Tunnontarkka piipertäjä. Sellainen matematiikan ja fysiikan opettaja Johanna Nygård kertoo olleensa uransa alkuaikoina. Hän keksi mielellään jokaisen opetettavan asian ympäriltä jotain puuhasteltavaa.
Nygård valmisteli pikkutarkasti kaikki oppitunnit ja teki omia oppimateriaaleja, koska silloin hänelle ei ollut vielä kertynyt valmista materiaalia.
– Jos sain keskellä yötä loistoidean, ryhdyin työstämään sitä saman tien.
Vähitellen tunnollisuus alkoi uuvuttaa. Nygård oivalsi, ettei opetuksen tarvitse olla tappiin saakka suunniteltua. Oppilaat pitää vain saada mukaan yhdessä tekemiseen, ja sen jälkeen työskentely sujuu omalla painollaan.
– Nykyisin voin luottaa siihen, että tiedän, miten homma hoituu enkä mieti joka askelta etukäteen.
Nygård työskentelee Kilonpuiston koulussa Espoossa. Hän muistelee hymyillen omaa opetusharjoitteluaan, jossa tuntisuunnitelmat hinkattiin minuutilleen.
Nyt 15 yläkouluvuotta myöhemmin se tuntuu turhalta. Suunnitelma voi mennä poskelleen, jos esimerkiksi tunnin alussa selviää, ettei opetusryhmää pystytäkään jakamaan toisen opettajan kanssa. Tai jos selviää, etteivät oppilaat hallitsekaan jo opeteltua asiaa.
Tai jos päivän aikana on tapahtunut jotain, mikä on saanut oppilaat kiihtymään.
– Joskus on vain parempi pelata Kahootia ja Blooketia. Seuraavalla kerralla opiskellaan sitten tehokkaammin.
Opettajan työ on loputonta, ja sitä voi aina tehdä enemmän. Akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aro varoittaa, että innostuksesta voi tulla painolasti, jos työhön uppoutuu liikaa.
– Työn imulla on kahdet kasvot. Parhaimmillaan se on positiivinen tunnetila, mutta sellainen yhdistelmä, että tekee valtavasti töitä ja on superinnostunut, voi johtaa vaikeuksiin.
Jaksamisen rajoja ei ole aina helppo tunnistaa. Vauhti sokaisee, eikä aina itsekään huomaa, että nyt menee liian lujaa.
– Silloin voi huikata työkavereille, että hei kertokaa, jos uppoudun työhön liikaa. Yhdessä myös jaksaa enemmän, Salmela-Aro sanoo.
Johanna Nygårdille työn rajaaminen ja lepo ovat tulleet epilepsiaan sairastumisen myötä aiempaa tärkeämmiksi. Jos näyttää siltä, että työmäärä lähtee laukalle, hän listaa hommat tärkeysjärjestykseen, tekee prioykköset ensin ja siirtää kakkoset tuonnemmaksi.
Järjestys on selkeä.
– Opetukseen liittyvät tehtävät ovat ykkössijalla. Sellaisia hommia, joita ei ole lukujärjestyksessä, voi lykätä esimerkiksi seuraavalle viikolle.
Oman työnsä lisäksi Nygård vastaa tänä vuonna koulun it-välineistä sekä fysiikan ja kemian kokoelmista. Näistä tehtävistä hän saa erillisen korvauksen.
– Kaikki työ, josta maksetaan pitää ehdottomasti hoitaa, mutta kaikkea ei tarvitse tehdä heti.
Jaksamisen rajoja ei ole aina helppo tunnistaa.
Lilli Matveinen opiskelee toista vuotta luokanopettajaksi Tampereen yliopistossa. Haastattelupäivänä hänellä on takanaan ensimmäinen opetusharjoittelua koskeva luento. Siellä ei mainittu sanaakaan opettajan työmäärästä, vaikka se huolettaa laajasti sekä Matveista että hänen tovereitaan.
– Juttelemme usein keskenämme siitä, millaista arki koulussa tulee olemaan, kuinka kuormittavaa työ on ja miten hankalaa sitä on rajata.
Uupumisvaarakin väijyy tulevan opettajan mielessä. Siksi olisi mukavaa, jos tietäisi, että voisi saada kokeneen kollegan avukseen mentoroimaan.
– Me nuoret haluamme mielellämme kokeilla kaikkea uutta. Toivottavasti osaamme myös himmailla ja rajata innostustamme.
Matveista hieman hirvittää, että kun työ alkaa, tehtävien määrä läjähtää yllätyksenä silmille.
– Toivon, että pääsen nimenomaan opettamaan ja ettei heti alkuun tulisi hankaluuksia tai tapahtuisi jotain odottamatonta.
Miten kollegat suhtautuvat uuteen opettajaan, ja kuinka valmiita he ovat auttamaan häntä? Lilli Matveinen uskoo, että nämä kaksi asiaa ratkaisevat, miten nuoren open arki lopulta sujuu.
Myös Johanna Nygård tietää, että työyhteisön panoksella on suuri merkitys uudelle opettajalle.
– Meillä konkareilla on paljon annettavaa. Voimme vaikka ehdottaa uusille opettajille, että valmistellaan opetusta yhdessä.
Matveinen haluaa pitää hyvää huolta omasta jaksamisestaan.
– Opettajalla on oikeus omaan vapaa-aikaan, vaikka toistaiseksi opekoulutuksessa ei ole juurikaan annettu välineitä työajan seurantaan.
Matveinen haaveilee sellaisesta työstä, että kun koulun ovi sulkeutuu, työ jää sinne. Huoltajille hän laatisi selkeät säännöt siitä, milloin on luurin päässä ja milloin vastaa viesteihin. Kotona jäisi aikaa tehdä vain kotijuttuja.
Miten Matveisen haave voisi käydä toteen? Miten työmäärän saisi haltuun?
Konkariope Nygård on rajannut opetuksen suunnittelua. Hän valmistelee kerralla usean oppitunnin kokonaisuuden, jottei edellisenä päivänä tarvitse miettiä, mitä huomenna tehdään.
Kokemus on opettanut Nygårdille, ettei kaikkea tarvitse tehdä itse. Hän hyödyntää runsaasti valmiita, vapaasti jaossa olevia materiaaleja.
– Netti on niitä pullollaan. Kunhan keksii oikeita hakusanoja, löytää loputtomasti hyvää aineistoa, jota saa luvallisesti käyttää.
Kukaan ei oleta, että ope keksii kaiken omasta päästään. Oppimateriaalin valmistaminen on kokonaan eri työtehtävä kuin opettaminen.
Opettajien verkostoista ja järjestöistä saa Nygårdin mukaan vinkkejä, tukea ja kannustusta opetukseen. Matemaattisten aineiden opettajien liitossa Maolissa hän on tutustunut kollegoihin ja tietää aina, kenelle soittaa.
– Maolin jäsenillä on mahdollisuus myös hyödyntää liiton mentoritoimintaa, Maolin hallituksen jäsen Nygård muistuttaa.
Lilli Matveisellakin on tukenaan laaja verkosto. Hänellä on paikka Suomen opettajaksi opiskelevien liiton Soolin hallituksessa, ja liiton toiminnassa hän on ystävystynyt tulevien opettajien kanssa.
– Heidän kanssaan on hyvä reflektoida, missä olen hyvä ja missä minulla on vielä kehitettävää. Innostus työhön kasvaa, kun voi keskustella ja jakaa ideoita.
Opettajan työssä, kuten muussakin elämässä, jotain jää aina kesken. Katariina Salmela-Aro helpottaisi riittämättömyyden tunnetta pilkkomalla tavoitteita pienemmiksi ja tekemällä asioita yhdessä muiden kanssa.
Opettaja ei voi yksin tehdä kaikkea. Jos omalle työlle on korkeat vaatimukset, täytyy laskea rimaa ja oppia armollisuutta.
– Joskus tulee huippukokemuksia, mutta niiden välillä kannattaa tyytyä riittävän hyvään, jos haluaa pitää huolta itsestään, Salmela-Aro sanoo.
Miten työssä hellittäminen käytännössä onnistuu?
Johanna Nygård ehdottaa, että esihenkilöt kyselisivät työntekijöiltään, miten menee.
– Samalla avautuu mahdollisuus keskustella matalalla kynnyksellä myös kuormitustekijöistä ja jatkokeskustelun voi sopia tarpeen mukaan tuonnemmaksi.
Tärkeintä opettajan työssä on Nygårdin mukaan perusasioiden opettaminen.
– Oppilaan pitäisi oppia jokaisella asteella jotain uutta, jota hän voi itse hyödyntää seuraavalla etapilla. Perustaidot opiskeltavasta aiheesta riittävät osalle varsin hyvin.
Oppilaiden kanssa työskentely on opettajan työn sydän. Kaikista ei tule kympin oppilaita, vaikka kuinka haluaisi. Jollekin jo kokeesta läpi pääseminen voi olla iso onnistuminen.
Nygård huomauttaa, että perusopetuksen opetussuunnitelma antaa opettajalle lopulta valtavasti vapauksia.
– Nuoret opet miettivät aivan liikaa sitä, mitä pitää tehdä, kun kokeneet hoksaavat, mitä kaikkea saa tehdä. Opetuksen suunnittelusta tulee mielekkäämpää, kun voi vapaasti päättää, millä tavalla opsia toteuttaa ja miten eri aiheita käsittelee.
Nygård on yhä innostunut työstään, jota hän tekee rennosti koko persoonallaan. Vuosien myötä opettamisesta on tullut iloista ja letkeää.
Oppilaat kutsuvat Nygårdia Jompaksi. Meteli seiskaluokassa vaimenee pienen hihittelyn kera, kun hän nappaa käteensä ison punaisen vaahtomuovikäden. Se on tuttu merkki siitä, että Jompalla on nyt asiaa.
Aina open työ ei suju yhtä lennokkaasti. Helsingin yliopiston tutkimus kertoo, että vaikka työn imu on palannut koronan jälkeen, joka viides opettaja on voimakkaasti uupunut.
Katariina Salmela-Aron ja työryhmän tutkimuksessa opettajien työhyvinvointia kyseltiin puolen vuoden välein vuosina 2020–2022. Keväällä 2023 tehtiin vielä uusi kysely, johon vastasi 1 500 opettajaa kaikilta koulutusasteilta.
Vuosien 2020–2022 tutkimukseen vastanneista opettajista 27 prosenttia oli vahvasti sitoutuneita työhönsä, teki paljon hommia, uppoutui tehtäviinsä mutta kärsi samalla väsymyksestä uupumukseen asti. Salmela-Aro kutsuu tällaista tilaa ekshaustioksi.
– Hetkellinen ekshaustio ei ole vaarallista, mutta jos se jää päälle, niin se alkaa näkyä kaikessa hyvinvoinnissa.
Salmela-Aro muistuttaa, ettei liika uppoutuminen työhön ole persoonallisuuden piirre vaan tapa toimia, johon voi vaikuttaa ja jota voi ennaltaehkäistä.
– Työtä pitäisi voida muokata niin, että siinä toteutuvat psykologiset perustarpeet, jotka suojaavat uupumukselta. Sellaisia ovat yhteisöllisyyden tunne sekä kokemus siitä, että minä pärjään ja minulla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin.
Mutta miten tämä käytännössä tapahtuu?
Esimerkiksi lisäkoulutuksella ja resurssien hankinnalla saadaan Salmela-Aron mukaan lisää kompetenssia, vaikutusmahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä.
Hän yllyttää opettajia hakeutumaan innostavien kollegojen pariin ja hakemaan virtaa toisistaan. Kokeneet voivat mentoroida uusia ja uudet kertoa omista ideoistaan.
Työtä pitää voida myös rajata, jotta voimavaroja saa lisää.
– Iltaisin on hyvä irrottautua tietoisesti työstä ja tehdä jotain aivan muuta itselle sopivaa, kuten lähteä metsään kävelemään. Unikin on tärkeää.
Työ, harrastus vai elämäntapa? OAJ valvoo jäsentensä työhyvinvointia muistuttamalla siitä, että työtä tehdään vain silloin, kun siitä maksetaan.
– Hyvässä työyhteisössä ei kilpailla sillä, kuka tekee eniten, tuumaa erityisasiantuntija Laura Nurminen.
Paineita ylisuorittamiseen voi tulla työyhteisön sisältä, mutta myös vanhemmilta. He saattavat verrata lapsensa opettajaa naapuriluokan opeen, joka päivittää luokan some- tiliä kolme kertaa viikossa.
– Jokaisella on oma tapansa tehdä töitä, eikä yhden tavasta saa tehdä standardia muille, Nurminen muistuttaa.
Omasta työmäärästä ja työajan käytöstä pitäisi aina voida jutella esihenkilöiden ja työkavereiden kanssa.
OAJ:n Joku roti -kampanja rohkaisee pohtimaan yhdessä, mitkä ovat meidän tiimin, koulun tai päiväkodin ydintehtävät. Mitä meidän ainakin pitää tehdä, kuka tekee mitäkin, millä työajalla ja mihin annetut työaika- ja palkkaresurssit riittävät. Muuta ei oteta työlistalle.
– Ja muistetaan kysyä työkaverilta, mitä kuuluu ja miten jaksat, Nurminen vinkkaa.
Omasta työmäärästä ja työajan käytöstä pitäisi aina voida jutella esihenkilöiden ja työkavereiden kanssa.
Vastuu omasta työmäärästä ei lepää yksin työntekijän harteilla. Työnantajan velvollisuus on huolehtia siitä, ettei kuorma valu yli. Työtehtävät pitää pystyä hoitamaan työaikana.
Eikä työstä selviytymisessä ole kyse pelkästään vauhdista. Tärkeisiin tehtäviin on oltava riittävästi aikaa.
– Työpaikan olosuhteita täytyy järjestää niin, että opettaja pystyy keskittymään perustehtävään. Jatkuva kiire ei hyödytä ketään, erityisasiantuntija Sara Simberg OAJ:stä sanoo.
Voisiko työajan lyhentäminen helpottaa uupumista? Simbergin mielestä osa-aikaisuus ei ole aina oikea ratkaisu, vaikka sitä joskus tarjotaan ainoana vaihtoehtona, kun työkyky on uhattuna.
Jos taakka painaa liikaa, tehtäviä pitää vähentää.
– Työnantajan kuuluu sanoa, että ethän sinä voikaan tätä kaikkea tehdä, otetaan jotakin pois.
Pelkkä työmäärä harvoin uuvuttaa. Uupuvan työssä on usein muutakin ongelmaa, kuten epäasiallista kohtelua tai epäreiluutta.
Henkinen kuormakin väsyttää. Jos resurssia on liian vähän, opettajalla on loputon eettinen ristiriita siitä, että haluaisi ja osaisi tehdä kaiken paremmin, kunhan siihen annettaisiin mahdollisuus.
– Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi kohtuullisen kokoisia ryhmiä ja lisää tukea luokkaan. Täydennyskoulutusta ja mentorointiakin tarvittaisiin, Simberg sanoo.
Miten työmäärän saa haltuun? Entä mistä tietää, milloin työtä on liikaa?
Yksi apuväline on OAJ:n jäsenilleen tarjoama Vipu- sovellus, jolla voi seurata työaikasuunnitelmansa toteutumista. Vipu kertoo, mitkä hommat syövät eniten työaikaa ja kuluuko aika oikeisiin asioihin vai valuuko se turhaan säätöön.
– Jos kiinteitä kokouksia on joka viikko eikä aikaa jää esimerkiksi kodin ja koulun yhteistyöhön, rehtorin pitää linjata mitä jätetään pois, erityisasiantuntija Tomi Törrönen OAJ:stä sanoo.
Yhteissuunnitteluajasta pitää tehdä suunnitelma, johon rehtori kirjaa kokouksiin ja tiimeihin käytettävän ajan. Jäljelle jäävät tunnit voi sitten jakaa haluamallaan tavalla esimerkiksi vanhempien tapaamisiin, Wilma- ja sähköpostiviestittelyyn sekä pedagogisten asiakirjojen tekemiseen.
– Jos näyttää siltä, ettei 120 ys-tuntia riitä, pitää mennä esihenkilön kanssa juttelemaan, että mitä tehdään, Törrönen neuvoo.
Vipu toimii tositteena, kun tahtoo tasoittaa työaikaa ja tehdä tavallista lyhyemmän työpäivän ylipitkän työpäivän jälkeen. Se auttaa myös pitämään kiinni omasta vapaa-ajasta.
– Vipu on työntekijän oikeusturva. Se hälyttää, jos työaika on ylittymässä. Kaikilla, myös rehtoreilla, on oikeus pitää kiinni työajastaan, Törrönen sanoo.
Työaikasuunnitelmaa ei kannata täyttää tappiin saakka. Törrönen jättäisi työajasta kymmenisen prosenttia pelivaraa flunssapäiviin, koulutuksiin ja muihin yllätyksiin.
Uusi Vipu löytyy OAJ:n jäsensivuilta ja kännykkään ladatun sähköisen jäsenkortin alareunasta. Se taipuu sekä vuosi- että opetusvelvollisuustyöaikaan ja esimerkiksi projektitöihin. Kirjaaminen vie alle minuutin.
Kun tulee tietoiseksi omista oikeuksistaan, pystyy reagoimaan.
Mihin opettajien työaika hupenee? Mitkä ovat suurimmat aikasyöpöt kullakin koulutusasteella? Siitä on kertynyt runsaasti dataa OAJ:n Fiilismittarista, joka on ollut jäsenten apuna työajan hallinnassa jo vuodesta 2019.
– Fiilismittarista on tullut jäsenten päiväkirja, josta on saanut vertaistukea ja uusia ideoita. Tänä syksynä on perehdytty työturvallisuuslakiin, erityisasiantuntija Sari Melkko OAJ:stä kertoo.
Syyskuun Fiilismittarissa kysyttiin muun muassa, mikä työajassa sakkaa. Vastauksia tuli yhteensä yli kymmenentuhatta kaikilta koulutusasteilta varhaiskasvatuksesta yliopistoon.
Vastauksista selvisi, että työaikaa suunniteltiin ja seurattiin hyvin vähän. Vastaajista puolet oli suunnitellut työaikaansa jossain määrin, neljännes ei ollenkaan.
Kaikista vastaajista 33 prosenttia oli käynyt esihenkilön kanssa läpi työtehtäviä ja niihin käytettävää aikaa. Riittävästi aikaa perustehtävään oli 16 prosentilla vastaajista.
– Tärkeintä on, että asioista keskustellaan. Kun tulee tietoiseksi omista oikeuksistaan, pystyy reagoimaan silloin, kun työturvallisuus vaarantuu, Melkko sanoo.
OAJ:n tuoreimmassa työolobarometrissa vuodelta 2021 näkyi hälytysmerkkejä opettajien uupumisesta ja epäasiallisesta kohtelusta. Nyt työsuojeluvaltuutettuja on ohjeistettu entistä enemmän, jotta he osaisivat hoitaa ongelmia paikan päällä.
– OAJ:n toimistosta ei voida mennä työpaikalle sanomaan, että lopettakaa tuo epäasiallinen kohtelu. Jäsenen on tiedettävä oikeutensa ja osattava itse vaatia niitä. Paikallinen työsuojeluvaltuutettu on näissä asioissa paras apu, Melkko sanoo.
Opettajaopiskelija Lilli Matveinen on saanut sijaishommissa käytännön tuntumaa open työhön ja luottamusta siihen, että osaa ja pärjää. Monet työoloihin liittyvät asiat kuitenkin askarruttavat.
– Saanko mentorointia, joudunko määräaikaiskierteeseen ja jäävätkö kesälomat haaveeksi?
Sitäkin Matveinen miettii, että arvostetaanko hänen työpanostaan ja miten arvostus näkyy palautteessa, työoloissa, palkkauksessa ja täydennyskoulutukseen pääsyssä.
Täydennyskoulutuksen puute näkyi myös OAJ:n keväällä tehdyssä Opettajan ääni -verkkokyselyssä, johon vastasi reilut 2 200 opettajaa. Vastaajista 40 prosenttia ei ollut osallistunut täydennyskoulutukseen työajallaan viimeisen vuoden aikana.
Katariina Salmela-Aron mielestä mahdollisuus täydennyskoulutukseen on äärimmäisen tärkeää, koska erilaiset lisäkoulutukset, oma kehittyminen ja uudet näkökulmat auttavat niin nuoria kuin kokeneitakin opettajia jaksamaan työssään paremmin.
Tutkimus: Opettajien työn imu ja työuupumus koronapandemian aikana. Katariina Salmela-Aro, Katja Upadyaya, Inka Ronkainen & Lauri Hietajärvi. Suomen kasvatustieteellinen aikakauskirja Kasvatus (2022), Vol 53 Nro 5.
Käytämme Joku roti -logoa jutuissa, jotka käsittelevät OAJ:n Joku roti -kampanjan sisältöjä. Tutustu kampanjaan: oaj.fi/jokuroti