”Mihin opettaja voi opiskelijoita valmistaa ja opastaa, kun maailma murenee pala palalta? Tämä on kysymys, joka on minua puhuttanut näytelmäkirjailijana ja dramaturgina pitkään.
Olin miettinyt opettamista ja oppimista ja mitä siinä tapahtuu, kun sitten aloimme ohjaaja Milja Sarkolan kanssa pyöritellä, mikä voisi olla seuraava yhteistyömme. Siitä syntyi Q-teatteriin näytelmään Opettaja, nyt.
Näytelmän lähtökohtana on paitsi opettaminen myös laajemmin sukupolvien väliset suhteet ja niiden ketju.
Olen käsitellyt teemaa monissa töissäni, ja Opettaja, nyt tuo siihen yhden näkökulman.
Näytelmän painopiste on vaihtuvissa pienissä tilanteissa, katveissa, joissa oppimista tapahtuu. Siinä on kolme näytöstä, joista yksi sijoittuu taideoppilaitokseen.
Vaikka taideoppilaitos on aika erityinen ympäristö, opettamisen ja oppimisen kysymykset ovat yleisiä.
Opettaminen on aina ollut keskeinen osa ammatillista identiteettiäni taiteellisen työn rinnalla. Opetan dramaturgiaa, kirjoittamista ja nykyteatteria sekä taiteellista tutkimusta.
Aluksi toimin Taideyliopistossa tuntiopettajana, minkä jälkeen tein yhden viisivuotisen lehtoraatin sekä työskentelin kuusi vuotta Taide-yliopistossa professorina.
Taiteellisessa työssä ihaninta on se, kun saan olla tekemisissä erilaisten alkujen ja jonkin vasta muotoutumassa olevan kanssa. Opettamisessa on paljon samaa.
Joskus huomaan, että opiskelija on ensimmäistä kertaa joidenkin keskeisten ajatusten äärellä. Ne voivat olla vielä aivan hahmottomia, mutta niistä saattaa muodostua koko hänen taiteellisen prosessinsa ydin. Sellaisten hetkien tunnistaminen on hienoa.
Yhteistä esittävän taiteen tekemisessä ja opettamisessa on myös tietty katoavaisuus. Hetket sellaisenaan eivät ole suoraan toistettavissa.
Toisinaan opiskelija oppii vähän muuta kuin opettaja yrittää opettaa. Samalla tavalla se, mitä taiteen kokija teoksesta lopulta saa, ei ole tekijän käsissä.
Opettaminen on sysinyt ajatteluani eteenpäin. Etenkin dramaturgian koulutusohjelma on ollut hieno paikka ajattelulle.
Teatterille kirjoittaminen ja esittävä taide ovat aika isossa murroksessa, ja on tosi ihanaa voida keskustella ja käsitteellistää muutosta opiskelijoiden ja kollegoiden kanssa.
Näytelmä ei ole suoraan omaelämäkerrallinen, enkä ole kirjoittanut siihen suoria lainauksia keskusteluistani opiskelijoiden kanssa.
Silti taiteilija-opettajan hahmossa on monia teemoja, joita olen itsekin työstänyt. Uskon, että moni opettaja tunnistaa näitä.
Nautin hirveästi opettamisesta, mutta vuonna 2019 minusta alkoi tuntua, että täytyy alkaa tehdä jotain muuta. Päätin, että en hae professuurille jatkoa.
Nyt opetan vuosittain muutamalla kurssilla Taideyliopistossa sekä muualla. Myös dramaturgiaa käsittelevä väitöskirjani on loppusuoralla.
Se, mitä olen jäänyt oppilaitosmaailmasta kaipaamaan, on opettajien ja opiskelijoiden yhteisö.
Mistä on kyse?
Taideyliopistossa opettajana ja professorina toimineen Katariina Nummisen kirjoittama näytelmä Opettaja, nyt sai kantaesityksensä Q-teatterissa Helsingissä syyskuussa. Opettajat ovat lavalla myös Opehuone- musikaalissa, jota esitetään Riihimäen ja Aleksanterin teattereissa.