Viisivuotias lapsi ei halua siirtyä ulos päiväkodin eteisestä. ”Siellä on se sota”, lapsi vastaa, kun häneltä kysytään syytä pelkoon.
Tampereen turvallisuuspäällikkö Henri Rikander kuuli tapauksesta kaupungin varhaiskasvatuksen työntekijältä.
– Esimerkki kertoo siitä, kuinka lapset imevät kriiseistä tietoa ympäristöstään, Rikander sanoo.
Ihmisen turva on toinen ihminen. Oppilaitosten turvallisuus perustuu yhteisöllisyyden kokemukseen, jota korona murensi kahden vuoden ajan.
Sen päälle tuli Venäjän raaka hyökkäyssota Ukrainaan, joka uhkaa niin pienten kuin isompienkin oppilaiden turvallisuudentunnetta.
Esimerkiksi korkeakouluopiskelijat saattavat seurata somesta tiiviisti sotatapahtumia ja siviileihin kohdistuvia sotarikoksia, eikä se tee herkälle mielelle hyvää.
– Silloin voi tapahtua sijaistraumatisoitumista ja ote arkeen voi heikentyä. Olen kuullut myös joidenkin nuorten pohtivan, voivatko he olla iloisia, kun toisaalla on sota, Rikander kertoo.
Kun puhutaan oppilaitosten turvallisuustyöstä, mieleen putkahtavat ensimmäisinä kouluampumiset tai tulipalot.
Rikander korostaa, että on tärkeää valmistautua kohtaamaan ulkoisia uhkia, mutta päiväkodeissa ja oppilaitoksissa perusturvallisuus rakentuu hyvien ja luottamuksellisten kohtaamisten kautta.
– Meidän aikuisten pitää nyt vaalia rakenteita, jotka luovat turvallisuutta ja rauhallisuutta.
Meidän on annettava aikaa kysymyksille, joihin ei ole välttämättä vastausta.
Toisaalta jos lapsi itse ottaa sodan puheeksi, hänen kanssaan tulee siitä keskustella.
– Meidän on annettava aikaa kysymyksille, joihin ei ole välttämättä vastausta, Rikander sanoo.
Myös tieto luo turvaa. Turvallisuuden tunnetta horjutetaan huhuilla ja rakennetaan paikkansa pitävällä tiedolla.
Yksipuolinen ja kärjistetty tieto lisää pelkoa. Sosiaalinen media mahdollistaa kauhutarinoiden helpon levittämisen, olivat jutut sitten tosia tai ei.
– Opettajilla on suuri merkitys asiallisen tiedon jakajina. He ovat aikuisia, joiden kanssa voi keskustella ja puntaroida tiedonlähteitä, Rikander sanoo.
Turvallisen ja viihtyisän oppimis- ja työympäristön luomisessa johtamisella on iso merkitys. Henri Rikander on yhtenä puhujana OAJ:n järjestämässä turvallisuusjohtamisen koulutuksessa kesäkuussa. Seminaarissa esiintyy myös valtiolla turvallisuusjohtajana työskentelevä Tiina Ranta.
Rannan mielestä hyvä turvallisuusjohtaminen rakentuu systemaattisuudesta, viisaasta viestinnästä sekä riittävästä henkilökunnan koulutuksesta.
– Turvallisuusjohtaminen on vielä sirpaleista monissa oppilaitoksissa ja päiväkodeissa, mutta edistystä on viime vuosina tapahtunut ilahduttavan paljon. Yhteiset toimintamallit ja niiden jatkuva harjoittelu olisivat tärkeitä, Ranta sanoo.
Myös viestinnässä on petrattavaa. Koronan alkumetreillä monet päiväkodit ja koulut toistivat viesteissään, että “emme ole varautuneet”, ”tilanne tuli puskista” tai ”emme tiedä, mitä tästä seuraa”.
– Tällaisella viestinnällä luodaan ja lisätään epävarmuutta, kun kriisitilanteissa tarvittaisiin jämäkkää mutta positiivista turvallisuusviestintää.
Uusista hälytysjärjestelmistä tai muusta tekniikasta on turha hakea pelastusta, jos ihmiset eivät osaa toimia eikä turvallisuustyötä johdeta systemaattisesti.
– Tärkeintä on saada turvallisuuskulttuuri kuntoon ensisijaisesti johdon esimerkillä ja sitoutumisella. Sen jälkeen voidaan lähteä katsomaan, mitä härpäkkeitä hankitaan, Ranta sanoo.
Rehtoreiden ja opettajien kannattaa laittaa päähän riskejä havaitsevat silmälasit. Rannan mukaan kyse ei ole pirujen maalaamisesta seinälle vaan viisaasta varautumisesta.
Jokaisessa oppilaitoksessa pitäisi tehdä jatkuvaa riskien arviointia.
Riskejä kannattaa arvioida esimerkiksi silloin, kun lähdetään luokkaretkelle tai mietitään sopivaa pulkkamäkeä. Tai silloin, kun tapaamiseen on tulossa huoltaja, joka saattaa käyttäytyä arvaamattomasti.
– Kun tunnistetaan yhteistyössä vaarat ja päätetään toimintamallit, vältytään hötkyilyltä. Jos yllättäviin tilanteisiin ei ole valmistauduttu, mielen voi vallata pelko, joka saattaa pahimmillaan estää toimimasta.
On arvokasta, että jokainen työyhteisön jäsen ilmoittaa kaikista turvallisuuteen liittyvistä havainnoista ja erityisesti läheltä piti -tilanteista, joista voidaan oppia paljon.
Taannoin Ranta oli mukana miettimässä ekaluokkalaisten turvallista koulumatkaa yhdessä huoltajien ja lasten kanssa.
– Selvitimme, mitä suojateitä lasten on viisasta käyttää ja lopuksi kuljimme reittejä yhdessä. Lapset olivat varsinaisia einsteineja huomaamaan vaaran paikkoja.
Huoltajat olivat tyytyväisiä siihen, ettei koulumatkan ongelmia tarvinnut miettiä yksin, vaan oltiin yhteisen asian äärellä.
Ranta huomauttaa, että turvallisuuden tunne on vahvaa kouluissa, joissa ketään ei kiusata. Hän onkin mukana rakentamassa Porvoon kaupungille kiusaamisenvastaista mallia, jossa otetaan vahvasti huomioon riskilähtöisyys ja turvallisuuden johtaminen.