Amanda Haapanen, viittovan varhaiskasvatuksen erityisopettaja, päiväkoti Taneli, Helsinki
Tämän muistan aina
Kuusi vuotta sitten jouduin hyppäämään syvään päätyyn. Minut sijoitettiin työskentelemään viittovaan ryhmään, kun olin tuoreena varhaiskasvatuksen erityisopettajana ensimmäistä päivää töissä Franzenian päiväkodissa Helsingissä.
Jostain syystä esihenkilöt kuvittelivat minun osaavan viittomakieltä. No en osannut. Jotenkin työ kuitenkin lutviutui, kun otin kaikki kommunikaatiokonstit käyttöön.
Kehitin osaamistani ja opiskelin työn ohessa muutaman kuukauden viittomakielen kurssin, jonka työnantaja kustansi. Paljon toki opin viittomia lasten kanssa arkisessa työssä.
Tämän oivalsin
Työ kuulovammaisten lasten kanssa on opettanut, kuinka monipuolista kommunikaatio oikeasti on. Eleet, ilmeet, kuvat, näyttäminen, puhe – kaikki tavat ovat yhtä tärkeitä ja hyviä. Useinhan esimerkiksi eleitä ja ilmeitä vähätellään.
Tärkeintä kuitenkin on, että kaikki voivat tuntea tulevansa ymmärretyksi. Työskentely viittomakieltä osaamattomana viittovien lasten ryhmässä oli arvokas ja opettavainen kokemus. Sain käsityksen siitä, millaista on, kun minua ei ymmärretä.
Juuri nyt
Työskentelen kahdessa inkluusioryhmässä, joissa on sekä kuulevia että kuulovammaisia lapsia. He ovat 2–6-vuotiaita.
Viittovan varhaiskasvatuksen tilanne on mielestäni Helsingissä tosi hyvä. Meillä on hyvät resurssit ja henkilöstö, joka ymmärtää, mitä tämä palvelu on ja mitä tämä vaatii.
Tuntuu siltä, että pääsen vaikuttamaan ja tekemään tärkeää työtä. Huoltajatkin suhtautuvat inkluusioryhmiin mutkattomasti.