Futisfani ei koskaan kulje yksin

Liperin kylän omakotitaloalueella erään talon lipputangossa odottaa yllätys. Punaisessa lipussa on FC Liverpoolin logo.

– Se on varastettu kahdesti, mutta nyt olen köyttänyt sen niin hyvin, että ei pitäisi irrota, ”isännän viirin” ja talon omistaja Risto Karjalainen kertoo.

Liperin koulun liikunnanopettajana työskentelevä Risto on oppinut kantapään kautta myös sen, että Fernando Torresin pelipaitaa ei kannata hilata puolitankoon, vaikka hyökkääjä on mennyt vaihtamaan seuraa. Naapurit huolestuvat suotta, että nyt on joku kuollut.

– Vuosi oli muistaakseni 1975, kun näin ensimmäisen Liverpoolin pelin televisiosta. Se oli menoa ihan totaalisesti. Hienointa joukkueessa on mielenkiintoinen pelitapa ja se, että sooloilun sijaan jokainen pelaaja tekee kaikkensa joukkueen eteen. Pelit ovat aina viihdyttäviä, tuli meille voitto tai tappio.

Urheilullinen elämäntapa on määrittänyt Riston elämää ammatinvalintaa myöten. Oma urheiluharrastus tukee yläkoulun liikunnanopettajan työtä, jota Risto on tehnyt yli 20 vuotta.

Koulun liikunnanopetuksessa on Riston mielestä tärkeää tarjota oppilaille mahdollisuus osallistua ja kokeilla eri lajeja.

– Parhaiten lapsia ja nuoria innostaa liikkumaan se, että vanhemmat ohjaavat heitä omalla esimerkillään liikunnan riemuihin. Niin liikunnasta tulee luonnollinen osa elämää.

Risto itse valmentaa poikiensa, 13-vuotiaan Rasmuksen ja 11-vuotiaan Kasperin, jalkapallojoukkuetta. Rakkaus urheilua ja Liverpoolia kohtaan yhdistää koko perhettä. Susanna-äitikin on hengessä mukana, joskin miesväkeä pienemmillä kierroksilla.

Toinen koti. Siltä Ristosta tuntui, kun hän pääsi ensimmäistä kertaan katsomaan peliä Liverpoolin omalle stadionille Anfieldille.

Tarkoitus oli käydä kerran elämässä -periaatteella katsomassa yksi peli, mutta eihän se ihan niin mennytkään. Toisessa kodissa on tullut piipahdettua 43 kertaa. Kun siihen lasketaan vielä päälle muilla stadioneilla nähdyt suosikkijoukkueen pelit, saadaan yhteislukemaksi 58.

– Tarkoitus on mennä Anfieldille ainakin pari kertaa vuodessa, aina mahdollisuuksien mukaan poikien kanssa. Tunne on yhtä mahtava joka kerta, kun You’ll never walk alone alkaa soida katsomossa.

Vuosien varrella Risto on saanut Englannista myös ystäviä. Tosifanit ovat yhtä suurta perhettä, eikä Risto ei ole ollenkaan huolestuttavin tapaus englantilaisella mittapuulla mitattuna.

Kotona Ristolla on seinillä nimmareita ja yhteiskuvia Liverpoolin pelaajien kanssa eri vuosikymmeniltä. Jopa tuntikausien odotus joukkueen harjoituskeskuksen ulkopuolella vesisateessa on kannattanut.

Parasta fanittamisessa ovat elämykset, vaikka ne eivät aina ole edes positiivisia. Sarjatauolla stressataan seurasiirtoja ja pelikaudella sijoituksia. Pelejä katsoessa pelottaa koko ajan, jos oma joukkue ei johda kunnolla. Tuskalliset tappiot vetävät mielen matalaksi useammaksi päiväksi, mutta voittojen jälkeen riemu on katossa.

Fanittamisen tarjoamat elämykset ovat oivaa vastapainoa työlle.

– Liikunnanopettajan työ vaatii monipuolisia lajitaitoja ja -tietoja, sopeutumiskykyä sääolosuhteiden muutoksiin, pitkää pinnaa ja hyvää kuntoa. Monilla nuorilla on ongelmia käyttäytymisessä ja asenteissa. Parasta on saada oppilaat innostumaan ja motivoitumaan liikunnasta.

Koulun arjessa Riston jalkapallofanius näkyy lähinnä pukeutumisessa. Open kaikissa vaatteissa sukkia myöten on Liverpoolin logo. Kotona koko perhe nukkuu kotoisasti seuran lakanoissa. Aina. Lakanakertoja on useampia, jotta ne saa välillä pestyäkin.

Lakanoihin liittyy tarina.

Kerran Risto yöpyi Manchester Unitedia kannattavan ystäväperheensä luona. Ystäväpariskunta oli järjestänyt pienen kujeen ja pedannut sänkyyn vihollisjoukkueen lakanat.

Sen yön Risto nukkui lattialla.