.

Matti Helimo, OAJ Pirkanmaan puheenjohtaja

”Tänä vuonna alueyhdistyksemme lahjoittaa Nenäpäiväkampanjaan yhden euron jokaisesta opettajasta, joka osallistuu Maailman opettajan päivän tilaisuuksiin.

OAJ:n ja Turvan yhteinen Se tekee hyvää -kampanja on otettu meillä positiivisesti vastaan. Kampanjamateriaalissa oli konkreettisia esimerkkejä siitä, miten lahjoitetut varat ovat auttaneet hädässä olevia lapsia. Se tuo kampanjan lähemmäs jokaisen sydäntä.

Aiemmin olemme käyttäneet joulukorttirahoja esimerkiksi varattomien perheiden joulupaketteihin, joihin ostimme muun muassa ruokatarvikkeita. Veimme paketit itse perille ja toivotimme perheille hyvää joulua.

Teemme vastuullisia valintoja ympäri vuoden.

Pyrimme kohti parempaa maailmaa tekemällä vastuullisia valintoja ympäri vuoden. OAJ Pirkanmaa on OAJ:n linjan mukaisesti vihreä järjestö. Pidämme sähköisiä kokouksia ja otamme mahdollisimman vähän kopioita. Kokouksista mahdollisesti yli jäävät ruoat laitetaan talteen ja syödään seuraavana päivänä, jolloin ruokahävikkiä ei ole. Kasvisruokaa tarjotaan sekaruoan rinnalla. Kokousmatkoilla suosimme kävelyä, pyöräilyä, kimppakyytejä ja julkisia liikennevälineitä.

OAJ Pirkanmaan yleissivistävien opettajien jaoksen puheenjohtaja Tuomo Pekkanen on sähköautoilun uranuurtajia ja puolestapuhujia. Kun vanha autoni tuli elinkaarensa päähän, Tuomo kannusti minua liisaamaan sähköauton. Ajan sillä OAJ Pirkanmaan tilaisuuksiin ja haen alueasiamiehemme samaan kyytiin.

Olin vastikään koulutusvientimatkalla Kiinassa, ja siellä käsittelimme esimerkiksi ihmisen vesijalanjälkeä. Kun saamme kylvettyä kestävän kehityksen ja vastuullisen luonnonvarojen käytön siemenen osaksi kiinalaista koulutuspolkua, hyviä asioita tapahtuu.”

Tempaistaan yhdessä

  • Liity tai suosittele jäsenyyttä – se tekee hyvää!
  • OAJ ja Turva lahjoittavat kumpikin Nenäpäivä-keräykseen 10 euroa jokaista 26.5.–8.11.2018 OAJ:hin liittyvää uutta jäsentä kohden (20 euroa/jäsen). Summalla kaksi lasta saa lukutaidon.
  • Yksittäiset jäsenet ja yhdistykset voivat tehdä lahjoituksia nettilippaan nenäpäivä.fi/oaj kautta tai lähettämällä tekstiviestin OAJ numeroon 16499. Viestin hinta on 10 euroa.
  • Kertyneet varat ohjataan Nenäpäivän kautta yhdeksälle hyvämaineiselle hyväntekeväisyysjärjestölle.

!

Muista katsoa 9.11.2018 Nenäpäivän hulvaton Nenäsirkus kello 19–21 TV2:lta tai Yle Areenasta. Myös OAJ näkyy ohjelmassa.