Kiitos, opet! Lasten vanhemmat ja opiskelijat kehuvat opettajia kekseliäisyydestä ja välittämisestä poikkeustilanteessa

Tänä keväänä opettajat ovat taipuneet luoviin ratkaisuihin ja osoittaneet aitoa välittämistä. Lasten vanhemmilla, oppilailla ja opiskelijoilla on paljon aihetta kehuihin.

Kriisi otettiin mahdollisuutena

Elina Johansson, 13- ja 11-vuotiaiden lasten äiti, Lohja 

Meillä kevät meni hienosti. Kiitän opettajia siitä, että he näkivät poikkeustilanteen mahdollisuutena ja suhtautuivat siihen ratkaisukeskeisesti, ilon ja positiivisuuden kautta. Nopeasti vaihtuvissa tilanteissa opettajat loivat selkeät toimintaraamit, ottivat teknologian haltuun ja kannustivat. Tehtävät tulivat joka päivä samaan aikaan ja olivat tosi luovia ja innostavia. Joka päivä oli 2–3 etätapaamista, joissa opettaja oli koko ajan paikalla. Inhimillisyys oli läsnä koko etäopiskelun ajan.

 

Eskarista tuli etätehtäviä

Valtteri Tervala, 7- ja 4-vuotiaiden lasten isä, Vantaa

Kun kotihoitosuositukset tulivat, meilläkin eskarilainen ja nelivuotias jäivät kotiin. Esiopetuksessahan ei ollut velvollisuutta järjestää etäopetusta, ja oli hienoa, että tehtäviä tuli silti viikoittain ja ryhdyttiin toimiin, että lapset kuulisivat, mitä muille kuuluu. Ryhmälle perustettiin salattu Insta-tili, lapsille järjestettin videotapaamisia ja eskariopettaja veti tehtäviä, joita muuten olisi tehty lähiopetuksessa. Oli kivaa, että myös varhaiskasvatuksesta otettiin yhteyttä ja kysyttiin kuulumisia.

 

Huomio merkitsi paljon

Roope Rantala, lukiolainen, Ulvila 

Kevään aikana heräsi entistä vahvempi ymmärrys, että opettajan läsnäololla on tosi suuri merkitys. Opettajilla on tärkeä rooli nuorten elämässä. Oli herättävä kokemus, kun tehtävien läpikäymisen jälkeen opettaja kysyi, että miten sulla muuten menee, miten opinnot ovat edenneet. Tuli tunne, että häntä oikeasti kiinnostaa, vaikka hän on varmasti opettanut samoja asioita parikymmentä vuotta. Lukiossamme kevät hoidettiin hienosti, tukea sai niin paljon kuin tarvitsi.

 

Välittäminen näkyi

Marika Salomaa, 7- ja 5-vuotiaiden lasten äiti, Porvoo

Oli ihanaa, kun ekaluokkalaisemme opettaja otti lapset huomioon tosi kokonaisvaltaisesti. Hän kyseli lasten kuulumisia, ja nämä saivat kertoa omia juttujaan virallisten oppituntien ohella. Kaikesta näkyi, että hän välitti ja välittää. Opettaja otti roolinsa tosi vastuullisesti, kuunteli vanhempia ja teki tarvittaessa muutoksia. Tämä kevät on opettanut vanhemmat arvostamaan opettajia ja opettajatkin näkevät nyt entistä paremmin kodin tärkeyden. Toivon, että se ymmärrys jäisi pysyväksi.