Olen saanut mieleiseni opetustilat. Näin totesi musiikkipainotteisen viitosluokan luokanopettaja Heikki Jylhäinen, kun Suomen suurin puukoulu, imatralainen Mansikkalan koulu, avasi ovensa syksyllä 2020.
Toiseen kerrokseen rakennettu musiikkiluokka on hyvin varusteltu ja akustiikka toimii.
– Lasiseinän läpi näen yhdellä vilkaisulla, voinko päästää oppilaat tekemään tehtäviä alakoulun yhteiseen avoimeen tilaan.
Entisessä koulurakennuksessa Ylhäinen oli työpäivän jälkeen aivan puhki. Syyksi hän arvioi käytävämelun.
Uudessa koulussa ääntä vaimentavat esimerkiksi kokolattiamatot, pehmeät kalusteet sekä huokoista materiaalia olevat kattolevyt. Väsymys on jäänyt pois.
Lasiseinien läpi näkee helposti, mitä muissa tiloissa on meneillään. Luokanopettaja Heikki Ylhäinen on tyytyväinen Imatran Mansikkalan uuteen koulurakennukseen. Luokanopettaja Tiina Ylhäinen pääsi syksyllä omaan opetustilaan Mansikkalassa. Hän hyödyntää oppilaiden kanssa mielellään myös avointa tilaa.
Heikin puolisolle, samassa koulussa opettavalle luokanopettaja Tiina Ylhäiselle ensimmäinen lukuvuosi uudessa koulurakennuksessa sen sijaan oli varsin kuormittava.
– Alakoulun puolella oli aluksi liikaa väkeä ja tiloja jouduttiin käyttämään eri tavoin kuin mihin ne oli tarkoitettu, hän kertoo.
Suureen väkimäärään löytyy useita syitä: Mansikkalan koulu on haluttu koulupaikka, alueelle oli jonkin verran muuttoliikettä ja koulukeskuksen tiloihin otettiin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen viskariryhmiä. Kaiken lisäksi tilojen käyttöä piti järjestellä pandemian takia.
Tiina Ylhäinen kiersi kakkosluokkalaistensa kanssa vuoroviikoin neljässä eri tilassa, joista yksi oli suljettu luokkatila, toinen suljettu luokkatila, josta kuljettiin läpi ja kolmas korkea, lasikattoinen valopiha. Neljäntenä oli alakoulun yhteinen avoin tila, jossa työskenteli useampi ryhmä kerrallaan.
– Valopiha toimii hyvin hiljaisessa työskentelyssä, mutta opetukseen se oli liian kaikuisa. Avoimessa tilassa taas pärjäsi se, jolla oli kovin ääni.
Tilanne helpottui, kun osa opetusryhmistä siirtyi rakennusajan väistötiloina palvelleisiin moduuleihin. Opettajien huoli otettiin hyvin huomioon ja valopihan akustiikkaa parannettiin asentamalla seiniin akustiikkalevyjä.
Tänä syksynä Ylhäinen sai oman, avoimesta naulakkotilasta erotetun luokan. Alun perin tilaa erotti huopainen haitariverho, mutta huonon äänieristyksen vuoksi se vaihdettiin kesällä lasiseinään.
– Myös avoimeen tilaan rakennettiin kesällä avattavia lasiseiniä, jotka eristävät ääntä riittävästi, Ylhäinen sanoo ja painottaa olevansa tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen.
Opettajat saivat osallistua puukoulun suunnitteluprosessiin. Rakennuksen hahmottaminen piirustuksista oli kuitenkin vaikeaa.
Heikki Ylhäinen muistelee, että osa opettajista toivoi seiniä, mutta hän ymmärtää myös suunnittelun pedagogisen lähtökohdan.
– Koulussa haluttiin siirtyä perinteisestä luokkaopetuksesta avoimempaan ja yhteistoiminnallisempaan tyyliin, jota on täällä on harjoiteltu vaihtelevalla menestyksellä.
Molemmat Ylhäiset hyödyntävät opetuksessaan avointa tilaa. Oppilaat tekevät mielellään itsenäisiä tehtäviä paikoissa, joista löytyy sohvia ja omia soppia. Pariskunta kuvailee tunnelmaa kirjastomaiseksi.
– Oppilaiden työskentely on jopa keskittyneempää, kun he auttavat toisiaan ja pohtivat yhdessä tehtävien ratkaisuja, Heikki Ylhäinen arvioi.
Vaikka koulujen akustiikkasuunnittelu on kymmenen viime vuoden aikana ottanut aimo harppauksen, tilanne koulujen välillä vaihtelee. Suomessa kuntoutetaan vuosittain satoja opettajia, jotka ovat menettäneet äänensä huonon akustiikan vuoksi.
Suomessa kuntoutetaan vuosittain satoja opettajia, jotka ovat menettäneet äänensä huonon akustiikan vuoksi.
Suurimpia ongelmakohtia ovat kaiku ja kovat pinnat. Äänen voimakkuuden lisäksi ongelmia aiheuttaa se, että ääni jää pyörimään tilaan pitkäksi aikaa. Kova häly voi johtaa elimistössä stressireaktioihin, ja puheen erotettavuus heikkenee.
– Tutkimus näyttäisi antavan viitteitä siitä, että häly vaikuttaa oppilaiden kognitiivisiin prosesseihin ja viihtyvyyteen, kertoo Tampereen yliopiston normaalikoulun lehtori Aleksi Lahti.
Lahti on johtanut Opetushallituksen rahoittamia oppimisympäristöhankkeita sekä ohjannut vanhojen luokkahuoneiden modernisointia Turun yliopiston järjestämässä opettajien erikoistumiskoulutuksessa.
– Tilojen akustointi ei ole rakennusteknisesti kovinkaan vaikeaa tai kallista, mutta pitkän ajan investointina se lisää työhyvinvointia, hän sanoo.
Luentomaisessa opetuksessa tarvitaan tiloja, joissa opettajan ääni kantaa luokan perälle saakka, mutta ei kaiu liikaa. Ryhmätyöhön ja toiminnalliseen opetukseen suunniteltujen tilojen akustiikassa idea on se, että opettaja puhuu oppilaille enintään kolmen, neljän metrin etäisyydeltä.
Akustiikkasuunnittelun yksikönjohtaja Mikko Kylliäinen A-Insinööreiltä kertoo, että kaiuntaa vähennetään pehmeillä pintamateriaaleilla.
– Tilanjakajat kuten sermit, verhot, kalusteet ja siirtoseinät estävät ääntä kulkemasta tilan toiseen päähän.
Äänten häiritsevyyttä vähennetään peittoäänijärjestelmällä eli sillä, että tilaan ajetaan pienten kaiuttimien kautta kohinaa, johon etäämpää kantautuvat puheäänet sekoittuvat. Peittoäänijärjestelmiä on käytössä myös Mansikkalassa ja esimerkiksi hollolalaisessa Kalliolan koulussa.
Kylliäisen mukaan avoimiin tiloihin liittyvissä ongelmissa on usein kyse joko siitä, että kaikkia edellä mainittuja keinoja ei ole käytetty, tai siitä että avointa tilaa yritetään käyttää samalla tavoin kuin luokkahuonetta.
Kalliolan koulussa Hollolassa on rakennettu määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti toimintakulttuuria, jolla 2017 valmistuneet, yhteisöllistä ja toiminnallista pedagogiikkaa tukevat tilat saadaan mahdollisimman hyvin käyttöön.
Luokanopettajat Miia Kallio, Pilvi Pesonen ja Terhi Rantanen painottavat, että avainsana on yhteissuunnittelu.
Rakennus on jaettu neljään soluun, joista kolmessa opiskelee esiopetuksen lisäksi 1.–4.-luokkalaisia ja yhdessä 5.–6.-luokkalaisia. Jokaisessa solussa on sermien ja rahien avulla muunneltava avoin tila ja sen ympärillä suljettuja luokkatiloja, joita voi yhdistää haitariovien avulla.
Kalliolan koulun luokanopettajat Terhi Rantanen, Miia Kallio ja Pilvi Pesonen kertovat, että yhteisten tilojen käyttö on vaatinut harjoittelua sekä oppilailta että opettajilta. Toimintakulttuuri ei tule valmiiksi vuodessa eikä vielä kahdessakaan.
Lukujärjestykset, aikataulujen porrastus ja toiminta suunnitellaan siten, että häiriöitä on mahdollisimman vähän. Samalla jaetaan ideoita ja ajatuksia. Suunnitelmat päivitetään joka syksy aikuisten ja lasten tarpeiden mukaan.
Solujen äänimaisema on kolmikon mukaan rauhallinen.
– Peittoäänijärjestelmän kohina kiinnitti aluksi huomiota, ja sitä säädettiin useampaankin kertaan opettajien toiveiden mukaan. Nyt kohinaa ei enää huomaa, Rantanen kertoo.
Opettajat ovat harjoitelleet säätelemään oman äänen käyttöä avoimessa tilassa ja pohtineet asiaa myös yhdessä. Oppilaita muistutellaan keskustelemaan äänellä, joka ei häiritse sermin takana työskentelevää ryhmää.
Linjauksen avoimiin oppimisympäristöihin siirtymisestä teki koulun johto, mutta opettajien näkemykset on otettu ja otetaan edelleen huomioon elinkaarikoulun kaikissa vaiheissa.
Opettajanpöydät on Hollolan Kalliolan koulussa vaihdettu siirrettäviin ”pömpeleihin”. Luokanopettaja Terhi Rantanen työpisteensä ääressä.
Kun koulu suunnittelee rakennushanketta, sen kannattaa sanoittaa tilaussuunnitelmaan ja tarveharkintaselvitykseen, miten tiloja aiotaan käyttää.
Erityisen tarkkaa tarvemäärittelyä tarvitaan kuuloesteettömyyden suhteen: Missä tiloissa tarvitaan induktiosilmukka välittämään ääntä kuulolaitteeseen? Ovatko tilat luottamuksellisia? Onko tilaa tarkoitus jakaa osiin tai käyttää yhtenäisenä? Käytetäänkö tiloissa sähköisiä soittimia?
Tarvitaanko tilassa induktiosilmukkaa välittämään ääntä kuulolaitteeseen?
Muhoksen 2020 valmistuneen lukion rehtori Minna Kemppainen sai kuuloesteettömyysluennolta tietoa, jota olisi tarvinnut jo uuden koulun suunnitteluvaiheessa.
– Jos hanke alkaisi nyt, pyytäisin kuuloesteettömyyden asiantuntijoita arvioimaan koulun tarpeet ja laitteiston jo suunnitteluvaiheessa, Kemppainen kertoo.
Lukioon on asennettu induktiosilmukat neuvottelutilaan, saliin ja aulaan, missä ne palvelevat hyvin oppilaiden vanhempia ja isovanhempia. Kuulolaitetta käyttävä oppilas tarvitsisi kuitenkin laitteistoa myös luokkatiloissa.
Muhoksen lukion rehtori Minna Kemppainen esittelee juhlasalin induktiosilmukan parasta kuuluvuusaluetta.
Nykyisen tietämyksensä valossa Kemppainen olisi pyytänyt tietoa eri silmukkaratkaisuista. Silmukat rakennetaan usein vanhalla reunasilmukkatekniikalla, joka ei sovellu kouluympäristöön eikä noudata ympäristöministeriön ohjeistusta.
Silmukoiden toimivuus mitattiin kuuluvuuskarttoja varten.
– Mittaukset paljastivat, että aulan ja kahvion alueen silmukka oli katkennut lattialaattojen korjauksen yhteydessä, Minna Kemppainen kertoo.
Hän pitää arvokkaana sitä, että mittaukset teki ammattilainen, joka osasi katsoa järjestelmää myös kokemusasiantuntijana.
Nyt ongelma on korjattu ja lukioon odotellaan karttoja, jotka kertovat kuulolaitetta käyttävälle, mihin induktiosilmukalla varustetuissa tiloissa kannattaa asettua, jotta kuuluvuus on paras mahdollinen.
Juttua varten on lisäksi haastateltu myyntipäällikkö Pia Laaksoa ja kokemusasiantuntija, yrittäjä Mikko Hahoa kuuloesteettömyyden asiantuntijayritys Qlusta.