Keskustelevan lukemisen lähtökohdissa ei ole sinänsä mitään uutta. Päiväkodin aikuiset ovat aina lukeneet lapsille ja herätelleet luetun pohjalta keskustelua lapsiryhmässä.
Pedagogisesti suunniteltuja lukuhetkiä käytetään suomalaisessa varhais- kasvatuksessa edelleen melko vähän. Toimintatapa ja tavoitteet jäävät usein tarkemmin määrittelemättä, eikä tuloksia seurata järjestelmällisesti.
Parhaan tuen työlleen varhaiskasvatuksen ammattilainen saisi lukuhetkien tarkasta ja tutkimusperusteisesta pedagogisesta jäsennyksestä.
Omiin tutkimuskuvioihini keskusteleva lukeminen tuli viitisentoista vuotta sitten, jolloin tutustuin Ritva-Liisa Orvaston kehittämään 7 minuuttia sadulle -opetusmenetelmään. Tutkin tuolloin pienten lasten päättelytaitojen kehittymistä.
Orvaston toiminta moninaisessa lapsiryhmässä teki minuun suuren vaikutuksen, ja aloin tehdä hänen kanssaan pienimuotoista tutkimusta menetelmän tiimoilta.
Orvasto menehtyi traagisesti vä-hän yli 50-vuotiaana. Olen muutaman tutkijakollegan kanssa vaalinut hänen perintöään tutkimalla ja kehittämällä hänen menetelmäänsä.
”Lue nyt vaan, äläkä kysele”, tokaisi muuan satuprojektiini osallistunut viisivuotias kuuntelun katkoksista tuskastuneena.
Lapset kuuntelevat tarinoita mielellään, mutta keskusteleva lukutavan omaksuminen vaatii aikaa, sitkeyttä ja joustavuutta sekä aikuisilta että lapsilta.
Esimerkiksi lasten pysyessä kuuntelulinjalla opettajalla on tutkitusti taipumus lisätä omaa puhettaan. Silloin vuorovaikutus voi hiipua entisestään.
Tällainen palvelee ryhmän parhaita ymmärtäjiä, ja muut saattavat jäädä aina vain vähemmälle. Pitäisikin miettiä, miten kaikki lapset saadaan mukaan keskusteluun.
Miten kasvattaja kiinnittää ja kuljettaa lapsia tarinatuokioiden aikana?
Tutkimuksemme mukaan kysymys voidaan esittää toisinkin päin: miten lapset kiinnittävät ja kuljettavat ryhmän aikuista?
Lapsiryhmän toimiessa optimaalisesti lapset todella kuljettavat aikuista lukemistilanteessa, tarina kantaa molempia. Lasten ääni kuuluu, moniäänisyys lisääntyy ja keskustelu rikastuu.
Tuloksemme kertovat, että avoimet kysymykset toimivat suljettu- ja paremmin. Mitä-kysymysten sijaan lapsille kannattaa esittää miksi- kysymyksiä. Myös sanojen merkitykseen ja satuhahmojen ajatteluun ja tunteisiin ja liittyvät kysymykset toimivat.
Avoimet kysymykset antavat lapselle tilaa puhua. Mitä enemmän lapset lukutilanteessa puhuivat, sitä paremmin kuullun ymmärtäminen kehittyi ennen eskaria.
On tärkeää, että aikuinen huomaa orastavan osallistumisen silloinkin, kun lapsen puheenvuoro ei tunnu liittyvän tarinaan. Kommentin yhteys tekstiin saattaa olla mutkikas, mutta yleensä lapsi ei nyhjäise tyhjästä.
Aina keskustelu ei lähde käyntiin, eikä syy ole välttämättä tarinassa, kertojassa tai kuulijoissa. Vuorovaikutus voi vain lähteä keskustelun kannalta väärään suuntaan. Jos näin käy, kasvattajan ei kannata väkisin vaatia kuuntelua ja kommentointia.
Jos juttu ei kerta kaikkiaan kulje, aina voi kokeilla vaikkapa värittämistä. Sanat voidaan sillä kertaa korvata peukutuksilla.
Mistä on kyse?
Janne Lepola kertoo Educassa la 24.1. klo 12.45, mikä kiinnittää ja kuljettaa lapsia varhaiskasvatuksen lukuhetkissä. Lepolan tutkimusaihe on dialoginen lukeminen.