Kaikki lapset jännittävät ensimmäistä koulupäiväänsä, mutta Joensuun Noljakassa koulutiensä aloittanut Daniel Kalejaiye jännitti ensimmäisiä kouluvuosiaan.
– 2000-luvun alussa olin koulun ainoa tummaihoinen. Minua kiusattiin, enkä oikein päässyt porukoihin mukaan. Tai oikeastaan olin kaikissa porukoissa enkä siksi missään. Olin semmoinen perässäkulkija, Itä-Suomen poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli kertoo.
Vasta viidennellä luokalla Kalejaiye sai ensimmäisen hyvän ystävän, kun luokalle tuli uusi oppilas, Henkka.
Yläkoulussa kaveripiiriin liittyi vielä pari poikaa lisää.
– Olimme se erilaisten poikien porukka, vähän B-ryhmää.
Omaa koulumenestystään Kalejaiye kuvailee keskiverroksi. Numerot keikkuivat kutosen ja yhdeksikön välillä. Läksyjä nuorukainen ei tehnyt, mutta äiti pakotti lukemaan kokeisiin.
Lempiaineita olivat liikunta, käsityöt, kotitalous ja lukiossa matematiikka. Sen sijaan äidinkieli, historia, yhteiskuntaoppi ja uskonto eivät maittaneet.
– Yläkoulussa Joensuun normaalikoulussa luuhasin teknisen työn luokassa aina ennen ja jälkeen koulupäivän. Opettaja Aimo ”Ami” Lakotieva näki, että minulla oli paloa ja antoi tehdä. Nikkaroin hänen ohjauksessaan muun muassa kanteleen.
Peruskoulun jälkeen Kalejaiye suoritti kaksoistutkinnon. Hän valmistui sekä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi että ylioppilaaksi. Armeijan jälkeen tie vei Tampereelle Poliisiammattikorkeakouluun.
– Halusin työn, jossa voin konkreettisesti tehdä ja auttaa ihmisiä. Kun kaveri vielä kannusti, että minusta tulisi hyvä poliisi, niin se oli siinä.
Uravalintaansa konstaapeli ei ole katunut.
– Jos jotain tekisin toisin, niin pänttäisin ahkerammin. Ylipäätään pidin poliisiopinnoista. Kaikki oli hyvin käytännönläheistä ja loogista.
Kalejaiye on nyt myös kirjailija. Hän avaa Konstaapeli Daniel tässä, moro! -kirjassaan rikoslakia nuorille esimerkkitarinoiden kautta.
– Toivon, että kirja herättelee nuoria pohtimaan, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Hölmöilyllä on seurauksensa.