Mun juttu: Foni ja sen fani samaa vuosikertaa

Ritva Paananen nauttii vaativista harrastuksista. Musiikki elämänikäisenä harrastuksena ja osana työtä on huipentunut saksofoninsoittoon.

Olen aina soittanut monenlaisia soittimia, mutta saksofoniin olen täydesti rakastunut, juukalainen luokanopettaja Ritva Paananen sanoo.

Hän aloitti saksofoninsoiton runsaat kolme vuotta sitten.

– Rakastan vanhaa jazzia. Treenaan saksofonia joka päivä, sen parissa menee helposti tunteja. Otan musiikkitaustat netistä ja soitan ja soitan ja soitan.

 

Vanha saksofoni oli Paanasella pöytäkoristeena, kun kansalaisopistoon ilmestyi saksofonin alkeiskurssi.

– Tajusin että jos en nyt mene, niin sitten en koskaan.

Kuukauden kuluttua opettaja totesi, että soittimelle pitäisi tehdä jotain. Foni oli loppuun soitettu oppilassoitin 1980-luvulta ja vuosi vähän joka paikasta.

Kävi ilmi, että korjaaminen maksaisi ainakin tonnin.

– Mutta korjaajalla oli tenorisaksofoni vuodelta 1961. Käytetty, mutta viimeisen päälle hyvä. Ajattelin että jos on foni ja fani samalta vuodelta, niin tästä tulee hyvä yhdistelmä. Sen ostin ja sillä opin soittamaan.

 

Ritva Paananen myös säveltää. Hän kertoo säveltäneensä satakunta kappaletta. Suurin osa niistä on juukalaisen runoilijan Viljo Tuomelan runoja, joita Paananen pitää tavattoman kauniina.

Viljo Tuomela (1895–1977) oli maanviljelijä, jolla oli aina taskussaan paperia ja kynä. Kun runo tuli, hän pysähtyi vaikka kesken kynnön. Runoja tuli, arviolta 10 000–20 000.

Paanasen säveltämistä Tuomelan runoista löytyy Youtubesta esimerkiksi Tomuhiukkanen.

Viime kesänä Paananen oli vapaaehtoisena oppaana ja valvojana Juuan kotiseutuyhdistyksen ylläpitämässä Tuomelan kotimuseossa.

– Pidin siellä metsän keskellä myös pieniä konsertteja. Viikon aikana esittelin kaikki erilaiset saksofonit, yksi per päivä. Kerroin niistä ja soitin.

 

Pikkukoulun opettaja Paananen on ollut aina. Kun kyläkouluja on lakkautettu, hän on siirtynyt jäljellä oleviin.

Nyt hän opettaa 25 oppilaan Vihtasuon koulussa yhdistettyä kolmos–nelosluokkaa. Tämänkin koulun ovet menevät säppiin lukuvuoden päätteeksi. Oppilaat ja opettajat siirtyvät isoon keskuskouluun.

– Pienessä koulussa työ on kokonaisvaltaista. Siellä tutustuu jokaiseen lapseen.

Paanasesta tuli luokanopettaja, kun hän tajusi, että opettajana hän voi tehdä kaikkea mistä pitää. Pienessä koulussa hän on voinut vaikuttaa esimerkiksi musiikkikasvatukseen opetuksessa, mikä on ollut palkitsevaa. Mutta vaikka musiikki soi koulussa, saksofoni ei.

Paananen on hankkinut itselleen kaikki eri saksofonit. Kun osti toisen ja kolmannen, tuli halu saada koko viiden sarja, ja päälle vielä digitaalinen, josta saa sadoittain ääniä, orkesterin laidasta laitaan.

– Sopraanosaksofoni on vaativin. Lasken sen varaan, että kun opettelen soittamaan sitä kunnolla, se hyödyttää kaikkien muitten soittamista.

Soittoharrastuksen Paananen aloitti lapsena pianotunneilla. Vuosien varrella hän on opetellut soittamaan kitaraa, haitaria ja urkujakin. Viimeisimmäksi hän on opetellut huilun alkeet.

Soittaminen vie Paanasen täydelliseen keskittymisen tilaan, mikä tekee kokonaisvaltaisesti hyvää.

– Tulee aina olo, että ei kun eteenpäin.

 

Ritva Paananen

  • Yhdistetyn kolmos- ja nelosluokan opettaja sekä musiikin ja kuvataiteen opettaja Vihtasuon 25 oppilaan alakoulussa Juuassa.
  • Soittamisen lisäksi valokuvaa saksofonejaan luonnon helmaan aseteltuina.
  • Toimii myös kanttorin sijaisena.