Hyvän tekeminen on yhteinen juttu

Kansainvälinen somevaikuttaja Joalin Loukamaa on asunut ison osan elämästään ulkomailla, mutta Nenäpäivä on hänelle silti tuttu. Nyt hän haluaa olla mukana tekemässä hyvää, sillä maailmalla ongelmat eivät ole kadonneet mihinkään.

Kiitos kärsivällisyydestä ja anteeksi, nauraa Suomen suosituin sosiaalisen median vaikuttaja Joalin Loukamaa, kun häntä pyytää lähettämään terveisiä opettajilleen.

Miljoonien seuraajien rakastama tanssija ja malli tunnustaa olleensa kouluaikoina jatkuvasti äänessä, ja parhaiten oppi meni perille opettajan tarkan valvonnan alla.

 

Koulua Loukamaa on käynyt kolmessa eri maassa: Espanjassa, Suomessa ja Meksikossa. Suomalaista koulutusjärjestelmää ei hänen mielestään turhaan hehkuteta maailmalla.

Hän nostaa esimerkiksi Meksikon, jossa koulunkäynti oli hänen mukaansa suuren tietomäärän ulkoa opettelua.

– Luokat olivat todella suuria ja riippui paljon opettajasta, miten hän sai luokan hallintaan. Suomessa opettajilla oli enemmän aikaa oppilaille ja opiskeltavat asiat mietitty juuri meitä varten.

Loukamaa muistaa vieläkin ensimmäisen opettajansa suomalaisessa koulussa. Hän oli kahdeksanvuotias, juuri muuttanut Espanjasta Turkuun ja aloittanut alakoulun Kaarinassa kesken lukuvuoden.

– Vaikka olin koulussa vain kaksi kuukautta, tunsin itseni todella tervetulleeksi. Opettajien harteilla lepää paljon, sillä he voivat tehdä koulunkäynnistä kivaa tai sitten jotain aivan muuta.

 

Nenäpäivää vietetään 12. marraskuuta

  • OAJ on Nenäpäiväkeräyksen pääyhteistyökumppani neljättä kertaa.
  • OAJ:n kansainvälinen strategia ohjaa järjestöä kantamaan yhteiskunnallista ja globaalia vastuuta. Valtuusto on asettanut tavoitteeksi, että 0,7 prosenttia jäsenmaksutuotoista ohjataan solidaarisuustyöhön.
  • Tule mukaan! oaj.fi/teemmehyvaa ja nenapaiva.fi/oaj