Työnantajan pitää toimia, jos sisälämpötila nousee päiväkodissa tai oppilaitoksessa toistuvasti tukalaksi. Työturvallisuuslain mukaan työstä ei saa aiheutua terveyshaittaa tai -vaaraa.
Suomen lait eivät määrää maksimilämpötilaa päiväkodeille tai oppilaitoksille. Siksi työnantajat toimivat viranomaisohjeiden varassa. Ne huomioivat sekä oppijat että työntekijät.
Jos päiväkotien tai oppilaitosten sisälämpötila nousee toistuvasti yli 32 asteen, voi terveydenhuollon valvontaviranomainen Valvira puuttua asiaan. Työsuojeluviranomainen määrittelee kuumatyön rajaksi 28 astetta, jonka jälkeen työntekijöille pitää järjestää ylimääräisiä taukoja työn raskauden mukaan.
Helleaallon iskiessä työnantajan pitää seurata ja dokumentoida toimitilojen lämpötiloja tiheästi eritoten luokissa, ryhmätiloissa ja lepohuoneissa, joissa oleskellaan eniten.
Lämpötilojen lisäksi pitää kiinnittää huomiota tiloissa toimivien työntekijöiden, lasten ja nuorten jaksamiseen. Heidän voipumisensa kertoo usein ongelmasta jo ennen mittareita.
Työnantajan pitää puuttua tilanteeseen, jos lämpötilarajat paukkuvat pitkäjaksoisesti ja toistuvasti. Myös se pitää dokumentoida, auttavatko tehdyt toimenpiteet.
Kuumuutta taklataan ensisijaisesti teknisin toimin, kuten ilmanvaihdon tehostuksella, tuulettamisella, aurinkosuojauksella, tilapäisillä tuulettimilla tai ilmanviilentimillä. Jos nämä eivät auta, pitää siirtyä organisoinnin keinoihin: tauottaa työtä, muokata työtehtäviä tai vaihtaa tilaa.
Paahteisena päivänä kannattaa ulkoilla aamulla tai myöhään iltapäivällä ja suosia kevyttä ja rauhallista tekemistä raskaan liikunnan sijaan.
Helteisiin voi varautua ennalta. Oppilaitoksissa ja päiväkodeissa kannattaa laatia suunnitelma, josta käy ilmi, miten helleaallon aikana toimitaan.
OAJ:n lakitiimi ja edunvalvonta eivät ole saaneet yhteydenottoja päiväkotien tai koulujen tukalien lämpötilojen takia.
Heidän mukaansa vaikuttaa siltä, että työnantajat ovat hyvin perillä esimerkiksi Työterveyslaitoksen ohjeista.

Kysy lakiasioista
Tällä palstalla käsitellään opettajan oikeusturvaan ja lakiasioihin liittyviä kysymyksiä ja ilmiöitä. Onko sinulla kysymys työhösi liittyvistä oikeuksista tai vastuista? Lähetä vinkki!
