Koulutetaanko Suomeen samaan aikaan sekä liikaa että liian vähän osaajia? Sellainen tilanne kuuluu olevan meneillään – tai koittamassa ihan pian, kun neljännessä teollisessa vallankumouksessa saadaan kunnon höyry päälle.
Kukaan tuskin on välttynyt arvioilta, joiden mukaan robotit, tekoäly ja automatisaatio korvaavat tulevaisuudessa monen ammattilaisen työn. Ammatteja on katoamassa, ja silloin turhaksi käy myös sellaisille aloille johtava koulutus.
Toisaalta meneillään on nousukausi, jolloin on tyypillistä, että ylikoulutuksen sijaan puhutaankin osaajapulasta. Elinkeinoelämän keskusliiton kyselyn mukaan 70 prosentilla yrityksistä oli elokuussa rekrytointivaikeuksia.
Katseet kääntyvät koulutusjärjestelmään. Onko se valmis tähän ristivetoon? Miten Suomessa varmistetaan, että ihmisiä koulutetaan oikeille aloille – eikä työttömyyskortistoon?
Lyhyt vastaus: Ei sitä varmisteta valtakunnallisesti ylhäältä ohjattuna oikein mitenkään. Jos jossakin oppilaitoksessa halutaan opettaa ”auringonlaskun alaa”, sitä ei estä kukaan muu kuin oppilaitos itse.
Ammatillisen koulutuksen järjestäjille myönnetään kyllä ministeriöstä tutkintojen järjestämisluvat, mutta opetettavista aloista päättävät oppilaitokset itse. Korkeakouluissa autonominen päätösvalta on vielä vahvempi.
Pidempi vastaus liittyy ennakointiin. Siihen, miten koulutuksen ja osaamisen tulevaisuudesta tuotetaan tietoa, ja miten se kulkeutuu oppilaitoksiin.
Ennakointitietoa syntyy Suomessa monissa ympyröissä. Ajatushautomoissa, tutkimuslaitoksissa, maakuntien liitoissa ja oppilaitoksissa ennakoidaan. Pirstaleista ennakointitietoa yrittää pitää koossa Kansallinen ennakointiverkosto.
Uudempi ennakoinnin elin on vuosiksi 2017–2020 asetettu Osaamisen ennakointifoorumi OEF, jota Opetushallitus koordinoi.
Kari Nyyssölä, OPH:n ennakointiyksikön päällikkö, näyttää kaavion. Foorumissa on yhdeksän ennakointiryhmää, joiden sisällä on kussakin lukuisia toimialoja. Ryhmiin osallistuu asiantuntijoita niin hallinnosta, työelämästä kuin oppilaitoksistakin.
– Jokaisessa ryhmässä on parikymmentä jäsentä, mutta jos laskee mukaan koko asiantuntijaverkoston, prosessiin osallistuu lähes viidensadan ihmisen yhteisö, Nyyssölä kertoo.
Aloittaessaan viime vuonna Osaamisen ennakointifoorumi korvasi vuodesta 1988 toimineet koulutustoimikunnat. Uudistuksen taustalla voi nähdä koulutuksen ja osaamisen tulevaisuudenkuvan muutoksen. Kuva on aiempaa monimutkaisempi.
– Varmasti yksi iso murros on se, että kapeaa osaamista tuottavaa koulutusta jää pois, ja opetuksessakin korostuu uusien asioiden nopea omaksuminen, tiivistää OPH:n erityisasiantuntija Jukka Vepsäläinen.
Aikaisemmin tulevia tarpeita ennakoitiin nykyistä voimakkaammin ”nuppi nupilta” -periaatteella. Eli tyyliin: tämä ikäluokka on tuon kokoinen, ja kun tuolta eläköityvät nuo, koulutamme tuolle alalle tasan tämän verran osaajia.
Myös OEF tekee määrällistä ennakointia, eli yrittää muuttaa tulevaisuudessa tarvittavan osaamisen luvuiksi ja koulutusmääriksi. Siinä mielessä tämä määrällinen ennakointi on laadullista helpompaa, että käytössä on vakaata dataa esimerkiksi ikäluokkien koosta.
Visaisempi kysymys liittyy siihen, mihin suuntaan osaamisen kysynnän uudet virrat kääntyvät. Konsulttikielellä edessä väitetään olevan ”disruptioita”, innovaatioiden aiheuttamia mullistavia häiriöitä, jotka luovat kokonaan uusia markkinoita, myös työlle.
– Koulutusjärjestelmän pitää voida reagoida osaamistarpeiden muutoksiin. Ja näinhän se voikin, kun päätöksenteko on oppilaitoksissa lähellä toimintaa. Silti yhä enemmän huomiota on kiinnitettävä siihen, että tutkintorakenteet ovat riittävän joustavia ja monipuolisia, toteaa opetusneuvos Ilpo Hanhijoki OPH:sta.
Osaamisen laadullisessa ennakoinnissa tutkitaan signaaleja tulevista trendeistä ja megatrendeistä – eli merkkejä siitä, mihin suuntaan tulevaisuudessa vaadittava osaaminen ohjautuu.
– Kokonaiskuvan rakentaminen ei ole hirveän yksinkertaista, koska tulevaisuuttahan ei ole olemassa. Tiettyyn rajaan saakka voimme harjoittaa vain mahdollisimman perusteltua arvailua, Vepsäläinen sanoo.
Ennakointiryhmien työssä on käytetty muun muassa tulevaisuudentutkimuksen delfoi-metodia. Asiantuntijajoukoille on tuotu arvioitavaksi melkoisiin sfääreihin kohoavia väitteitä: ”Kirjoitettu kieli katoaa ja tilalle tulee äänen, kuvan ja tunteiden tunnistus.” Tai: ”Vuonna 2035 laki vaatii tekoälyn ottamista mukaan organisaatioiden päätöksentekoon.”
Ennakointiryhmissä tällaisia väitteitä käydään läpi sadoittain. Jyviä erottuu akanoista. Esimerkiksi niin, että Vepsäläinen saattoi kirjoittaa Twitteriin: ”Enemmistö OEF-liikenneryhmän asiantuntijoista pitää todennäköisenä, että vuonna 2035 myydään ratittomia autoja.”
Tekoälyn suurimmat uroteot saattavat koittaa vähän tuonnempana, mutta akuutin osaamisvajeen väitetään jo olevan täällä. Jos kuuntelemme vaikkapa teknologiateollisuutta – ja miksemme kuuntelisi alaa, jonka yritykset tekevät yli puolet Suomen viennistä – osaajapula on vain voimistumassa.
Teknologiateollisuus ry:n selvityksessä sen edustamille aloille tarvitaan yli 53 000 uutta osaajaa vuoteen 2021 mennessä. Jos järjestö saisi päättää, Suomessa lisättäisiin nyt luonnontieteellisten aineiden ja insinööritieteiden opetusta. ”Koulutustarjontaa tulee suunnata kasvualoille ja vientiteollisuuden kannalta keskeisille osaamisalueille”, selvityksessä vaaditaan.
OPH:n ennakointiyksikössä osaajapulaan suhtaudutaan vakavasti. Mitään ennenkuulumatonta siinä ei nousukauden aikaan ole.
– Koulutus on niin iso kokonaisuus, että siinä pitää katsoa pidemmälle, suhdannevaihtelujen yli. Mutta on totta, että lähihistoriassa työttömien ja avoimien työpaikkojen väliin jäävä tila on kasvanut jatkuvasti aina 70-luvulta saakka. On selvät merkit siitä, että tämä ”matching” ei toimi, Vepsäläinen sanoo, ja puhuu työn kysynnän ja tarjonnan kohtaanto-ongelmasta.
Siitä on puhunut Suomen hallituskin. Pikalääkkeeksi on täsmä- ja muuntokoulutusta. Niiden avulla vanhentunutta tai muutoin ”vääränlaista” osaamista muunnetaan tai uudistetaan aloille, joilla sille on kysyntää.
Yhdet tärkeimmistä koulutuksen tulevaisuuden antureista ovat opettajien päässä.
Yksi istuvan hallituksen päätös tilanteessa, jossa osaamishaasteita puskee sisään ovista ja ikkunoista, oli lakkauttaa kesut eli koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmat. Ne olivat hallituksen toimeenpanosuunnitelmia, jotka hallitus hyväksyi kaudelleen hallitusohjelman yhteydessä. Kesut olivat poliittisia asiakirjoja, ja siksi alttiina eri aloilta tulevalle lobbaukselle.
OAJ:n erityisasiantuntija Lauri Kurvonen näki kesuissa hyvääkin.
– Kesuissa käytettiin paljon käyttökelpoista dataa, kuten Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen alaennusteita. Jos lukee hallitusohjelmien koulutusta ja tutkimusta käsittelevää osaa, niin se on kyllä kesuihin verrattuna erittäin kevyttä luettavaa, Kurvonen sanoo.
Esimerkiksi koulutusleikkauksia olisi vaikeampi tehdä, jos ne sotisivat yhdessä sovittua kesua vastaan. Mitä vähemmän koulutuspolitiikkaa on linjattu ja kirjattu, sitä helpompi perusteet vaikkapa leikkauksille on vetää fläppitaululle kuin kani hatusta.
Kurvosen mielestä Suomeen tarvittaisiinkin laaja, yli vaalikausien ulottuva koulutuksen tulevaisuuden foorumi.
Mutta pääsee seuraava hallitus tekemään ennakointitiedolla politiikkalinjauksia ilman kesuakin, jos se vain haluaa. Osaamisen ennakointifoorumilta valmistuu tuloksia huhtikuussa, juuri hallitusohjelman kirjoittamisen aikaan. Sattumaa se ei ole.
– Työmme on jaksotettu niin, että tulevaa vaalikautta varten on olemassa tuoretta tietoa osaamis- ja koulutustarpeista ja koulutuksen kehittämisehdotuksista, Nyyssölä kertoo.
Yhdet tärkeimmistä koulutuksen tulevaisuuden antureista ovat opettajien päässä.
– On tärkeää, että opettajat seuraavat aikaa ja alaansa. Opettajankoulutus ja täydennyskoulutus ovat aivan keskeisiä asioita tulevaisuuteen varautumisessa. Ilman opettajia se homma ei pelitä, opetusneuvos Jukka Lehtinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä sanoo.