Nimikoidut huonekalut helpottavat sanojen oppimista
Erityisluokanopettaja Taru Anttila, Ylöjärven yhtenäiskoulu, Ylöjärvi
Mikä tämä on? kysyy erityisluokanopettaja Taru Anttila kuudelta ukrainalaisoppilaaltaan ja osoittaa korvaansa. Seuraavana edetään nenään ja silmiin. Välillä Anttila laulaa pätkän koululaisille jo tutusta laulusta, joka alkaa sanoilla: pää, olkapää, peppu…
Lopputunnista neljä vanhinta oppilasta saa kehon osiin liittyviä tehtävämonisteita. 6- ja 7-vuotiaiden oppilaidensa kanssa Anttila pelaa muistipeliä.
Opettaja ja kolme oppilasta sanovat yhdessä, mitä asioita korteista paljastuu. Kaksi samanlaista kuvaa löytänyt saa parin itselleen. Pelin lopussa luokasta kuuluu suomalaisia numeroita, kun oppilaat laskevat keräämiään pareja.
Kun oppilaat kirmaavat Ylöjärven yhtenäiskoulun pihalle välitunnille, Anttila tarkistaa nopeasti sähköpostinsa.
– Ukrainalaisten opettamien on paljon muutakin kuin aineenhallintaa. Etsin parhaillaan oppilaille polkupyöriä, jotta he pääsisivät liikkumaan paremmin. Neljä on jo löytynyt.
Taru Anttila on työskennellyt aiemmin erityisopettajana. Kun Ylöjärvi maaliskuussa ilmoitti etsivänsä opettajaa Ukrainasta tuleville lapsille, Anttila ilmaisi kiinnostuksensa.
– Olen opiskellut nuorena Ukrainassa ja osaan venäjää. Kun Neuvostoliitto romahti 1990-luvun alussa ja olin Kiovassa, kaupat tyhjenivät yhdessä yössä ja me ulkomaalaiset opiskelijat saimme paljon apua paikallisilta. Ajattelen, että autan nyt takaisin.
Anttilan tehtävä ukrainalaislasten opettajana alkoi sillä, että hän ajoi perheiden luokse, soitti ovikelloa ja kysyi: “Olisiko täällä kouluuntulijoita?”
Samalla syntyi side koululaisten äiteihin, joita Anttila kuvailee ystävällisiksi.
– Yksi ilon aihe on ollut ilmainen kouluruoka, sillä Ukrainassa vain pienimmät koululaiset saavat ruoan maksutta.
Dasa Kulishin perässä jonottavat Demjan ja Ilja Bolychev, Gleg Jarovenko sekä Oleg Kulish.
Toisella tunnilla Anttila antaa oppilaiden rakennella Legoilla. Välillä opettaja poimii käteensä Lego-ukon ja heiluttaa sen kättä kysyen, mikä tämä on.
– Hyvä, hienosti muistettu. Mikä tämä on? Kyllä, se on selkä, hän kannustaa.
Nuorin luokan oppilaista on ekaluokkalainen, vanhin seitsemäsluokkalainen, mutta kaikille pitäisi löytyä sopivia oppimisen tapoja.
Siinä missä pienet opettelevat kirjoittamaan yksittäisiä sanoja ja lyhyitä lauseita, isompien oppilaiden kanssa liikutaan lausetasolla. Pienimmät oppilaat myös piirtävät ja leikkivät isompia enemmän. Kuvat ovat kaikkien kanssa keskeinen oppimisen apuväline.
Kovin paljoa emme sodasta tunneilla puhu.
Suomen kielen opettaminen on Anttilalle uutta – se on hänestä vaikeampaa, mitä hän ajatteli etukäteen. Hän kiittää kollegoja, joilta on saanut erilaista oppimateriaalia avukseen.
Legot Anttila on tuonut kouluun kotinsa kaapista, koska omat lapset ovat jo kasvaneet niiden ohi. Yksi oppilaista on rakentanut niistä opetustuokion aikana vähin äänin panssarivaunun, jolla hän ajelee tuolinjalkojen ympäri.
– Kovin paljoa emme sodasta tunneilla puhu, mutta osan oppilaista kotona taisteluja seurataan tiiviisti, Anttila toteaa.
(vas.) Koululaiset osaavat näyttää tarkasti Euroopan kartalta reitin kotiseudultaan Ukrainasta Pirkanmaalle Suomeen. (oik.) Kun luokassa on vapaan leikin vuoro, Jegor Jarovenko rakentaa Legoista panssarivaunun.
Euroopan karttaa oppilaat tutkivat luokan perällä usein tarkasti.
– Lviv, Puola, Liettua, Latvia, Viro, laivalla Helsinkiin, luettelee eräs oppilas matkansa etappeja kohti Suomea.
Luokan oveen on piirretty Suomen ja Ukrainan liput ja siinä lukee ”Meidän luokka”. Myös kaapit, taulu, pulpetit, tuolit ja esimerkiksi seinä on nimikoitu, jotta sanojen oppiminen olisi helpompaa.
Konkariopettaja sanoo kevään olleen ammatillisesti samaan aikaan haastava ja hieno. Hetkittäin olo on ollut riittämätön:
– Silloin yritän ajatella, että parasta on luoda lapsille turvalliset rutiinit ja päästä alkuun suomen kielessä.
Oppilaat sanovat viihtyneensä suomalaisessa koulussa hyvin, ja Anttila kuvailee heidän olevan erityisen taitavia matematiikassa. Omalla äidinkielellään oppilaat saavat opetusta Ukrainasta netin kautta toimivan etäkoulun avulla.
13-vuotias Oleg Kulish sanoo suomalaisen koulun olevan maaginen:
– Täällä musiikinluokassa on paljon soittimia, ei pelkästään pianoa, jota opettaja soittaa. Ja on kotitalous- ja käsityöluokka. Eikä tunneilla pelkästään istuta paikallaan ja kirjoiteta.
Aika maagisia me suomalaiset opettajatkin taidamme olla, Anttila pohtii.
– Ensin kävimme läpi koronan etäopetuksineen ja nyt hyppäsimme muitta mutkitta ruohonjuuritasolle kohtaamaan ja opettamaan sotaa pakenevia lapsia.
Herkät tuntosarvet tarpeen
Monikielinen ohjaaja Suvi Nyström, Vuoniityn peruskoulu, Helsinki
Kun monikielinen ohjaaja Suvi Nyström jututtaa pulpeteissa istuvaa Artem Snisaria ja Anastasiia Krupoderaa venäjäksi, hänen äänensä on rauhallinen ja pehmeä. Työskentelyssä sodasta paenneiden oppilaiden kanssa tarvitaan ennen kaikkea herkkiä tuntosarvia.
Snisar, Krupodera ja kahdeksan muuta ukrainalaisnuorta aloitti opiskelun maaliskuussa Vuoniityn peruskoulun valmistavalla luokalla.
– Kotimaan tilanne huolestuttaa, mutta on mentävä eteenpäin ja rakennettava uutta turvallista elämää, Snisar sanoo.
Hän on innostunut tuntien interaktiivisuudesta. Kesällä hän haluaa uida meressä, levätä ja tehdä videoita Youtube-kanavalleen.
Krupoderasta on parasta, että Suomen koulussa mennään välitunnilla ulos eivätkä opettajat moiti oppilaita toisten kuullen.
Snisar ja Krupodera asuivat Kiovassa samalla kadulla, mutta oppivat tuntemaan toisensa vasta Helsingissä. Nuoret tukevat toisiaan ja chattailevat ahkerasti koulukavereiden kanssa, joita on pakolaisina ainakin Romaniassa, Slovakiassa, Puolassa, Ruotsissa ja Tanskassa.
Krupoderalla on iso huoli isästä, joka ehkä joutuu sotimaan. Myöskään ystävään Butšassa ei ole saatu yhteyttä.
Koulunkäynti on alkanut hyvin, vaikka perheillä ja itsenäistyvillä nuorilla on huoli läheisistä ja isoja kysymyksiä ratkaistavanaan, toteaa rehtori Irina Pellikka.
Rehtori Irina Pellikka on iloinen siitä, että Vuoniityn peruskoululla on hyvät resurssit ottaa vastaan ukrainalaisoppilaita.
Toukokuun alussa Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa oli 204 Ukrainan sotaa paennutta lasta.
Helsinki etsi tulijoille paikkoja kouluista, joista löytyy sopivaa ohjausta. Vuoniityn koulu oli sellainen, sillä siellä on ollut valmistavaa opetusta jo pitkään.
Sodan syttymisen aiheuttama järkytys vaihtui pian käytännön ongelmien ratkomiseen.
– Vaikka aluksi tilanne tuntui vähän kaoottiselta, me käärimme hihat ja ryhdyimme järjestelemään asioita, Pellikka kertoo.
Rehtori ei epäröinyt tarttumista kotouttamisen urakkaan. Hänellä itsellään on kokemusta S2-opettajan työstä ja vapaaehtoistyöstä kielikahviloissa ja vastaanottokeskuksessa.
Helsingissä joka neljännen peruskoululaisen äidinkieli on joku muu kuin suomi, saame tai ruotsi. Kotouttamisosaamista siis löytyy.
– Työnantaja tukee meitä hyvin. Saimme valmistavalle luokalle toisen opettajan, Pellikka kiittää.
Myös Suvi Nyström ja muut kaupungin monikieliset ohjaajat ovat rehtorin mielestä kouluille ja perheille kullanarvoisia.
Uzbekistanista kotoisin oleva Nyström työskentelee neljässä koulussa. Vuoniityssä hän käy keskiviikkoisin. Hänen äidinkielensä on venäjä, jota myös Vuoniityn kaikki ukrainalaiset oppilaat puhuvat.
– On ihanaa, kun oppilaat juoksevat pihalla vastaan ja iloitsevat, että pääsevät juttelemaan kanssani. Kerron opiskelusta Suomessa ja kuulostelen, mistä nuoret haluavat keskustella. Olemme ehtineet jo käydä retkillä Suomenlinnassa, Ateneumissa ja nuorisotalolla, Nyström juttelee.
Ukraina on näiden nuorten tunnekieli.
Kaupunki on yrittänyt etsiä uusia monikielisiä ohjaajia, joiden joukossa olisi myös ukrainaa puhuvia.
– Ukraina on näiden nuorten tunnekieli, rehtori muistuttaa ja kertoo Sos-Lapsikylän avaamasta Apuu-chatin ukrainankielisestä versiosta, josta sotaa paenneet lapset voivat saada tukea omalla kielellään.
Ukrainalaispakolaisia on tulossa Suomeen lisää, ja Helsingissä selvitetään koulujen mahdollisuutta perustaa uusia valmistavan opetuksen ryhmiä.
– Meillä joustetaan ja järjestellään. Helsinkiläiskoulujen rehtorit ja henkilökunta suhtautuvat tilanteeseen ihailtavan ratkaisukeskeisesti, Pellikka kehuu.
Pääasia on, että lapset ja nuoret pääsevät nopeasti takaisin kouluun.
– Olemme iloisia siitä, että saamme tarjota nuorille tulevaisuuteen kurkottavia suunnitelmia ja toivoa, rehtori sanoo.
Kivat koulupäivät auttavat unohtamaan ikävät asiat. Musiikin tunnilla ilo pääsee valloilleen, kun nuoret saavat käsiinsä kanteleen tai ukulelen, joista he taikovat ilmoille reippaan sävelmän pianoa soittavan Susanna Hallasteen kanssa.
– Laulaminen on haastavaa, koska kaikki eivät puhu englantia, mutta sitten soitetaan ja tanssitaan, musiikinopettaja Hallaste sanoo ja yltyy kehumaan kohteliaita ukrainalaisoppilaitaan, jotka lähtevät innolla kaikkeen mukaan.
Suvi Nyström neuvoo Artem Snisarjaa ja Anastasiia Krupoderaa näppäilemään kanteleistaan muutaman soinnun.
Musiikin tunneilla on ehditty jo tapailla ukulelella saamelaista musiikkia, kuunnella Lordin euroviisuvoittajaa ja tanssia letkajenkan tahtiin koulun käytävällä.